Kävin eilen kaupassa ruokaostoksilla. Ovella joku naisihminen sai huijattua pikaiseen asiakaskyselyyn. Siinä sitten haastateltiin hetki ja palkaksi vaivasta luvattiin puoli kiloa kanaa. Ehtona oli, että kana pitää valmistaa kotona ennen viimeistä käyttöpäivää ja kirjata muutamia juttuja ylös ja laittaa netissä gallupin tilaajalle. Ok diili, sanoisin.
Mutta miksi tämä tapaus ylitti blogikynnyksen, mikä nykyään tuntuu olevan melko korkea?
No. Naisihminen kyseli haastatellessaan ammattiani. Pohdin vastausta ehkä viisi (5) sekuntia ja vastasin "viestintä". Pian sain kanan ja lähdin kotiin, mutta suuhun jäi erikoinen jälkimaku. Vähän samanlainen, kun joskus tulee sanottua, että on Kankaanpäästä, vaikka pitäisi sanoa, että on Korvaluomalta. Ei siis jätä sanomatta totuutta siksi, että häpeäisi sitä, päinvastoin. Mutta heittää jonkun "helpomman" vastauksen. Ei tarvitse selittää, pääsee vähemmällä.
"Viestintä". Sehän kertoo gallupistille paljon. Ja toiselle ihmiselle. Itse minulle. Miksi en sanonut sitä, mitä työssäni olen, vaikka se käy työstä ja sitä teen? Olenko käsikirjoittaja, jos en osaa sanoa sitä kysyjälle? Sopimuspaperissa tai lopputeksteissä niin voi lukea, mutta olenko sitä, jos en itse sataprosenttisesti ajattele niin? J. Niinimäki (kuka, niinpä) pelaa jääkiekkoa, M. Koivu on kiekkoammattilainen. Väitän, että lahjakkuudessa ei ole paljoakaan eroa, mutta asenteessa ja ajattelussa on. Jos käsikirjoittamisessa on Niinimäkiä ja Koivuja, olisin mieluummin satasen lasiin laittava Koivu kuin silloin tällöin häikäisevä, mutta sittenkin enemmän fiilispohjainen eikä kaikkia kortteja katsova Niinimäki. Paino sanalla olisin, koska vielä en ole.
Tänään minulle soitti toinen gallupisti, jolle olin luvannut eilen vastaavani tänään. Vastailin siinä äänestäneesi kepulaista 2007 kunnallisvaaleissa ja myönsin, etten tiedä, äänestänkö enää seuraavissa. Saarioisten mainonta ei ole viimeaikoina hyppinyt silmille, teen jotkut perheeni ostopäätöksistä.
Sitten, kuin villisika nurkan takaa: ammattisi.
Sekunnin epäröinti: käsikirjoittaja. Tunsin, kuinka toisessa päässä pohdittiin toisen sekunnin verran: älä viitti, ei se ole mikään ammatti.
Sitten: "Kiitos. Entä mitä mieltä olette Espoon kulttuuritarjonnasta?"
