Englannin Porissa

Niin kaunis on taivas kun saa sisältä katsella.


Mun työ- ja makuuhuone. Täällä se hiili puristetaan...

Jee, täälä ollaan Eli cheers!
Lentokenttäodottelun jälkeen päästiin koneeseen ja lenneltiin rauhan tyvenessä Manuun. Oli harvinaisen tasaista menoa ja tuollainen kolmen tunnin lento menee aika mukavasti. Liz oli kentällä vastassa ja porukalla siirryttiin siitä bussilla asuinmestoille. Bussimatkan aikana sai jonku käsityksen kaupungin koosta, kesti aika kauan. Muuten tuntui kuin olis tullut Poriin..harmaata ja syyskuun näköistä.
Vastaanottokomitean, samppanjan ja kaakujen (tänks mr president of the board) jälkeen alettiin asettua huoneisiin. Kovin kauaa ei ehtinyt ihmetellä, kun lähdettiin jo syömään ja vähän katsastamaan kylää. Asutaan tosiaan "Curry Milen" kyljessä, katu täynnä ruokapaikkoja. Ja heti löytyi kantispubi ja -ruokala (joku Wetherspoon vissiin), jossa on langaton netti ja mukavan brittiläinen atmosfääri. Eilen illalla oli ainakin pöydissä sellaisia Tolkienin näköisiä kavereita. Good ol´chaps!
Nukkumaan pääsin tätä aikaa joskus 03.30 eli kun siihen laskee +2 Suomen aikaa niin aika pitkä päivä oli. Silti heräilin aikaisin, jet lagia kai.


Kauppareisun satoa. Moppi piti saada kun oma tukkakin on niin säälittävässä pituudessa.


Tipuja.

Tänään haettiin kämppään vähän tavaraa; siivousvälineitä, peitoo, tyynyä, roskista, ruokaa. Kämppä on vissiin just rempattu eli sängyn ja kaappien lisäksi ei oo oikein mitään tavaraa. No, eipä ne paljoo maksa. Ja tosiaan en joutunut maksamaan mitään ylimääräisistä kiloista lentokentällä, joten siitä jai sitten rahaa vaikka huoneen sisustamiseen. Pitäisköhän tilata Suomesta iso Ässä-lippu. Ai niin, Ässät muuten pesi just Saipalla jään!
Nyt oon tosiaan pupissa netissä, kämpässä ei vielä sitä ole. Seuraavaksi laittamaan omassa huoneessa kamat paikoilleen. Sitten pitäis pikkuhiljaa alkaa tekemään sitä itteänsä minkä takia tänne on päästy. Eli kirjoittamaan. Huh, saas nähdä mikä on resistancen määrä ja laatu. Keinoja ainakin on.


Sompoat rabolrekkeri (It's a double decker guys).

@kenttä

On tää nykyaika...
Juuri kun pääsin kiroamasta tekniikkaa niin eikö täällä roikuta netissä Helsinki-Vantaan kentällä. Siitä vain johonkin Finavian tarjoamaan ilimaseen ja törkeen nopeeseen verkkoon. Kyllä kelepaa. Nälkä vähän olis, sen joutuu varmaan ite maksamaan.
Joo torstai meni pakkaillessa ja ihmetellessä. Avatar piti mennä Jaanan kanssa katsomaan, mutta se oli teknisten probleemien vuoksi peruttu. Nopeita ratkaisuja ja katsomaan Sherlock Holmes. Olihan siinä aika ennalta-arvattava juoni ja jatko-osaa pedattiin viimeset puol tuntia, mutta tykkäsin. Nimenomaan hyvä elokuvissa katseltavaksi. Oli siinä sitä turhaa läpsyttelyä ja lyömistä turhan paljon, mutta Downey Jr. on kyllä kool.
Sitten haettiin pepperonipizza ja mä tein loppuviilaukset matkavalmisteluissa. Kovin kauaa en järkeillyt pakkailuja ja lopulta päätin ottaa mukaan niin kitaran kuin piikkimatonkin. Saa nähdä minkälaiset ylimääräset painomaksut tulee, ei ainakaan vielä kyselty mitään.
Lento lähtee reilun tunnin päästä ja paikallista aikaa klo 17 pitäis olla Manussa.
P.S. Toivottavasti Ässät klaaraa Saipa tänään, tullu vähä pataan viime matseis (ja tässä paikka kaikenmaailman pelikaani- ja minkkimiehille laittaa oikein nasevaa kommenttia).

Rakastan pelejä, vihaan tekniikkaa...kohta mennään

Varmaan eka lätkäkuva ikinä, vaikka kiekkoilijan keski-iässä taidetaan olla.

Hepskukkuu! Noin puolentoista vuorokauden päästä alkaa reissu kohti keväistä osoitetta: Iso-Britanniaa, Manchesteria. Kyllä se matkakuumekin on sieltä alkanut hiipiä, tai ainakin ihan mielellään lähtee reissuun. Ei oo kyllä tullut yhtään aika pitkäksi, viimeinenkin viikko on ollut tiukkaa tekemistä. Siitä seuraavaksi.


Tauko laidalla

Lauantai oli pelailua ja seuraa täynnä. Saku oli organisoinut pihapelipäivän Hervantaan ja mukavasti tuli porukkaa pääkaupunkiseudulta asti Tampereelle. Masa haki mut ja mentiin kuuspäällä Hervantaan ja jäälle. Siinä oli pari ulkopuolistakin jäällä, mutta saatiin just sopivat pelit, olisko ollut 6 vs. 6 +- jotain. Selkeästi miinuksella oli keli, jotain 15 varmaan oli pakkasta. Yllättävän hyvin silti pystyi pelaamaan ja itellä ei ollut oikein mitään keliongelmia, joillain vähän tais paikat jäätyä. Oli hauskaa pelata ja katsella, kun Kpään jengi sai isot pelit pystyyn Hervannan jäällä.
Pihapelit jatkui kyykällä, mutta mun piti tässä vaiheessa hilpasta kotiin. Sillä kuudelta oli naapurissa lisää pelaamista, lautapelaamista. Oltiin sovittu muutaman naapurin kanssa alkuvuodesta, että pelaillaan just tänä lauantaina ja niin sitten pelattiin. Carcassonea ja Trivialia. Oli ihan mukavaa ja meni hyvin yhteen nää eri pelailut kun Antti ja Ville, jotka olin kutsunut jo aiemmin yökylään, sai olla Hervannan geimeissä eikä tarvinnut miettiä ohjelmaa niille.


Close-up

No, seuraavaksi porukka tuli Hervannasta meille ja jatkettiin Stiga-turneella meidän kerhohuoneella. Älämölöä ja komeita maaleja jonkun aikaa, ennen kuin otettiin taksi keskustaan. Tuli muuten varmaan halvemmaksi ottaa se taksi kahdeksalla äijällä kuin että olis mennyt bussilla, yötaksalla. Pupiin vei tie, missä pelattiin vähän lisää Kimbleä ja Wiin keilausta ja vähän golfiakin. Mä tosin lopetin Kimblen alkutekijöihinsä, en arvostanut.


Kaukalo ku kaukalo, possut tykkää..


Antti, Ville, Masa ja Olli jatkoi vielä takaisin kerhohuoneelle ja ylläri ylläri...vähän pelattiin! Rappakaljaskabaa siinä vielä niin kauan, että porukka alkoi pilkkiä. Seuraavaksi pelattiin jo unipeliä. Kunnes aamulla otettiin osan kanssa vielä Carcassonea. Huh, onkohan tuommoiseen pelaamisen määrään mitään lakeja?
Ai niin, lyötiin myös Antin ja Villen kanssa lukkoon niiden vierailuaika Manuun. Nyt tiedän suurin piirtein koska kukakin on tulossa käymään, helpottaa taas muita reissuja ja olemisia siellä.

Sunnuntaina ei poikien kotiinlähdön jälkeen ehtinyt kauaa lorvia. Oli iltavuoron aika AL:ssä. Kävin tähtitornilla ihmettelemässä revontulia (tai täyspilvistähän se oli, mutta juttu tuli). Sunnuntai-ilta teki hyvää, kun kohta aletaan maksaa kahta vuokraa. Tuli muuten Tampereen kaupungilta meidän kässäriporukalle muutaman satkun stipendikin nokkaa päälle..sillä saa taas yhden kuun brittivuokran hoidettua..kotiin päin, kotiin päin.
Viikonvaihteessa olikin aika HC-työvuorot. Sunnuntain vuoro loppui klo 24 ja aamulla alkoi vuoro klo 8. Eli jotain 5 tuntia unta, mutta ihme kyllä ei maanantaina töissä väsyttänyt yhtään. Homma on sen verran hektistä, että ei ehdi pilkkiä. Ja kyllä pari päivää menee vähän vaatimattomammilla unilla. Ja sain sovittua joitain työjuttua samalla, voi olla että keväällä saa tehdä jotain juttuja Briteistä. Yes, yes.
Illalla sain vielä hyvän salin vedettyä, mikä saattaa olla viimeinen vähään aikaan. Kyllä mä Manussa ajattelin salilla käydä, mutta lku menee luultavasti ihmetellessä ja korkeintaan tulee käytyä lenkillä.

Seuraavana yönä oli vähän pidemmät unet, mutta ei liian. Aamupakkasella (ei oo ollu tällasta talvea juhamuistiin, nollan alla ollut varmaan joulukuun alusta ja välillä oikein kunnon pakkasia, hurrr..mutta tykkään) suoritin siirtymän Viinikan liikenneympyrän tietämille, josta bussilla Valkeakoskelle ja Tervasaaren paperitehtaalle. Tein haastatteluja ja taustatyötä kässäriäni varten. Sain tietää vähän, miten hommat tehtaalla pyörii ja miltä siellä näyttää. Paljon tuli sellaistakin tietoa, mitä ei välttämättä tarvitse, mutta näin päin se on ehdottomasti parempi. Pitäisi tehdä samanlaista taustatyötä kaikkeen muuhunkin liittyvästä, mistä en käsiksessä sen paremmin tiedä Esim. kassakaapeista, ryöstöistä...
Sitten kävin hierojalla, mikä on ollut ohjelmassa kuukausittain noin vuoden ajan. Päänsäryt on ainakin loppunu.

Tiistai-ilta ja puoli keskiviikkoa menikin pitkälti tekniikan kanssa tapellessa. Siis voi herramunjee! Älkää käyttäkö ristiin mäkkiä ja pc:tä tai jos käytätte niin opetelkaa syvämerivisualisointi tai jotain. Älkääkä ostako mitään uutta tekniikkaa. Tai tekniikkaa ylipäänsä. Halusin kopsata digikuvia mäkiltä levylle. Ei, jotain herjasi. Kovalevylle sitten. Ei, levyä voi vain tarkastella. Tarkastella! Sitten yritin siirtää superduper SDHC-muistikorteilta videomatskua pclle. Ei tietenkään, tai formaatti oli joku ihme mts. En siis saanut näkymään mitään videokuvaa. Sitten alkoi manaaminen ja manuaalien tutkiminen. Sielä paperissa lukee, että jos vähänkään haluat enemmän tietää niin lue PDF-versiosta. No luettiin ja katseltiin. Sitten asentelin 3 vai 4 levyä ja ohjelmia niin että savu nousi levykelkasta ja päästä. Lopulta sain kuvaa näkyviin, mutta se näkyi vain sillä ohjelmalla eikä sitä pystynyt polttamaan mihinkään muuhun muotoon kai). Ja kaiken lisäksi HD-laadun kameran kuva näytti siinä kuralta ja koko tuotos tökki. Palasin takaisin digikuvien pariin ja onnistuin sotkemaan tiedostoja. Alkoi olla aika ottaa aikalisä ja aselepo ja katsella vähän leffaa. Päätin, että heti aamusta otan tekniikasta niskalenkin.
Keskiviikon väsytystaistelu onnistuikin paremmin. Olin kuin dalai lama, herkkä ja harras. Kaikkeni tein: converterin latasin, mtsn aviksi muutin ja toimivuuden testasin. Digikuvat muistitikulla siirsielin, DVD:lle siirtoa varten pc:lle asettelin, videopätkiä koneelle kuljetin, sitä kovalevylle ja vielä DVD-levyille polttelin. Kuten sanoin, kaikkeni tein. Ja musta tuntuu, että mä voitin.

SItten pakkasin reissukamat jossain reilussa tunnissa ja aloin yrittää treatmentin vääntämistä. Oikeasti päivittelin blogia. Resistance, how nice to see ya! Nyt pähkäilen, ottaisko kitaran mukaan eli ei? Huomenna pakkailen loput pikkujutut, käydään katsomassa Avatar, aamulla Ollin kanssa vielä sulkamatsit. Mikäs tässä. Jos vaikka vähän iltapalaa, leffaa, kirjaa, unta. Seuraava päivitys saattaa tulla GMT-nolla -alueelta. Stay tuned!


Komiana jäi taakse kotipiha Korvaluoman, kun poika maailmalle läks.

Selältä vatsalleen ja muita onnistumisia

Korvaluoma Rock City jäi taakse tältä talvelta, olettaen että maaliskuun lopulla on jo komia kevät. Nyt ollaan Tampereella ja reissuunlähtöön on viikko aikaa. Ei tosiaan ole tullut hirveästi sitä vielä odoteltua, mutta kun countdown menee alle viikkoon niin ehkä pitäis. Sekin selvisi, että kämpässä ei oo kuin sänky ja pöytä, joten kuppia ja kippoa ja lakanaa tms. pitää hommailla. Taidan ottaa kuitenkin mukaan vain ssä-mukin ja jotain pientä ja ostan loput sieltä. Sain torstaina mettähommiin mukavan soiton ja tarjouksen parista duunivuorosta, joten ennen reissua ehtii vielä vähän tienaamaan, which is nice.

Torstaina tosiaan oltiin vielä isännän kanssa mettähommissa ja meikäläinenkin sai kunnon hien päälle retuuttamalla puuta oikein kunnolla. Illalle oli taas ohjelmaa. Maran kanssa sulkaa (oli hyvä peliä iteltäkin paikoin, mutta tappioita vain tuli), sitten suihkun kautta nuorempaa kummipoikaa katsomaan. Niila oli oppinut kääntymään selältä vatsalleen ja sitä temppua poitsu sitten esittelikin ylpeänä. Kun seuraavan kerran käyn katsomassa niin on varmaan taas oppinut vaikka mitä. Reissun jälkeen pitää sitten visiteerata vähän useammin. Ja kai Niila lähtee ens kesänä jo kummeja katsomaan Tampereelle.
Sitten tietty mummun puheissa piti käydä. Sen jälkeen vanhempi kommipoitsu Iitu (joka jo Tampereen reissut tietää) ja toinen mummula (kiitos vaan mamma farkkujen korjauksesta). Vielä olisi tehnyt mieli käydä Wäkän, kohta 95, luona, mutta kello alkoi olla sen verran, että päätin suunnata kotiin. Joka päivä meni nyt silleen, että oli kauheasti ohjelmaa ja pääsin kotiin rauhoittumaan vasta iltaysin maissa. No, mukava oli nähdä ihmisiäkin ennen reissua, nyt kun tulee vähän taukoa.

Perjantaiaamuna iskä heitti Parkanoon junalle ja kävin palauttelemassa yhden lainaamani kirjan eräälle vanhemmalle herrasmiehelle, josta oli iso apu mm. mun graduun, mikä on ollut hyllyllä n 1,5 vuotta. Sitten Tampereelle ja perkaamaan työlistaa. Illalla Jaana lunasti mun antaman joululahjan eli käytiin Komediateatterissa katsomassa Luolanainen.
Suosittelen vahvasti. Anu Raipia veti hienosti ja vähän jähmeän alun jälkeen homma lähti rullaamaan ja yleisö lämpesi. Joku on sitä mieltä, että uppoaa enemmänkin naisyleisöön, mutta kyllä tepsi muhunkin. Ja Raipia veti kyllä aika itseironisella otteella, että ei siinä säästynyt naissukupuolikaan, jos kohta ei mieskään. Menkää katsomaan!
Teatterin jälkeen syötiin lahjan toinen osa Soittoruokala Sahassa. Mun pippurikana konjakkikastikkeessa oli loistokasta ja niin oli kuulemma Jaanan kukonrintakin. Hyvä teatteri+hyvä ruoka= Great Success!

Yhtälöstä puuttuu vain yksi, kouluhommien teko. 1,5 viikon päästä pitäisi olla vaikka mitä kasassa kun on eka tapaaminen Manussa, mutta en ole vain yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut. Nyt olis töitä, kavereita ja juoksevia asioita, mutta pakko yrittää saada viikon aikana jotain aikaan. No, ei ressata ja katsotaan mitä tapahtuu. Lauantaina olis pihapelejä ja peli-iltaa.

Timber!!!

Stihli se on!

Reilun viikon päästä pitäisi lähteä reissuun, mutta en ole kyllä juuri htään ehtinyt niitä kuvioita järkeilemään tai jännittelemään. Osasyynä se, että ei ole tarvinnut kämppäasiaa sumplia itse kun brittiläinen koulukaveri Liz on hoidellut sitä koko suomalaisporukan puolesta. Nyt näyttäisi että meillä on 9 hengen kämppä. Nice!

Nyt olen Korviksessa muutaman päivän työlomalla ennen kuin palaan viikoksi Tampereelle ennen reissua. Eilen ja tänään on oltu iskän kanssa polttopuumetsällä ja huomennakin saatetaan mennä. Pakkasta oli tänään joku -15, mutta kun liikkui tarpeeksi ja pukeutui kunnolla niin no problem. Aika mukavaa tehdä tuotakin hommaa taas pitkästä aikaa. Nuorempana olin mettähommissa mukana silloin tällöin, mutta sen jälkeen kun muutin pois kotoa, on jäänyt vähemmälle Nyt pääsin viikolla kotiin ja hyvässä kelissä ja lumisessa metsässä työ on ihan mukavaa. Isäntä metsuroi ja meikäläinen vetää puut kasalle. Ei tarvitse illalla lähteä ainakaan puntille.


Jaksaa jaksaa

On muuten komean näköistä, kun iso puu kaatuu ja lumi pöllyää. Ja hipeille tiedoksi: metsä tykkää, että sitä hoidetaan ja harvennetaan.
Homma on myös niin täysin erilaista kuin oma duuni lehdessä tai koulussa, että tekee hyvää tehdä sellaistakin välillä. Kevään ehtii taas naputella läppärillä ja hankkia niska- ja hartiajumia.


Metsurin pojan isä

Eilen ja tänään olen käynyt myös haastattelemassa videokameralle paria sotaveteraania, jotka on mummun tuttuja (ja tunsi hyvin papan). On hienoa saada juttua talteen ja molemmat tuntuivat tykkäävän siitä, että kävin haastattelemassa. Kamera ei pienen alkutotuttelun jälkeen haitannut kumpaakaan ja se taisi jossain välissä unohtuakin. On se kyllä karua kuunneltavaa kun ysikymppinen kaveri muistelee Suursaaren takaisinvaltausta vuodelta 1942. Kaveri on silloin ollut 23-vuotias. Armeijan jälkeen kävi käsky suoraan rintamalle ja sotareissu kesti kaikkiaan n. 5 vuotta. Ikävuodet 20-25 lähinnä kärsien kurjuutta, peläten ja tapellen. Vähän toista kuin itsellä. Onhan meikäläisenkin ikäpolvella omat ongelmansa ja veteraanisukupolvella jotkut asiat ovat olleet helpompia (esim. ammatin- ja perhevalinnat, kun on tehty niin kuin on tavattu tehdä), mutta sota-aika on ollut varmasti sellainen rasti, että joistain erimielisyyksistäkin huolimatta veteraaneja pitäisi jaksaa kuunnella ja kunnioittaa. UGH!

Niin, huomenna ehkä metsään taas. Ja kmmipoikia voisi käydä morjestamassa. Ja mummuloissa voisi käydä. Eiköhän sitä jo siinä.

UUDESTAAN!

Taas ollaan Korvaluomalla, niin kuin oltiin eilenkin, mutta välillä ehdittiin myös käydä Tampereella, oikein Hervannassakin. Kaikesta tästä tarkemmin seuraavassa:

Perjantaina tosiaan otettiin Ollin kanssa aamusta (11, on se aamua) sulikset ja tiukkaa oli taas, mutta nyt oli mun vuoro viedä erin 3-2. Sukulaispoika on hyvä vastustaja kun ollaan aika lailla samaa tasoa. Ei ole varaa löysäilyyn yhtään.
Sitten tulikin lähtö kohti Kankaanpäätä. Matkalla lueskelin lehteä, enkä edes päässyt koko lehteä läpi. Jos vain on kirja tai lehti mukana niin bussimatkat menee mulla hetkessä. Juna on vielä parempi. Usein mulla on paikallisbussissakin kirja tai lehti mukana ja vaikka saisi luettua vain muutaman sivun, silti usein teen niin. Joskus se on päivän ainoa heti, kun ehtii jotain lukemaan.
Kpäässä kävin ensin Mummua morjestamassa. Sain hyvää karjalanpaistia ja näin myös yhden suosikkitädeistäni, joka oli miesystävänsä kanssa vierailulla. Saman Ippa-tädin kanssa kävin ekalla ulkomaanreissullani, Lontoossa vuonna 1994. Siitä reissusta on oma matkapäiväkirja, joten ei enempää siitä (muuta kuin että huippureissu).
Mummulan jälkeen lähdin talo- ja eläinvahdiksi kotiin porukoiden sukulointireissun ajaksi. Jaana tuli mukaan ja tehtiin Santun kanssa powerwalk, mun ehdotuksesta. Yleensä mä joko juoksen tai kävelen hitaasti, mutta nopeasti en osaa kävellä. Nyt yritin, mutta kyllä slow-walk ja juoksu ovat enemmän mun juttuja. Illalla katsottiin vielä Housut poi (Full Monty), josta yritän saada inspistä ja ideoita mun kässäriin. Sitäkin pitäisi tehdä, mutta jätän suosiolla tekemisen siihen, kun olen saanut muut hommat alta pois.

Lauantaina vein Jaanan aamulla kotiin ja kävin katsomassa kaverin salibandymatsia. Ne voitti sen pelin, mitä mä olin katsomassa. Kun vertaa kolmosdivaria liigaan, mitä olin viikolla katsomassa, suurin ero on varmaan pallon liikkeessä. Kolmosessakin on taitavaa porukkaa, mutta kaikki ei luovu pallosta tarpeeksi ajoissa. Jännä matsi oli joka tapauksessa, mitä näin. Ja myös kummipoika kävi morjestamassa. Tekis mieli sanoa poitsua Nipaksi, mutta saa nyt nähdä kun se ei vissiin ole vanhempien (lue:äitin) toive :)


Saunailta med pojkar: uhkapelejäkin pelattiin

Mummulassa kävin jälleen ruokahuollossa ja sitten lähdinkin kotiin hoitamaan asioita eli valmistelemaan maanantaista lastenteatteriesitystä. Keräilin esityskamoja ja kävin hakemassa vähän puitakin kotometsästä rekvisiitaksi. Oli uskomattoman hienon näköistä maisemaa, harmi vain ettei tullut kameraa mukaan. Santtukin oli mukana ja möyri taas mielissään lumessa.
Hommien jälkeen ei paljon väliä jäänytkään kun hyvä kaveriporukka saapui saunottelemaan. Jukan, Mikon, Jannen ja Maran kanssa pidettiin meillä semmoinen saunottelu-pelailu-ilta. Suosituin peli oli intiaanipokeri, johon hävisin hiluja sen verran että piti jo mennä iskän kolikkoautomaatille. Sivusilmällä seurattiin Ässät-JYPpiä, mikä päättyi Padan voittoon (KYLLÄ!), Hauska ilta ja oli mukava nähdä nämäkin kaiffarit ennen kuin lähden reissuun. Jukka jäi sitten vielä yökylään ja sen kunniaksi heitettiin vielä kerran puusauna tulille.

Sunnuntaina koitin katsoa talon siihen kuntoon kuin se oli tullessani ollut ja ajoin pannuhuoneenkin puita täyteen. Fiksu veto, koska sen verran Sarvibaarin varastot oli tyhjentynyt lauantain aikana. Työllä saa täällä päin paljon anteeksi.
Ehtoopuolella lähdettiin Jaanan kanssa ajelemaan Tamperetta kohti ja ilta meni odotellessa seuraavaa aamua ja teatteriesitystä. Siispä leikkaus maanantai-aamuun.
Heräilin puoli seitsemän jälkeen, mikä on kyllä aika killeri. Musta ei olisi enää kovin mielellään aamuvuorolaiseksi, vaikka aikaisia töitä olen tehnyt ja koko peruskoulun ajan ja lukiossakin tuli herättyä usein vieläkin aikaisemmin. Mutta oli silloin välillä kyllä niin väsynytkin.
Niin, kamojen kanssa Hervantaan ja esityspaikkaa kuntoon. Eka esitys oli kymmeneltä eikä edes ehditty vetää hommaa läpi alle, joten homma meni rekvisiittoineen ja tarpeistoineen ja vaatteineen kokonaisuudessaan läpi ekan kerran itse esityksessä. Toki se oli vedetty syksyllä, mutta tammikuussa alla oli vain parit harkat ja replojen lukua. Silti mua ei jännittänyt näyttelijöiden osaamisen puolesta, vaan yleisön takia. Kun tehdään lapsille vuorovaikutteista teatteria niin mikään ei ole varmaa eikä voi valmistautua riittävän hyvin.


Vähän taitaa ennen esitystä jännittää. Saku ja mä.

Eka esitys oli 1-3-luokkalaisille ja niitä oli jotain 200. Selitin melko tarkkaan mitä saa tehdä ja mitä ei. "Älkää huutako toistenne päälle älkääkä näyttelijöiden vuorosanojen päälle, mutta muuten, huutakaa Uudestaan rohkeasti." Alku meni rauhallisesti ja ajattelin jo, että nyt menee hyvin. Liian, kohta ne tajusi että tosiaan voi huutaa ja kohta oli taas käynnissä älämölö ja huutomyrsky. Kerran jouduin menemään keskeyttämään homman ja näyttelijät tekivät parhaansa, mutta rehellisesti sanottuna jäätiin, jos nyt ei leijonalauman alle, niin ainakin sen tönäisemäksi. Torjuntavoitto ehkä, ainakin selvittiin hengissä. Alle 10-vuotiaiden kanssa improteatteri on ehkä haastavimmillaan. Kun ne innostuu niin niitä ei tahdo saada hiljaiseksi millään, vaikka kuinka ohjeistaisi. Toisaalta ne tuntu tykkäävän kovasti ja naurua kyllä kuului. Mutta kun nyttelijä on kaatunut yleisön pyynnöstä viidennen kerran niin siitä menee maku...tai sitten ei. Yleisöhän sen tietää.
Toinen esitys oli nelos-kutosille ja mietittiin yhä tarkemmin, miten ohjeistetaan, mutta myös uskottiin ja toivottiin, että ne olisi rauhallisempia. Toka esitys olikin oikein onnistunut. Lapset ja opettajat huusivat fiksuja huutoja sopivan usein ja vain pari kertaa päälle. Kerrassaan mainiota ja jätti tekijöille hyvän maun Palkkio oli täysin nimellinen, mutta lapset tykkäsivät ja se on jo paljon. Itse ainakin tykkäsin koululaisesityksistä pienenä ja jos pystyn itse tekemään niitä nyt, se on aika siistiä. Saas nähdä esiintyvätkö Iloiset kulkurit vielä joskus, saattaa olla. Suurkiitos Sakulle, Samulle, MerZille ja AMV:lle, teitte mahtavaa työtä.

Esityksen jälkeen poikkesin Tampereen kotona ja kävin Jaanan kanssa lenkillä. Pikkuhiljaa lähdin Korvaluomalle päin väsyneenä, mutta tyytyväisenä. Kässärikouluhommia pitäisi tehdä täyttä päätä, mutta tämä viikko taitaa mennä muissa kuvioissa. Olisi metsätöitä, parin sotaveteraanin haastattelua, lisää kavereiden näkemistä...koulua enemmän sitten ensi viikolla.

Arjella päähän, TÖKS!

Niin se on. Loma on lomalla, arki kotona ja puutarhassa. Tällä viikolla olen ollut kaksi iltaa töissä, kahtena päivänä koulussa ja yksi ilta meni näytelmäreeneissä. Sellainen normaali reippaus on palannut aikatauluihin. Pitää yrittää pitää se siinä, jumalatonta kiirettä elämäntapana olisi syytä välttää, ei sitä vain pidemmän päälle jaksaa. Muutama päivä nyt menee, pari viikkoa, kuukausi joo..

Maanantaina palloilin aamupäivän kotosalla, mitä nyt syömässä kävin yliopistolla. Onneksi yo-maailma on kaikista rajauksista huolimatta vapaa. Meikäläinen ei ole siinä firmassa käynyt yli puoleen vuoteen kuin syömässä tai puntilla. Akateeminen vapaus roks!
Kolmen maissa oltiin Sakun kanssa hervantalaisella ala-asteella katselemassa esiintymispaikkaa. Pistettiin paikkoja kuntoon ja venailtiin muuta porukkaa saapuvaksi. Viiden aikoihin päästiin aloittamaan reenaus. Pari kertaa vedettiin homma läpi. Ilman rekvisiittaa se nyt oli mitä oli, mutta mulla on kyllä vahva luotto, että neyttelijät hoitavat hommansa. Enemmän mua jännittää leisö. Siellä on molemmissa näytöksissä parisataa mukulaa ja jos niitä ei saa suitsittua niin siellä on sellainen villi länsi, että parta lähtee. Pitää miettiä tarkkaa se ohjeistus. Jos alaluokkalaiselle sanoo, että nyt saatte huutaa niin sen jälkeen on vähän vaikea alkaa selittämään, että otetaas vähn rauhallisemmin. Sekin oli vähän huono, että reenikerrasta jäi viikko ensi-iltaan eikä väliin tule yhtään kunnon harkkoja. Ilmeisesti näyttelijäporukka kuitenkin veti torstaina pikareenit ja juuri saamani tiedon mukaan (fb-chat) hyvin meni, "kaikki osas vuorosanansa ja sillee". Ei siis siitä sen enempää.

Tiistaina oli varmaan viimeinen löysempi arkipäivä vähään aikaan (ehkä?). Tuijottelin päivällä Wiren viimeisiä ja illalla oli jälleen vuorossa höntsyä Sorsiksessa. Paikka oli täynnä kuin ammuttu ja menin toiseen kaukaloon vähäks aikaa pelaamaan jotain 8 vs. 8 peliä. Sitten koitettiin etsiä oman porukan kanssa pelipaikkaa ja lopulta pistettiin isolle avojäälle pieni kenttä, maalitolpiksi lumimöhkäeet. Old school beibe! Oli hauskaa pelata ja vauhtia riitti ku Ässälällä ennen vanhaan. Edellisessä päivityksessä tuli hehkutettua ulkolätkää sen verran, että tämä tästä tältä erää.
Illalla katselin Wiren viimeisen jakson ikinä. Mahtava sarja, luultavasti paras kautta aikojen. On paha tehdä tuollaista listausta, kun esim. eri ikäkausina on eri suosikkeja ja toisaalta parhaiten on mielessä uudemmat ja toisaalta muistot ovat kullanneet niitä vanhoja. Mutta tästä pohdinnasta innostuneena listaan kymmenen ehdotonta timanttia mitä äkkiseltään tulee mieleen, ei paremmuusjärjestyksessä.

1. The Wire
2. Deadwood
3. MacGyver
4. X-Files
5. Pony Express
6. Twin Peaks
7. Talvisota
8. Band of Brothers
9. The Rome

Hmm..nää yhdeksän tuli heti, jätetään kymmenennelle paikka auki, joku must on varmasti jäänyt unhoon.
Asiasta vielä. Listalla on nippu kaapelitelevisioyhtiö HBO:n sarjoja (1,2,8,9). Listalle voisi melkein mahtua Mullan alla, mutta hyvyydestään huolimatta se ei yllä ihan tuohon. Sopranos multa on jäänyt katsomatta, mutta se pitänee ottaa työn alle.
Niin ja puuttuva numero voisi hyvinkin olla...
10 Lost.
Ai niin ja Oz tietenkin.
Jokerinumero: Oz. Mös HBO:n.

Niin. HBO:n tuotanto on täyttä timanttia. Big Love on sen tuotannosta, jota olen seurannut, oikeastaan ainoa, mikä ei iskenyt. Kuulostaa karulta, mutta kiroilu ja väkivalta takaavat laadun. HBO:n tapauksessa näin, vaikka näissä sarjoissa paras pihvi on muualla kuin em. paheissa. Mutta kaapelikanavalla saa sanoa ja näyttää enemmän ja se tuo sarjoihin sellaista realistisuutta ja särmää, että muilla ei ole mitään jakoa. Onhan joku Pakokin ihan katsottava, mutta kun on katsonut vankilatouhua Ozin tyyliin niin Pako on jotenkin kesy. Muhun vetoaa särmikäs ja lähelle tuleva, varsinkin pitkäkestoisissa sarjoissa. Plus että HBO:n sarjat ovat parhaiten käsikirjoitettua draamaa koskaan. Hattu pois.

Tämän mainospalan jälkeen loppuviikon kimppuun. Keskiviikko ja torstai olivat melko samanlaiset. Molempina päivinä olin koulussa. Keskiviikkona käytiin läpi treatmenteja ja Colin-ope antoi oman painavan sanansa nykytekeleistä Sain taas muutosehdotuksia ja vähän alkaa nyppiä kun koko ajan pitää sorvata, mutta sitä tämä ala on ja itsepä olen tälle hakeutunut. Käsikirjoittajan pitää rakastaa uudelleenkirjoittamista, on joku viisas sanonut. Ja tottahan se on. Eikä siinä krjoittamisessa mitään, mutta jos ei ole ideaa miten muuttaa niin se on vaikeata. Nyt sain kyllä jotain konkreettisia ideoita, mutta aika usein tulee myös palautetta, että "sinun pitää miettiä, miten tämä toimisi paremmin". Niinpä niin.
Illalla tein elämäni ekan jutun salibandysta, liigamatsista Koovee-Classic. Koovee voitti 7-1. Ihan katsottavaahan se oli, mutta kyllä lätkä ja futis vievät voiton.
Torstaina taas koulun kautta töihin, nyt ehdin käydä välillä lenkillä. Yritin myös keksiä leffalistaa, mikä liittyis mun käsisaiheeseen Pitäisi koittaa katsoa muutama ja vaikka lukea niiden käsiksiä, jos saisi jotain ideoita omaan työhön.
Raportoinnin kohteena oli torstaina jääkiekko ja Tappara-Ässät. Tapparan peijoonit menivät ja voittivat 4-3, mutta tiukka matsi oli ja Ässät pelasi hyvin. Ja sain puristaa Roki Rautakallion kättä, jämerän oloinen äijä ja on saanut nuoren porukan pelaamaan. Jos ei mitään repsahduksia tule ja nuori porukka jaksaa painaa niin kympin joukkoon on mahkut. Se olisi nyt eka tavoite muutaman susihuonon vuoden jälkeen.

No niin. Saatu vähän töitä ja reissurahaa ja tehty paluu opiskeluihin aikas pitkän joululoman jälkeen. Huomenna pitäis ottaa Ollin kanssa sulkapallomatsit aamusta ja lähteä sitten kohti synnyinseutuja.

P.S. Lisäsin muuten ekan kuvan plokiin. Olkoon sen nimi "Arki ja juhla".

Aika-ajoja, töitä, höntsää ja vaikka mitä

Jos alkuviikko oli verkkaista puuhastelua, loppupuolella aktiviteettia oli vähän enemmän. Torstaina oli tosiaan näytelmäreenit. Vähän mietitytti etukäteen, mitä hommasta tulee. Tai tiesin, että homma toimii jos intoa riittää, mutta siitä innosta ei ollut varmuutta. Kun näin porukan harjoittelutilassa niin epäilys väistyi. Homma kiinnosti, kaikki oli hienosti mukana ja saatiin pidettyä hyvät treenit ja sovittua jatko-ohjelmasta. Huomenna pidetään seuraavat harkat esityspaikassa ja nähdään, minkämoisissa oloissa homma vedetään läpi. Kuten Merzi sanoi reeneissä, on kyllä hauska nähdä miten esitys uppoaa tamperelaisiin muksuihin. Onko eroja kankaanpääläisiin ja jos niin mitä? Joka tapauksessa, hyvä homma että saatiin vielä esityksen ennen kuin lähden reissuun. Viime kesänä tuli kuitenkin nähtyä sen verran vaivaa esitykseen, että nyt suhteellisen pienellä vaivalla saadaan paketti esityskuntoon: toivottavasti kahdella reenikerralla.
Harjoitusten jälkeen oli vielä speksiporukan sählyvuoro. Säbä maistui hyvältä pienen tauon jälkeen. Kesällä kävinkin yhden aladivariporukan reeneissä, mutta harkka-ajat meni töiden kanssa niin päällekkäin, että lopulta päätin jättää sen homman. Harmi toisaalta, kun olisin kyllä päässyt mukaan ja intoakin oli, mutta ei mihinkään puoliksi tekemiseen.

Perjantaina otettiin pikkuserkku Ollin kanssa sulkapallot. Simpura, normierät meni tasan, mutta Olli voitti viimeisen lyhyemmän verkkoerän. No, tasaista on ja hyvä niin. Illalla Saku ja Sanja tulivat pelailemaan taloyhtiömme upouutta Dominion-lautapeliä. Pahveissa lukee, että peli kestää puoli tuntia. No, jotta saatiin säännöt selviksi, tarvittiin ehkä kolme varttia. Sen jälkeen pelattiin pari-kolme tuntia. Toka peli meni vähän nopeammin, mutta puoli tuntia my ass! Hyvä peli, ehdottomasti pelaamisen arvoinen.

Lauantai alkoi niin ikään urheilulla, nyt Jaanan kanssa salille. Sen jälkeen töihin - kyllä, AL otti lauantaiksi työvuoroon, mikä tuntui todella hyvältä. Koko arkiviikon olin vähän toivonut, että työsoitto tulisi ja tulihan se. Jos vielä vuoron pari saisi tehdä ennen reissua niin olisi mukava.
Olin kotimaan vuorossa, ohjelmassa mm. ministerin haastattelua ja eläkepoliittisten tiedotteiden referointia. Vaikka tykkäsin urheilun puolella olemisesta tosi paljon, kotimaan kiemurat ja perus uutistyötä on kanssa hyvä kokeilla. Parasta on tietysti, kun pääsee kokeilemaan eri juttuja. Se toimittajan työssä on hyvä, että jos itse ei halua jumittua yhteen lokeroon, ei sinne kukaan muukaan luultavammin pakota.
Tämä on se kohta, josta eteenpäin äiti (joka lukee tätä blogia) voi olla ylpeä pojastaan. Töiden jälkeen poljin pakkasessa Nyyrikinpäivän vastaanotolle, eli eräänlaisiin Tommin järjestämiin kemuihin. Paikalla oli nuoria ja fiksuja ihmisiä, musiikkia, hyvää meininkiä..ohjelmassa oli myös kalja-aika-ajot, jotka vetosivat mun vaatimattomaan kilpailuviettiini jo etukäteen. Ehdin paikalle juuri parahiksi. Kaikki muut halukkaat olivat jo suorituksensa tehneet ja sain yrittää suoraan finaaliin, jossa Saku jo odotteli. Rata oli seuraava: kolmannesta (muistaakseni) kerroksesta rappusia alas, ovesta pihalle ja pubiin muutama kymmenen metriä. Siellä valmiiksi laskettu kalja tiskiltä huiviin, ulos, ylös ja aika. Niinhän siinä kävi, että finaaliin mentiin ja välittömästi alkoi Kankaanpään poikien uusi suorittaminen. Saku meni eka ja nopeasti menikin, mutta sähköovi jumitti tai jotain ja aika meni eteenpäin kun Saku odotteli oven takana. Harmi homma. No, sitten minä. Ilman kenkiä portaat vauhdilla alas, rynnien pubiin, kalja huiviin ja takaisin ylös. Minuutti ja seitsemän sekuntia ja lähes ainutlaatuinen onnistumisen elämys. Nyt saa tuntea ylpeyttä itsestään! Tuomaristo päätyi tasapeliin, koska Sakun ovijumi ei ollut sen oma vika ja kova aika oli tulossa. Kumpikaan kilpailija ei vaatinut uutta kierrosta, joten Kolumbialaiset palkintokarkit ja kirkkaat palkintojuomat jaettiin.
Hehheh, niin se vain on, että jos joku kisa on jossain niin mukaan on mentävä ja täysillä vedettävä. That's the only way!
Nyyrikinpukin vierailun jälkeen kieppasin vielä yökerhon kautta, mutta ihmisten aikoihin neljältä jo nukkumaan, olihan sunnuntaina tiedossa höntsylätkää Sorsapuistossa.

Niin, hyvien yöunien jälkeen oli helppo lähteä sorsikseen höntsäämään. Siinä meitä oli Kankaanpään poikia neljä ja kun paikalla oli täydellisissä ulkolätkäolosuhteissa muitakin niin äkkiäkös pelit saatiin. Kokoonpanojen vähän vaihdellessa pelattiin pari tuntia. Oikein komiaa oli, parit pelit voisi vielä koittaa ottaa ennen reissua. Tosin briteissä on nyt sellaista keliä, että pitäisköhän ottaa luistimet mukaan?
Ulkojääpeli oli vähän kuin paluu juurille, sillä sitähän lapsuuden talvet aika pitkälti oli. Korviksen ulkojää ja pelejä kyläporukalla. Aika voi kullata muistoja, mutta tässä tapauksessa vain vähän, jos ollenkaan. Se oli mahtavaa! Pikkukillistä saakka pääsi pelaamaan isojen äijien kanssa ja siinä oppi pelaamaan, vaikka ei koskaan joukkueessa pelannutkaan. Joskus tehtiin pistepörssejäkin, lähinnä kai laskettiin omia pisteitä :) Missähän nekin on? Muistaakseni kyläpelit alkoi kun olin ekalla luokalla. Tai alkoi senaikaisen porukan osalta. Iskä ja naapurin isäntä ja muut kylän lätkämiehet alkoivat hoitaa kenttää. Saatiin laidat kaupungilta, kunnon maalit, valaistus, lämmitetty pukukoppi vanhasta työmaakopista. Jos keliä oli niin varmaan joka toinen ilta oli pelit ja parhaimmillaan peräkkäisinäkin päivinä. Lauantaisin pelattiin aikaisemmin, että ehti saunaan. Joskus pelattiin lumituiskussa ja hangessa (jos lunta oli lavan verran, pystyi feikkaamaan, että kuljetti kiekkoa vaikka se ei olis ollut lähimaillakaan), joskus vesiräpäskässä. Mutta joka talvi oli pelit ja jäätä kymmenen talven ajan. Huuh, alkaa ihan herkistyä kun muistelee. Se oli sitä yhteisöllistä meininkiä, mistä jää käteen nolla euroa ja hyvät muistot. Ja se, että kyllä aina höntsykiekossa perässä pysyy :)

Alkaa olla viikko paketissa. Jos vähän lehdenlukua, iltapalaa ja ihan pikkusen Ozia tai Wireä tai...

Lorvailen, siis olen

Kuluvalle viikolle ei juuri kalenterimerkintöjä ole, mikä on yhdessä miehekkäiden pakkaslukemien kanssa ajanut rehelliseen lorvailuun. Kaukaa viisaasti kävin maanantaina hiihtelemässä, sillä sen jälkeen miinusta on ollut lähelle parikymppiä. Tiistaina tein kuntopyörälenkin, mutta loppiaiskeskiviikko meni täysin henkisissä harrastuksissa.
Parin pakkaspäivän aikana on tullut enimmäkseen lueskeltua, katseltua telkkaria ja pelailtua pelejä. Asukastoimikunta hommasi määrärahoilla muutaman pelin ja Jaanan kanssa testattiin Carcassone ja Ubongo. Varsinkin edellinen oli hyvä, pitää kokeilla vähän isommallakin porukalla joskus.
DVD-soitin on pyörittänyt lähinnä Ozin vitoskautta ja Wiren viidettä ja viimeistä (mahtavaa meininkiä molemmissa, onneks on vielä parikyt jaksoa jäljellä), mutta pari leffakin tuli vuokrattua: Enkelit ja demonit. Kirjan lukeneena petyin Da Vinci-koodiin ja myös Enkelit ja demonit on tullut luettua, enkä oikein uskaltanut odottaa mitään. Täytyy sanoa, että jatko-osa oli parempi, jopa kolme tähteä viidestä. Ja blue-ray jaksaa ihastuttaa, annan ison peukun.
Niin joo ja sain nyt sen Canonin hd-videokameran kaupasta. En ole juuri leikkinyt sillä, mikä kyllä kertoo mun luonteesta jotain. Tekniikka ei niinkään kiinnosta itsensä vuoksi, mulle se on yleensä vain väline. Sitten kun on jotain kuvattavaa niin kuvaan. Mutta tuntuu kyllä vähän typerältä ostaa kunnon kamera ja sitten antaa sen maata kameralaukussa. Kun Antin kanssa ostettiin eka kamera puoliks niin sillä kyllä leikittiin heti. Mutta se olikin eka, Panasonic jotain. Kesti vaikka mitä, kunnes koki loppunsa (?) polttarireissulla viime kesänä.
Niin ja korjaus edelliseen, pokkarikamera oli tietenkin Canonin Ixus, eikä mikään Sony-seko.

Hohhoijaa. Nyt sais pakkanen vähän laskea niin viittis lähteä jäille. Ja töitäkin saisi tulla. Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että brittireissua ei tällä saldolla heitetä, muutama työvuoro auttais jo kummasti. No onneksi ainakin on kesätyöt reilassa. Ja kohta alkaa taas koulu ja sen perään kesällä työt ja syksyllä taas koulua ja töitä ja speksiä niin eiköhän nämä alkuvuoden vapaat voi pitää ihan rauhassa.

Kohta Hervantaan treenailemaan lastenteatteriesitystä, joka esitetään 1,5 viikon päästä ala-astelaisille. Valmistettiin viiden hengen porukalla viime syksyksi kotimaisemiin Kankaanpäähän n. 45 min esitys, improvisaatioteatteria. Juttu on mun käsikirjoittama ja työryhmän kanssa ohjaama, mutta teos muuttuu yleisön interaktion mukaan. Kankaanpään esitykset meni hyvin ja nyt pitäisi treenata pari kertaa ja muistutella jutun juoni ja vuorosanat. Treenien jälkeen olis vielä sählyä. Sisäurheilu houkuttaa näillä lämpötiloilla.

Back in Tre eli kuinka minusta tuli ranskalaisen parittajan näköinen

Rukan reissulta kotiuduttu ja Tampereelle palailtu. Lauantaiehtoona oltiin mukavan aikaisin Satakunnassa eikä tarvinnut heti mennä nukkumaan. Yritin ratkoa vielä viimeisiä Aamulehden kuva-arvoituksia, ennen kuin laitettiin lista menemään kilpailuun. Meidän porukka sai vastauksen kaikkiin, mutta halusin itse vielä yrittää keksiä vastauksen niihin, joita en ollut keksinyt.
Sunnuntaina heräilin about 12.40, vaikka olin laittanut herätyksen piipittämään ajalle 10.30. No, taisi olla univelkaa. Kävin Santun kanssa käpöttelemässä ulkona ja aloin pakkailla kamoja. Sen verran oli tavaraa, että joululahjoja ja vaatteita ja muutakin kamaa piti jättää kotiin. Sukset, kiratan ja lätkäkamat otin mukaan väkisin. Iskä heitti junaan ja ihan mukavasti se matka meni, vaikka pääosan matkasta seisoinkin kamojeni vieressä. Illalla käytiin Jaanan kanssa taloyhtiön saunassa (mikä on muuten yks parhaita saunoja, missä olen ollut, vaikka on sähkösauna), koitin pienentää postivuorta ja katselin vähän Ozia ja Wireä. Tällä hetkellä tuntuu, että ei jaksa katsoa oikein mitää muuta ennen kuin ne on katsottu. Wirestä on menossa vika kausi ja Ozista olis vielä pari kautta (oon kyllä nähnyt ne muutama vuosi sitten, mutta toimii yhtä hyvin edelleen). Loma kotona ja Rukalla oli mukava, mutta kiva oli tulla kotiinkin.
Maanantaina aloin kevyesti tunnustela arkea, mutta koitin samalla olla ottamatta mitään stressiä. Kesätyötä on tiedossa, joten mikään pakko ei ole tehdä töitä, mutta kun briteissä tulee menemään rahaa ja tammikuu on melko löysää niin väkisinkin tulee fiilis, että jotain tarttis tehdä. Nyt on reilu 2 viikkoa vedetty lomaillen, se on omalla kohdalla aika hyvä määrä. Nyt kelpais muutama työvuoro jo. Mutta eiköhän tammikuu saada kulumaan ilman niitäkin, jos töitä ei irtoa.
Pitkän ja kiireettömän aamun päätteeksi tein pienen hintavertailun ja lähdin ostamaan digivideokameraa ja digipokkaria. Molemmat ovat olleet hankintalistalla kauan ja ajattelin, että joulun jälkeen hommaan ne. Päädyin Canonin HD-videokameraan ja Sonyn Ixus-peruspokkariin (testivoittajia tietty). Digijärkkäriä mun on turha ostaa, innostus ei riitä perusmeininkiä isompaan kuvakikkailuun. Videokamera piti tilata Ruotsista, että se on vielä tulon päällä.
Pikaisen shoppailureissun jälkeen lähdin Kauppiin hiihtämään tunnin hiihtolenkkiin meni matkoineen vajaa pari tuntia. Pyörällä kun pitää mennä suksipussi selässä niin ottaa aikansa. Juoksulenkille on melko lailla houkuttelevampaa lähteä, jos vielä on vähän kiiruumpaa. Mutta nyt ei ollut ja hyvä oli lenkki, vaikka latu ei ollut missään huippukunnossa. Hiihtelin about 12-13 kilometriä. Hauska tapaus sattui, kun olin tulossa ylämäkeen ja toisesta suunnasta tuli pariskunta, jonka mies huusi "älä mene sinne". Luultavasti se sanoi sille naiselle, että ei tule sinne, mistä mä tulin, mutta refleksinomaisesti ehdin myös ajatella, että se sanoi sen mulle siksi, että ajatteli mun olevan ylämäessä tulppana. Ja mä sitten seisahduin siihen siksi pariksi sekunniksi, että ne pääsi edelle. Mutta olin myös päättänyt, että jos se sanoikin sen mulle niin sanoi turhaan. Eli iskin peesiin ja lykin ylämäen ihan äijässä kiinni. Ja sitä seuraavan alamäen ja kun kierros loppui olin edelleen ihan peesissä. Äijä katseli muutaman kerran taakse ja mulla oli fiilis, että sitä ärsytti kun mä pysyin perässä. Tiedä sitten mikä oli totuus, mutta meikäläisen kilpailuvietti ainakin oli taas liekeissä. Lapsellista? Ehkä. Mutta ainakin sai hyvän lenkin.
Hiihtelyn jälkeen oli vielä hyvin aikaa tehdä ruokaa, ajaa viimeksi ehkä marraskuussa ajaeltu parta ja katsella ykköseltä tullut Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille. Aika hyvä pieni elokuva. Tosi minimalistinen, pari keskeistä näyttelijää ja kesti n 75 min. Hyvä leffa, ei varmaan maksanu paljon :)
Parrasta vielä vähän. Ja viiksistä. Kun sen on antanut kasvaa kuukauden päivät sitä on sääli ajaa pois. Mutta toisaalta pystyy tekemään hauskoja kokeiluja. Nyt jätin esim. leukaparran. Sitten pelkät nusarit. Sitten ajoin viiksiä pois lisää ja sain tulokseksi jonkinlaisen "french pimp"-mallin. Vielä vähän pois ja oltaisiin hyvin saksalaisissa tunnelmissa. Voi olla, että pitää kohta lopettaa leikki ja ajaa loputkin pois. On vissiin aika ryöttäsen näköistä ja parin viikon tauon jälkeen kun asutaan taas paremman puoliskon kanssa niin ehkä pitää uskoa..vaikka musta nää on komeet!

Rukatour -09 pt.2

Olen huomannut lyhyen bloginpitohistoriani aikana, että sopiva päivitysväli on 2-3 päivää, mikäli haluaa saada muistiin päivien tapahtumat suhteellisen kattavasti. Ja kun kirjoitusintoa vielä on, yritän tehdä päivitykset ilman suurempia mustia aukkoja.
Tuo 2-3 päivän sääntö iskee kasvoille nyt, kun on riehuttu muutama päivä Rukalla enkä ole ehtinyt/jaksanut päivitellä. Joten nyt päiväkohtaisena listauksena, miten viikko on mennyt.

Tiistai:
Mäkipäivä. Viimeksi olin Rukan rinteillä huhtikuussa. Nyt oli kelit vähän kylmemmät, mutta hyvällä pukeutumisella pelasti paljon. Joskus ennen yhtätoista päästiin mäkeen ja noin viiteen asti paasattiin. Mettäreitit osoittautuivat jälleen suosituimmiksi. Meikäläinen päätti pienen arpomisen jälkeen vuokrata kypärän. Hyvä valinta. Vaikka pää ei kopissutkaan, muuten tuli keräiltyä ihan tarpeeksi. Suurin osa kaatumisista tapahtui metsässä puikkelehtiessa. Vaikka en mikään mestarilautailija olekaan niin ihan mukavasti meni. Lounaaksi käytiin vetämässä Turboburgeriateriat ja jättimunkit päälle, mikä tuntui kyllä rinteessä.
Illalla taas saunan ja syömisen ja parin kaljan kautta nukkumaan ja uutta päivää odottamaan.

Keskiviikko:
Ja ei kun mäkeen. Masan kanssa otettiin kolmen tunnin hissiliput, koska tarkoituksena oli heittää iltapäivällä palauttava hiihtolenkki. No, laskettelussa tuli jo rehattua, mutta kun tankattiin rinneravintolassa leipää ja ranskiksia, ei vielä osattu kuvitella, millainen tämä ”palauttava” lenkki olisi. Pakkasta oli joku -15 ja olo oli rinteen jälkeen vähän nihkeä ja viluinen. Ajateltiin hiihdellä max. tunti ja painella sitten mökille vaihtamaan vaatteet. Katsottiin reilun kolmen kilometrin ympärysreitti ja alettiin lykkiä. Edettiin mäkistä tunturimaastoa jonkun aikaa hyvällä sykkeellä. Ehdin jo ihmetellä, että eikö muka 3 km ole mennyt, kun eteen aukesi törkeä ylämäki. Ounasteltiin, että nyt ei olla ihan oikealla reitillä, kun latu loppui ja ohi meni moottorikelkkoja. Suunta takaisin ja törkeä alamäki alas. Metsähallituksen puolelle ja perseelleen. Masan pää teki heiluriliikkeen ja melkein lähti irti. Tämän kaatuilun jälkeen jatkettiin matkaa, huomataksemme, että eksyksissä oltiin. Kierrettiin ilmeisesti jotain Susi-Kallen reittiä.
Sitten hiihdeltiin järvenjään yli jatselemaan opastauluja. Mihinkään ei ollut alle viittä kilometriä ja meidän reitin piti olla se reilu kolme. Lähdettiin lykkimään. Kohta saavuimme mäkihyppystadionille ja taas tiirailtiin opasteita. Sitten kysyin paikalliselta poromieheltä, missä päin on Vuosseli. ”Eihän tämä ole ollenkaan ympärysreitillä. Tuosta kun otatte sukset kainaloon ja kävelette ylös niin sieltä Pisteen nurkalta lähtee reitti. Tästä on semmonen 5 kilometriä.” Siinä vaiheessa ei voinut kuin revetä. Tunti oltu reissussa ja 5 kilsaa jäljellä. Ja matkaa piti olla 3,5.
No, perille päästiin ja palauttavalla lenkillä kului aikaa 1,5 h. Viiman jälkeen kaakao maistui. Aloin muuten juomaan kaakaota tällä reissulla. Ainakin Tazza maistui. Mmm...
Hiihdon jälkeen mentiin porukalla Kuusamon tropiikkiin lillumaan. Todellinen hitti oli silti vesiliukumäki, mikä mittaa liu’un keston. Kisahan siitä tuli. Masa veti pohjat, 8,6. Sakukin pääsi alle ysin, itellä meni parhaimmillaan 9,08. Alle ysin olis pitänyt päästä...
Ja päivän kruunasi myöhäinen mättö-illallinen Coloradossa. Alkupaloiksi mm. cheddarjalapenoa, sipulirenkaita ja wingsejä. Pääruoaksi kyljyksiä ja maalaislohkopottuja. Ihan hyvä setti, varsinkin alkupalat. Illalla tuli uni aika herkästi.

Torstai:
Ja taas mentiin mäkeen. Muutaman tunnin laskettelut, mutta alkoi mennä jo enemmän makkaranpaistelun ja minttukaakaon maisteluksi. Kaikki selvisi ehjinä mökille ja UV:n viettoon. Plikat laittoi ruuat pöytään ja perinteiseen UV-tyyliin mentiin nakeilla (uuden- ja vanhanajan), perunasalaatilla, patongilla, lohkoilla jne. Sitten pelailua ja pullottelua.
Rakettien paukutusta oli tarkoitus mennä katsomaan Rukakeskukseen, mutta ei loppujen lopuksi ehditty siihen, kun taksi tuli vasta puolenyön jälkeen. Vuosikymmen vaihtui siis lähinnä tähtisädetikkujen ja Sakun pörriäisrakettien loisteessa. Hiukan erikoiselta tuntui oma vuodenvaihto kun Jaana ei ollut maisemissa. Kuitenkin ollaan oltu samassa paikassa kaikki vuodenvaihteet vuodesta 2001/02 saakka. Ehkä sitten ensi vuonna, ellen ole ulkomailla. Tai voihan Jaanakin siellä olla. Mistä sitä tietää?
Rukalla kiivettiin Pisteen jonoon ja oliko siellä nyt tuttu portsari Kankaanpäästä ovella? Oli. Jonkun aikaa jonoteltiin pakkasessa ennen kuin päästiin sisälle. Siellä oli tautinen teiniteknomeno päällä ja vastaanottokomitea piti huolen siitä, että juuret ei unohdu. Samaan aikaan Rukalla oli nimittäin muitakin kotikylän poikia, vähän tuoreempaa ikäluokkaa mutta kumminkin. Siinä se ehtoo meni puhuessa enemmän tuttujen kuin tuntemattomien kanssa. Musiikki oli pääosin kuraa, mutta lady gagojen ja gugujen väliin taisi tulla jopa Offspringiä (Ignitionilta).
Pilkun jälkeen taas värjöttelyä pisimmässä taksijonossa ja kotimökille. Erinäisten vaiheiden jälkeen kömmin omaan petiin aamun sarastuksessa väsyneenä, mutta vuoden vaihtaneena. Tervetuloa uusi vuosikymmen. Toivottavasti olet hyvä ja muikea.

Perjantaista on kerrottavaa vähiten. Jokainen jumitti omalla tavallaan. Myyränsilmä-Masa väänsi herkulliset tonno/jauhelihanachotällit, mikä oli täydellistä normipäiväsapuskaa. Virta alkoi olla porukasta jo vähän pois, mutta päättäväisesti siivota turautettiin nurkat, jotta aamuvarhaisen lähtö olisi sitten pikainen.

Nyt kello on vähän päälle kuusi illalla ja kirjoittelen Hondan etupenkillä viimeisiä päivityksiä. Kotimatka on sujunut hyvin, juuri mentiin Kauhavan ohi ja Satakunta kutsuu. Radiossa Ismo laulaa taiteilijaelämästä. Semmoista hunsailua tässä on ollut itselläkin reilut pari viikkoa, mutta kai se saa sellaista välillä ollakin. Jaksaa sitten taas painaa.

Huippu reissuseko kohta takana. Kiitoksia Jannulle kutsusta ja koko porukalle seurasta. Tästä jatketaan!