Sä kans ja istutus

Milky way stadikalla.

Olen istuttanut perunoita ja männyntaimia, mutta idean istutus on vähän oudompaa puuhaa. Christopher Nolan osasi sen homman. Inception ei tuottanut pettymystä, vaikka kova ennakkohype ja nousu IMDB:n top kolmoseen antoivat odottaa "ihan kiva" -reaktiota ja pientä pettymystä. Mitä vielä, nyt oli hehkutus kohillaan. Muutaman kaverin kanssa kerkesin jo leffan hyvyydestä vänkäämään eikä kaikkien tarvitse leffasta tykätäkään tai ainakaan pitääsitä ysi puolen arvoisena. En mäkään antais ysiä parempaa yhellekään kummisedälle.

Mutta pari syytä nopeasti, miksi tykkäsin:

1. Käsikirjoitus ja idea, varsinkin idea. On totta, että hahmot selittivät paljon, mutta mä ainakin kaipasin informaatiota eikä sitä tullut mulle liikaa. Unimaailma kiehtoi. Kysymyksiä jäi auki sopivasti ja ihmeen hyvin pysyi kärryillä, vaikka heiluttiin unen eri tasoilla. Raflaava aihe saatiin toimimaan. Ihan peruskaava: päähenkilö (jolla on henkilökohtainen ongelma) saa haasteen, jolla voi auttaa myös itseään ja samalla muita. Kerää possen alansa parhaita, kouluttaa nuoren lahjakkuuden, aletaan toimia ja vauhti kiihtyy. Aivan perussääntöjen mukaan, mutta lähtöidea on niin huikea, että nousee klassikoksi.

2. Uudistuminen. Matrixin jälkeen tuntui ekoja kertoja siltä, että tappelukohtauksissa on jotain uutta. Painottomuus ja hämähäkkimäinen kävely pitkin kattoja ja seiniä.

3. Casting. Leo oli jälleen hyvä ja hauskaa huomata, että en juuri ajatellut päähenkilön olevan Leo, hyvin vedetty siis. Joseph Gordon-Levitt on vieläkin vaikea nähdä elokuvissa, mutta uskottava se nyt on, on se ihan pätevä. Cillian Murphy toimii myäs. Ellen Pagesta en oo ihan varma, Junossa oli parempi.


Bono and the Light.

Ihan yhtä koviin lukuihin ei päässyt päivää aiempi kulttuurikokemus, U2 stadikalla. Ehkä kasi puoli tai ysi miinus. Ihan jees. Tai okei, se oli hyvä (eli parempi ku ihan jees) Mutta istumapaikka ja työtehtävät verottivat vähän fiilistä. Kentällä hyppiminen ja fiilistely olis ollut hienoa, mutta pääsipä nyt edes todistamaan ison maailman meininkiä. Ja In a Little Whilen takia kannatti jo lähteä.

Jajaja, kolme työpäivää ja sitten reissuun! Viikonloppu meni osin kässärihommien parissa, mutta keskiviikosta eteenpäin on tiedossa viikko lomaa. Tulee tarpeeseen.


The Edge.

Countdown

Seuraavat luvut ovat arvioita ja päivittäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

11 tuntia U2:n konsertin alkuun.
1 aamu ja sitte tulee nähtyä se Inception.
125 tuntia palkattoman vapaan alkuun.
130 tuntia ja kone Tunisiaan lähtee. Ja mä oon siinä.
41 aamua työsopparin loppumiseen.
1008 tuntia käsikirjoittajaelämän alkuun.

3 yön päästä on kummipoitsun synttärit.
Viikko sitten olin Finlandia-palkitun kirjailijan juttusilla.
6 päivää sitten relasin koko päivän Korvis-Kpää -akselilla.
6 päivää sitten söin maailman parasta mustikkapiirakkaa.

42 minuuttia sitten heräsin.
4 tunnin päästä pitäis lähteä töihin.
10 minuutin päästä voisi alkaa katella vähä käsisjuttuja.
5 min päästä oon luultavasti sontimas.

Juuri nyt menee ihan mukavasti, eikös vain?
5 sekunnin päästä virtuaalinen high five!
NYT!

Rok.

Arboretum

Hauska juttu töiden jälkeen kävi, ihan ex tempore päätettiin pyöräillä Jaanan kans Arboretumiin. Juu, se on täällä Tampereella, ehkä nuin 3 kilsan päässä. Todella komee paikka ja vähän nauratti, että nyt vasta tuli käytyä. Antaa hyvin esimerkin siitä, miten kotimaan hienoja mestoja (ja jopa kotikaupungin) jää näkemättä, kun haaveillaan vain matkoista Thaimaahan tai maahan muuhun. Haaveilla kannattaa juu, mutta voi joskus käydä katsomassa uusia paikkoja ihan omilta nurkilta.
Ni!

P.S. Kuva ois kiva laittaa tähän myöhemmin.

Hanki elämä, jossa ehdit teatteriin

Keskiviikkona Eugen Schaumann, torstaina revyytä, improa ja big bandin keikkaa, perjantaina Kahdeksan surmanluotia ja lauantaina rokkifestaria mallia Sonisphere. Ei ihme, että kun pääsin lauantaiyönä kaatumaan sänkyyn, nukahdin piikkimaton päälle. Kulttuuri juovutti ja sen verran oli krapula (kulttuurista edelleen), että sunnuntaina ei jaksanut lähteä kelkkomaan itseään Poriin Maidenia ja Iggyä katsomaan, vaikka rannekekin olisi ollut. En mä siitä mitään maksanu sentään. Ja lopulta hyvä, että en mennyt, sielähän syntisten hevareiden niskaan heitettiin kunnon syöksyvirtaukset.

Kaikke em. tapahtumat olivat hienoja, mutta yksi oli ylitse muiden. Juha Luukkosen ohjaama Kahdeksan surmanluotia Tampereen Teatterikesässä oli aivan uskomattoman hieno esitys. Siinä saatiin jotenkin kaivettua Suomen ja suomalaisuuden (ja ihmisyyden) perimmäiset toimintamekanismit, mutta kuitenkin niin, että esitys oli myös viihdyttävä ja huikaiseva, ei vain ahdistava. Aika hyvin, kun teemana on raaka alkoholismi, (perhe)väkivalta, syrjäytyneisyys, työttömyys ja yleinen paha olo. Sen enempää en ala tässä kehumaan, mutta kannattaa käydä katsomassa, jos yhteiskunnallinen näkemys kiinnostaa. Ja pakkohan sen on kiinnostaa!

Teatterissa ei voi käydä liikaa, ainakaan hyvässä. Kyllä teatterissakäymisen pitäisi kuulua jokaisen perusoikeuksiin ja -velvollisuuksiin. Yhteiskunnan peili jne...

Ahh, sain äsken laitettua lopputyökäsiksen treatmentin (eli juonitiivistelmän) opettajille. Pian saadaan tutor-opettajat lopputyötä varten ja sitten vain sorvaamaan, kun tästä saa työ ja lomailut pois alta. eli lokakuussa homma täyteen käyntiin.

Ai niin, eivät meinaa antaa opintotukea. Saa nähdä, millä sitä vuokrat maksais ens talvena. Tarkotus olisi jättää töitä vähemmälle ja keskittyä kouluun, mutta voi voi ja kyynel, täytyy varmaan vähän koittaa tienata. Tai sitten kokeilla, miten työttömän ja tuettoman opiskelijan käy. Ei kai ne voi heitteille täällä Suomessa jättää?

Eihän?

Putkessa.

Karjaloiden ja polttareiden ja Earfestien jälkeen ol aika armaan arjen. Vapaapäiväsuman löytää edestään, elokuun puoliväliin mennään melko työpainotteisesti. Mutta jos heinäkuun alku tuntui olevan vähän väkisin vääntämistä niin nyt on ollut ihan mukavia duunipäiviä. Viime viikon olin urheilutoimittajan hommissa Tampere Open -tennisturnauksessa. Hellekelit ja tennistä, mikäs siinä. Juttujakaan ei tarvinnut vääntää kovin isosti EM-karkeloiden sun muiden takia.

No tällä viikolla on sitten käynnissä Tampereen Teatterikesä. Sieltä sain aika mielenkiintoisia aiheita, joihin annettiin myös aikaa. Mielenkiintoinen ja omalta tuntuva aihe+aika= työssään viihtyvä toimittaja = mahdollisesti parempi juttu.

Ehdoton plussamerkki pitää antaa myös eräälle suomalaiselle naiselokuvaohjaajalle, jota haastattelin. Mahtavan ulospäinsuuntautunut ja ystävällinen ihminen ja kertoi itseäni tällä hetkellä erityisen paljon kiinnostavaa tietoa kotimaisesta leffa- ja tv-maailmasta. Silti jotenkin veikkaan, että alalla yleisesti ei ole noin joviaalia ja välitöntä porukkaa.

Työputkesta huolimatta on ehkä vähän enemmän aikaa kuin alkukesästä, jolloin kouluhommat painoivat päälle. Aika paljon silti tulee oltua poissa kotoa ja syksyllä pitää koittaa hakea jonkinlainen tasapaino kotopuolen, harrastusten ja koulun ja muiden prokkisten välille. Nyt on taas tuntunut, että töiden lisäksi ei oikein ehdi kuin joskus lenkillä käymäät tai katsomaan leffan ja lukemaan häthätää lehdet.
Syksy oli tarkoitus panostaa tosissaan kässäriopintoihin ja jättää aikaa myös muulle, mutta nyt ne ei meinaa antaa mulle enää opintotukea. Se on kyllä pieni probleemi, kun vuokratkin vissiin pitäisi maksaa. No, pitää alkaa hiostamaan Kelaa.
Onneks ehdittiin maksaa lomareissu Tunisiaan ennen tätä henkilökohtaista finanssikriisiä :)