Kipsi pois :)

Inspiraatio, valkosipulilla.

Olen pitänyt joululomaa lopputyökäsikirjoituksestani kymmenisen päivää ja taukoa jatkuu vielä varmaankin viikon verran. Jo nyt tuntuu, että olen saanut tähän kouluhommaan hyvällä tavalla etäisyyttä. Se ei ole kuitenkaan tarkoittanut, että loma olisi mennyt ilman prokkiksia. Melkein päinvastoin. Ideoita tuntuu tulevan koko ajan ja nyt on jopa aikaa tehdä jotain pienelle osalle niistä, kun päivät ovat pääosin vapaita. Loppuvuodesta oon saanutkin aikaiseksi kirjoittamiseen enemmän tai vähemmän liittyviä juttuja aikaan suhteellisen hyvin. Ja misä olen tyytyväinen, intoa on riittänyt moneen eri juttuun; kuunnelmaa, novellia, biisilyriikoita, videojuttuja. Tuo biisienteko on nyt tullut ihan uutena juttuna ja täytyy sanoa, että tällä hetkellä siihen olis intoa. Meneillään onkin useamman biisin prosessointi, useamman eri ihmisen kanssa. Biisinteossa on se mukava juttu, että vaikka suureksi kitarasankariksi ei ole ikinä taitojen puolesta tulossakaan niin sanoituspuolella sisällöntuottamisessa on loppujen lopuksi sen verran samoja elementtejä kaiken muun kirjoittamisen kanssa, että jonkinlaista pohjaa löytyy. Tai ainakin itelle tulee sellainen fiilis. Ja se, että ei osaa näpyttää Slashimaisia sooloja tai vetää flamencokitarakuvioita ei juuri rajoita. Suurin osa biiseistä on - yllätys yllätys - samaa scheissea eri paketissa. Sama juttu kuin käsikirjoittamisessa. G, C ja D muodostavat varmaan miljoona biisiä ja tulevat muodostamaan vastakin. Poika tapaa tytön, poika menettää tytön, poika saa jälleen tytön. Simppeliä. Helppoako, ei todellakaan. Mutta kun käsispuolella on kerran saanut sen ahaa-ilmiön, millä kuviolla homma etenee niin biisipuolella saman tajuaminen tapahtui melkein automaattisesti. Tämä ei tarkoita, että pstyisin tekemään yhtään hyvää biisiä tai käsikirjoitusta, mutta ainakin uskon ymmärtäväni kumpaakin maailmaa hieman paremmin ja voin teroittaa näillä saamillani välineillä työkaluni terävimmiksi. Teroittaminen ja työkalujen huoltaminenkin pitää kuitenkin osata ja muistaa.
Ah. Niin simppeliä. Ja niin vaikeaa.

Samasta joulun aktiivisuuspuuskasta tuli jälleen mieleen inspiraatio. Onko sitä? Mitä se on? Joku on joskus sanonut, että "kyllä minulle tulee inspiraatio, joka aamu klo 9 kun istun työpöytäni ääreen." Uskon tähän viisauteen siinä määrin, että jos alkaa tehdä vasta sen jälkeen, kun lamppu pään päällä syttyy, saa aikaiseksi ehkä yhden hyvän biisin, nopeasti. Mutta tuo lamppu ei ainakaan mulla syty kovinkaan usein. Siksi mun pitää herätä, kun tekisi vielä mieli nukkua. Pitää istua työpöydän ääreen, kun ei huvittaisi. Pitää vääntää vuorosanoja vielä, koska tuntimäärä ei ole täynnä. Syksyn yhtenä teemana oli kirjoittajaelämän opettelu ja ammattimaisen otteen hakeminen. Onnistuin mielestäni suhteellisen hyvin. Vieläkin työ jää välillä liian helposti syrjään ja resistance kuiskii korvaan, mutta yleisellä tasolla hommat tuli hoidettua. Myös priorisointi, töiden jaksottaminen ja eri projektien aikataulutus ja yhteensovittaminen olivat harjoittelun alaisia. Ja opettelu jatkuu. Ehkä tärkein asia oli, että näin - nyt myös kotona, ei vain Manchesterissa - ja koin, millaista työaikoihin sitomattoman kirjoittajan työ voi(si) olla. Yksinäistä puurtamista, tutkimista, pähkäilyä, taka-askelia, pieniä läpimurtoja, umpisolmuja, kitara-käteen-taukoja, pitkiä lounaita, lyhyitä mättöjä, jäykät hartiat, hyvää palautetta ja palautteen saamattomuutta.
Kirjoittamista.
Kaikesta huolimatta ja juuri siksi minä haluan jatkaa juuri tätä.

Joulu!

Aika hyvä tuuri on käynyt, että ite sattuu olemaan siinä paikassa, missä on paras joulu. Onpas taas niin mukavata, että ei blogiinkaan ehdi paljoa kirjoittaa. Jameja, pelailua (Murhaaja on jälleen ihan hitti), chillailua. Christmas time in KRC, oujee!

Kipsi lyhenee ja kitara soi

Huhhuh, olihan viikonloppu. Perjantaina hieman yleisten hyvyyksien bileitä, jossa tuli nähtyä vielä kerran speksiporukkaa ja kässäri-ihmisiä tälle vuodelle. Itsekään en ollut aivan kädetön, koska perjantaina sain myös kipsin lyhyemmäksi. Jea! Niin ja sain tehtyä ja lähetettyä eteenpäin ekan version lopputyökäsiksestäni. Epävirallisesti olen siis joululomalla. Jotain pientä pitää duunailla, mutta eiköhän muutaman päivän pysty varaamaan ihan lomatouhuihin. Tänä jouluna ei pääse pipalätkähöntsäilemaan, mikä on kyllä suuri harmi, mutta ei voi mitään. Kitaransoittokin on vielä vähän niin ja näin, mutta onneksi on rytmimuna ja äänihuulet.

Lauantaina oli kolmannet kaveripariskunnan häät tälle vuodelle. Tilaisuus oli hieno ja tyylikäs ja ruoka oli hyvää. Oma kohokoha oli muutaman biisin vetäminen kitara-sello -duon kitaraosana(+ erinäiset biisikohtaiset vahvistukset, esim. sulhanen laulamaan). Kun ei ollut kuukauteen soittanut ja pystyi tuonkin verran vetämään niin tuntui mukavalta. Saas nähdä, mitä käsi tykkäs, mutta ainakin kitara soi. Setti koostui pääosin rauhallisista ja herkistä balladeista, kuten Let it be, Fuck Her Gently, The only gay eskimo, Tuu mun vaimoksein. Vaikka oma soitanta ja laulanta nyt on mitä on niin sen verran rutiinia on näköjään tullut, että pienen tauonkin jälkeen pystyy vetämään tuttuja biisejä. Ja sellon sointi nyt saa minkä tahansa biisin kuulostamaan hyvältä.
Kiitos Mikolle ja Lauralle hienosta päivästä. Ja onnea.

Sitten vois lähteä joululoman viettoon kotikotiin. Toivottavasti posti tuo oman joululahjan ennen lähtöä. Olis kiva päästä leikkimään.

Kaupunkiloma

Hehe, nyt on rento fiilis. Päätin tehdä kaupunkiloman ja lomailla ja ladata akkuja. Tämä onnistui täydellisesti.
Otinko äkkilähdön Prahaan? Halpalennot Bremeniin?
Ei. VR:llä Helsinkiin ja Toyotalla Matinkylään, Espoo. Casa di Leilitie, me likes!

Perjantaina olin vähän nuuskimassa tulevia mahdollisia työmaita Helsingissä, jonka jälkeen suuntasin keskustaan, pupiin ja käsikirjoittamaan. Elin siis taiteilijaelämää. Vaikka puolet ajasta menikin chättaillessä niin kuitenkin sain jotain tehtyäkin ja vielä tärkeämpää, maistettua käskirjoittajan elämän mukavaa puolta. Mukavaa on se, että voin tehdä työtäni yhtä lailla pubissa kuin kotona. Jälleen osoitus siitä, miten vapaata homma on. Ja siinä on myös sen toinen puoli, vastuu omasta työstä. Niin kotona kuin kahvilassa on helppo harhautua tekemään kaikkea muuta kuin omaa duunia.

No, ajatuksia olis aiheesta vaikka kuinka, mutta en jaksa näpyttää yhdellä kädellä. Vielä vajaa pari viikkoa ennen vaihtoa lyhyempään kipsiin.

Mutta pakko vielä hehkuttaa. On kyllä mahtavaa, että vanhojen kavereiden ja velipoikien kanssa juttu luistaa edelleen aivan vanhaan malliin, kuten viime viikonloppuna maamme pk-seudulla. Mukava olis nähdä useamminkin, mutta vaikka pari kuukautta menisikin näkemättä niin juttu jatkuu. Se on komiaa se. Ja Frendit-maratoniakin saatiin tälle vuodelle, vaikka tiukalle meni. Vuodessa pitäisi olla muutama lakisääteinen Frendit-maraton -aamupäivä. Ja vaikka aika maallisessa yhteiskunnassa eletään niin lepopäivän arvostus pitäisi palauttaa raamatulliselle tasolle. Tee itsellesi hyvin ja makaa päivä viikosta puo homeessa.

Pitää myös kumartaa vielä kerran kaikille, jotka pääsivät katsomaan NääsPeksiä. Enpä usko, että monellakaan oli noin isoa kaveri/sukulaisporukkaa yleisössä. Jea!

11/18

11 yötä nukuttu käsi kipsissä. 18 kertaa vielä pitäis nukkua. Uiui kun jo on tullut hekumoitua sillä, että sais vaihtaa pitkän kipsin lyhyempään. Pieniä askelia, yli 1,5 miljoonaa sekuntia.
Yhden käden puuttuminen pelistä saattaa olla tekosyy lievään epäaktiivisuuteen blogissa...tai sitten ei. Nimittäin käsishommat ovat edenneet tai olleet etenemättä ihan tuttuun tapaan, vaikka oon vetänyt pelkällä vasurilla. Käytännön jutut sujuu jo paremmin (pukeminen tms.), mutta kyrsiihän se, kun paljon kivoja juttuja jää tekemättä. Sais edes hiostuttaa itteään, mutta ei.

Käsisrintamalla menee tosiaan ihan mukavasti, vaikka lopputyön kanssa dedis lähenee siihen malliin, että voi alkaa tulla kohta kiire. Paljolti siksi, että on kaikenmoista muutakin prokkista, mikä vie aikaa. Oonkin erittäin tyytyväinen siihen, että olen pystynyt työstämään juttuja erinäisiin kilpailuihin ja projekteihin ja keskittymään muuhunkin kuin lopputyöhön. Se on sitten vähän kärsinyt, mutta lokakuun pohjien ansiosta ei oo mitään suurempaa paniikkia. Ja nyt pitäis taas olla paremmin aikaa sille.

NääsPeksi rullaa menemään ja pidän näkemästäni. Ohjaus on saanut tiukennettua käsistä vielä portaan tai pari ja kun muutkin osa-alueet ovat tehneet tutun timanttista työtä niin komiaa! Nyt onkin ennätysmäärä omaa sukua ja kavereita käynyt/tulossa katsomaan, mikä ilahduttaa kovasti. Tästä ei välttämättä tule oma panos suurenemaan, vaikka lavatoimintakin vähän kutkuttelisi. Toisaalta olisin tyytyväinen, jos vuoden päästä olus sen verran mielenkiintoista kässärityötä käsissä, että ei taaskaan tulisi edes haettua lavalle.

Pikkuhiljaa, etiäppäin.

Hillopurkin korkki ja muita yksikätisen haasteita

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, että kymmenen minuutin kävelylenkkiä joutuu kuluttamaan 15 minuuttia aikaa itsensä pukemiseen.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, miten vaikeaa on avata omenahillopurkin korkki yhdellä kädellä.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, että selällään nukkumiseenkin voi tottua.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, että kainalot alkavat haista aika julmetusti, jos ei käy kovin usein suihkussa.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, että on yllättävän helppoa olla käymättä niin usein suikussa ja että tulee yllättävän usein haistettua kainalon aromeja, vaikka sen hajun tietää.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, että yksisormijärjestelmä ei loppujen lopuksi ole kovin paljon hitaampi kuin kaksisormijärjestelmä, vaikka lyöntivirhet tumtuukin tulevban vähän enemmän.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, miten paljon aikaa menee harrastuksiin ja miten kivaa on harrastaa.

Ei tule kaksikätisenä ja terveenä ajatelleeksi, että jos välillä jättää jotain harrastamatta niin on enemmän aikaa olla.

Kaksikätinen tai yksikätinen, Pata pysyy kärkikahinossa!

FC Ruptura

Pannahinen. Mutta hoito oli hyvää ja kipulääkkeet kihahti kivasti.

Ruptura TFCC car pi l.dx.

Tämä on diagnoosi tällä kertaa.
Suomeksi: oos ny hikoilematta ja höntyilemättä loppuvuosi ja kattellaan sitten ens vuonna. Ei, ei kitaraa. Munniharppu käy, mutta vain vasurilla.
Lepo.

Käsistäjän juhlapäivä - ja kauhupäivä

O-ou. Ideaa mietin muistaakseni joskus maaliskuussa. Ekan synopsisversion aloitin pääsiäislomalla Suomessa. Keväällä tein pari versiota palautteiden pohjalta lisää, syksyllä vielä yhden.
Lokakuussa aloitin lappuleikit. Ja mietin hahmoja ja taustoja. Ja tein taustatyötä, lainailin kirjoja ja jopa luin osaa niistä.
Sitten scene by scene -treatment. Eli jokainen kohtaus paperille, reilu 30 sivua.
Palautetta tutorilta. Lisää treatmentia. Lisää taustoja.
Taas palautetta. Ja lupa siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Tänään. Ihan vaikka heti, kun oon päivittänyt tämän blogikirjoituksen. Niin sitten. Niin voin avata käsikirjoitusohjelman ja näppäillä ekat rivit.
Voin sanoa, että vasta tänä syksynä olen oikeasti ymmärtänyt "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty"-mantran luonteen.
Se on justiinsa niin. Mutta toisaalta, tuskin tää homma on läheskään puolivälissä. Mutta kuitenkin, you'll get the point.

Nyt mä meen, palaillaan -->

Father's Day JamJam!

What can I say?

Around the Father's Day megaparty we had some jamming sessions with the family. It was very fun. I think there were also some chords properly and well-timed at some point. There is a rumor that at some point the band also played the same song.
The fabulous hipstamatic-pics are the products of my bourgeoisie-lifestyle keyboardist-brothers Iphone. Some pics are from the guitarist/roadie/neighbour. Thank you. Viva las rock and blues pattern!


Some blue chords?


Key my board.


Very touching.


My father.


My neighbour.


Pasi in action. Oh and what a lovely hat.

Päivän pohdintoja

Jos jäätelöauto sutii loskassa, onko silloin jäätelönmyyntisesonki?

Jos nainen tuntee olevansa mies, mutta tuntee olevansa naisellinen mies ja tuntee vetoa miehiin - tuntee siis olevansa homo - niin mistä sen huomaa?

Liian kuumaan saunaan voi kuolla, mutta kylmässä saunassa istuminen vituttaa (sori äiti, pakko käyttää tehokeinona).

Jos ei maksa veroja niin varastaako silloin itseltään?

Jos eduskunta säätäisi lain akvaarioiden luvanvaraisuudesta, lisääntyisikö tv-lupien maksu?

Onko se sen arvoista nähdä 9 päivää vaivaa voidakseen kymmenentenä nauttia?

Voiko joku, jolla on kiire, ihan oikeasti kirjoittaa kiireessä facebookiin, että on kiire? Tämä ei ole sarkasmia, olen tosissani.

Kuolema lyhentää elinikää.

Valkoinen on väri, jos uskot niin.

Jos päätäsi painetaan revolverilla, myönnät valkoisen olevan väri, vaikka et sitä uskoisikaan.

Onko loppukevennys tekopyhän yhteiskuntamme tapa unohtaa autopommit ja irronneet raajat vai hieno osoitus ihmisen kyvystä nauraa muille ja itselleen?

Voiko ihminen keksiä älykkäimmän vitsinsä alle 10-vuotiaana? Tämäkään ei ole sarkasmia.

Mikä laiva kuljettaa hulluja? Psykopaatti (sano Antti ku puita ajoi).

Pasi

Pasi tuli taloon.

Lupasin kertoa uudesta perheenjäsenestä. Tässä hän nyt on: Pasi.


Pasi katsoo.

Pasi on vanhaa ja perinteikästä japanilaista Yamaha-sukua, mutta on syntynyt Yhdysvalloissa. Pasin koko nimi on Yamaha Pacifica 812w, mutta kavereiden kesken ihan Pasi. Pasilla oli jo nimi ennen kuin hän tuli minulle.


Pasi pyöräilee.

Kävin hakemassa Pasin ystävältäni noin viikko sitten. Ystävä tarvitsi rahaa ja minä olin etsinyt jotain Pasin kaltaista hetken aikaa, mutta en kovin aktiivisesti. Voisi sanoa, että tämä oli winwin-tilanne. Toivottavasti myös Pasille, sillä ystäväni ei ollut ehtinyt antaa huomioita tälle vähään aikaan. Minä yritän muistaa, että Pasi on talossa. Pasi tykkää, että sillä soitetaan.


Pasi tunnustaa väriä.

Pasi soi minusta aika hyvin. Pasin mukana tuli Roland-niminen Microcube. Kaksi wattia, mutta ei saa antaa tehojen hämätä. Ärhäkkä ja kompakti kaiuinpaketti.


Pasi syö.

Toivon, että voisin tarjota Pasille hyvän kodin. Toivon myös, että naapurit eivät ala nutisemaan, jos Pasi vähän huutaa. Ulisee niidenkin kakarat ja koirat silloin , kun ihmiset nukkuu.


Pasi lukee.

Lokakuun lopun sähkösanomat, stop.

1. Aamuisin on pimeää, stop. Mutta ei onneksi tarvitse lähteä mihinkään, vaan saa työskennellä kotona, stop.

2. Viimeaikoina olen lähinnä tehnyt käsikirjoitusta, stop. Lekuri kielsi pariksi kolmeksi viikoksi sulkapallon ja salin jne, koska käsi kannattaa kuitenkin tarkistaa ennen kuin liikaa reuhtoo, stop. Pidän viikon tauon, stop.

3. Viime viikonloppuna olin Helsingissä, stop. Soiteltiin Antin kanssa ja sen jälkeen oli tuparisynttärivalmistujaiset, stop. Kivaa oli ja en muistanut juoda vettä, stop. Note to myself, juo ensi kerralla vettä, stop.

4. Alkuviikosta Iitu ja Aksu tulivat kylään, stop. Käytiin kattomassa Toy Story 3, stop. Ja vakoilumuseossa ja keilaamassa, stop. Hauskaa, kun pojat pääsivät käymään, stop.

5. On vähän ärsyttänyt, kun olen tehnyt kovaa duunia kässärihommassa ja tutor-ope ei oikein kerkiä antaa palautetta, stop. Oon sitten lueskellut kässärioppaita ja tehnyt taustatyötä ja katellut leffoja, stop.

6. Richard Nixonin salamurha on hyvä leffa, stop. Sean Penn on hyvä näyttelijä, stop.

7. Pahan kosketus ei säväyttänyt niin paljon, mutta on otettava huomioon, että se on tehty vuonna 1958, stop. Orson Wellesiltä hieno sukellus rooliin, stop.

8. En eronnut kirkosta, stop.

9. Minulle on aika sama, onko joku homo, stop.

10. Jari Tervo lähti turhaan provosoimaan heittämällä Raamatun lattialle, stop. Tervo osaisi kyllä älykkäämmänkin huumorin, samasta aiheestakin, stop.

11. Laitoin nimen adressiin "Ei kerrostaloa käpymonttuun", stop.

12. Jalapenoa pitäisi olla aina jääkaapissa, stop.

13. Miikalla on kiva koira, stop.

13. Jalapenoa ei saisi olla aina jääkaapissa, koska silloin tulee syötyä liikaa jalapenoa, stop. Onkohan jalapeno pahaksi verenpaineelle, stop?

14. En ehdi lukea lehteä joka päivä, stop. Se ärsyttää, stop.

15. Olen lukenut aika hyvin kässäreitä, se on hyvä, stop.

16. Yleensä valitsen torstaina hernarin ja pannukakun, mutta viime torstaina otin lohen, stop.

17. Improreeneissä saa hyvin puhallettua höyryjä pihalle, stop.

18. En silti sano, että Päivi Räsänen olisi paha ihminen, stop.

19. Pata, stop.

20. Nyt pitäis vihdoin ottaa barresoinnut kunnolla haltuun, stop.

Ai niin. Perheeseemme tulee uusi jäsen, Pasi. Mutta se ansaitsee oman päivityksen, ehkä ensi viikolla.

Karma ja kärpänen

Viimeksi kerroin, kuinka ranteen supinaatiossa oli häikkää, ei kääntyny ei. Paitsi, kun opin hauskasti kääntämään sen painamalla käden reittä vasten. Oli "hauska" huomata, miten sitä tottui ja sopeutui tilanteeseen. Pikkuhiljaa kättä oppi käyttämään niin, että se ei enää lonksunut. Ei myöskään kääntynyt.
Otin itse Tapiolaan yhteyttä, koska en jaksanut odotella niiden kirjettä, jota ei ole muuten tullut vieläkään. Silmät kiinni odotin päätöstä puhelinpalvelijan hakiessa vastausta. Ja vastaus oli........ei korvata. Jaha, kiitos.
Ei korbvattu, koska hama kävi salilla. Monet pitävät minua varmasti typeryksenä, koska kerroin totuudenmukaisesti onnettomuuden tapahtuneen salilla. Mitä ihmisten tarinoita olen kuunnellut niin aika monelle tuntuu olevan aivan selviö, että vakuutusyhtiötä voi ja jopa kuuluu kusettaa minkä kerkiää. Ja jos se ei jotain maksa niin se on väärin. Ite on pakko olla sitä mieltä, että vakuutusyhtiö ei tehnyt mitään väärää siinä, että ne ei myöntäny mulle korvauksia. Niiden lapuissa lukee, että mun tapaturmavakuutus ei korvaa salilla itseaiheutettua vahinkoa ja jos mä sanon mun vamman käyneen salilla niin ei voi hirveesti odottaa, että siellä käsittelijä päättäis katsoa omatoimisesti sormien läpi. Miksi se niin tekis? Koska mä olin tyhmä ja sanoin rehellisesti, missä ranne meni?

Aloin miettiä asiaa tarkemmin. Mihin kukakin vetää moraalinsa rajat? Ja miten helposti niistä tulee lipsuttua? Ja onko sillä edes väliä? Ei mua vaivaa se, että joku toinen sanoo ranteen menneen, kun kaatui hississä. Tai kuoriessa perunoita. Mutta mun pää toimii silleen, että sanon niin kuin asia meni, tyhmää tai ei. Ehkä taustalla on jotain karma-ajatusta.

Ja alas, karma tuli. Jos oli uskomatonta ranteen vinksahtaminen salilla niin on jotain erikoista tässäkin: menin perjantaina Korvis Rock Cityyn, otin naapurin kanssa pienet yösoitot (kitaraa pystyin soittamaan, kun väänsin käden ensin soittoasentoon). Joskus yökolmen jälkeen olin menossa nukkumaan, mutta makkarissa pörräsi kärpänen. Päätin tappaa sen (ei, en jätä tappamatta kärpäsiä, vaikka kerronkin vakuutusyhtiölle totuuden..en mä sentään mikä hippi ole). Odotin, kyttäsi, lopulta huidoin kärsimättömästi. Sitten tempaisin kunnolla.

*KRUNKS*

Ääni kuului huonosta ranteesta, olin päättänytv tappaa kärpäsen sillä. Hetken harmittelin sitä, että eikö nyt mies tajua olla runnomatta loppuakin kättä? Sitten..häh...mitä? Sehän...sehän pyörii normaalisti. Vähän koskee, mutta toimii!
Yritin etsiä kärpästä, mutta en koskaan löytänyt sitä. Olisin halunnut kiittää. Se korjasi käteni, reipas pikku pörriäinen. Teki jotain, missä vakuutusyhtiö ei suostunut auttamaan ja jotain, mikä olisi maksanut yksityisellä 3500 euroa ja julkisella työntänyt jonon jatkeeksi.

"Herra Kärpänen
Sä tiedät sen
Sua aattelen
Kiitos Kärpänen"

Yh, äh..

Nii just, vähän semmonen nihkee olo, että ei millään tunnit vuorokaudessa riitä. Luulis, että töissä ei tarvi käydä ja koulussa vain syömässä ja salilla niin aika riittäis kotiopiskeluun. Kai se riittäiskin, jos ei olis muuta, mutta kauheen kiva olis joskus jossain käydä, lenkillä, kaverin luona PESiä pelaamas, improreeneissä. Ruokatunti vain saattaa venyä parityntiseksi ja improreenit viiden tunnin reissuksi. Siinä sitä sitten ollaan ja ihmetellään, kun tunnit ei tuu täyteen. Oon koittanu nauttia nykytilanteesta ja olla ressaamatta ja onnistunukin jollain tavalla. Mutta jos alkaa olla liikaa ohjelmaa niin sitten pitää miettiä paletti uudestaan.

Tällä viikolla oon kässäripuolella tehnyt enemmänkin taustatutkimusta ja muutenkin lukenut ja koittanu oppia jotain. Siviilipuolella opin myös jotain. Ainakin sen, että ei kannata nostaa lämmittelemättömällä kädellä maasta levypainoa salilla. Ranne sanoi *muljs* ja nyt on supinaatioliikkeessä hankaluuksia. Jos ulnan päätä painaa volaarisesti käsi vääntyy kyllä täyteen supinaatioon, Lääkäri epäili TFCC-ligamentin repeämää, joka sallii ulnan pään subluksation ja estää supinaatioliikkeen. Juuri näin. Nyt vain pitää odotella vakuutusyhtiöltä tietoa, korvataanko salimuljahdukset ja maksetaanko magneetit ja tähystykset. Jos ei niin voi plexuspuudutus.

Pulkka vauhtiin, check.

Eka viikko kässäröintiä takana ja täytyypä tunnustaa, että olen viihtynyt. Kyllä vaikeitakin hetkiä ja väsymystä on jo pukannut, mutta pakko kai se on ottaa vastaan. Ehdottoman hyvänä puolena on, että aikataulutus on täysin omissa käsissä. Miinuksena on tietty se, että joka aamu pitää potkia itsensä erikseen liikkeelle. Mutta ekalla viikolla se onnistui hyvin. Vielä lauantainakin. Huomenna vois sitten pitää viikon vapaapäivän.

Omassa aikataulutuksessa on myös se pulma, että ei aina osaa arvioida, mikä työmäärä riittää. Kroppa ja pää kyllä saa, mutta osaako niitä kuunnella? Jo briteissä huomasi, että neljä tuntia luovaa kirjoittamistyötä ja ideointia on tarpeeksi yhdelle päivälle. Toki välillä tulee väännettyä enemmän, mutta jossain vaiheessa vain huomaa, että enää ei irtoa.
Siihen leffojen katsomiset ja analysoinnit ja käsiksien ja opuksien lukemiset päälle niin alkaa olla työpäivä kasassa. Tuntuu kuitenkin olevan ihan sama, miten vähän tai paljon päivälle on suunnitellut...luppoaikaa ei juuri jää. Jotenkin ajattelin, että syksyllä ei oo ku käsis ja on aikaa. Hah.

Kässäri alkaa muotoutua. Oon koittanu ideoida lisää tavaraa tarinaan ja miettiä henkilöhahmojen taustatarinaa ja luonnetta. Mikä on 11-vuotiaan Mikaelin halu ja tavoite (dramatic need) sisällissodan repimässä Suomessa vuonna 1918? Entä millainen mies ay-aktiivi Artturi oli ennen kuin hänestä tuli Tampereen punakaartin johtavia henkilöitä? Miksi Herra Michelsson saa pitää punaisten valtaanoton jälkeenkin kirjapainonsa ja kuka on kaunis Katariina? Vasta nyt alan tajuta, miten tärkeää on tuntea hahmot, joista kirjoittaa. Hahmoilla on oltava motiivit, halut, tarpeet, pelot. Jos ei ole, ne ovat vain paperia. Ja sitähän minä en halua.

Huomenna ehkä kattomaan parit geokätköt. Ja vapaata vuodesta 1918.

Nyt se on seinällä

Ja siitä se lähtee.

Step outlinen pohja meinaan. Eli kohtausjaollinen lappuarmeija seinällä. Ja kun laput on täyttnä niin seinällä on periaatteessa leffakäsiksen luuranko. Briteissä viimeistään huomasin, kuinka tärkeää käsishommassa on suunnitella, pohtia, ratkoa, hioa ja pyöritellä. Ei oo äkkipikaisen ihmisen hommaa. Ehkä kärsivällisyyttä riittää siksi, että ekaa kertaa koskaan tunnen aivan täysillä tekeväni sellaista hommaa, mistä tykkään. Omaehtoinen opiskelu ja tekeminen ovat myös erittäin bueno. Tykkään siitä, että on vapautta suunnitella ja tehdä oman fiiliksen ja nekemyksen mukaan. Ja nyt, kun opettajat ei oo viikon välein sanomassa mitä tehdään, punnitaan tosissaan, mihin äijästä on. Voi olla, että myös blogi toimii lopputyöprokkiksen ajan purkukanavana ja yleinen raportointi jää vähemmälle. Jos siis luet tätä, blogin kautta toivottavasti saa kuvaa siitä, miten prosessi etenee.



Maanantaina sain siis polkaistua käyntiin kässärihommat käyntiin ja ekat pari päivää ovat olleet oikein antoisia. Päähommana on koulun lopputyökäsis, mutta muitakin virityksiä on. Toivottavasti intoa riittää, sillä sitä tarvitaan, kun blokki iskee. Tähän touhuun on myös helppo uppoutua, mutta pitää yrittää huomioida muukin maailma. Kun pakollisia menoja ei juuri ole, on urheilukin taas onnistunut helpommin. Sulka- ja salikausi molemmat pukattu käyntiin.


Ny enää se sisältö.

Time for fiction!

Menikö ny putkeen?

Dodii, nyt se taas alkaa. Opiskelu, nääs. Kesäduunit sain pakettiin syyskuun lopussa ja nyt mennään käsistämisen ehdoilla ainakin pari kuukautta. Katotaan sitten, jos joulukuussa taas ottais vähän työvuoroja. Nyt ei oo niin hätä töiden kanssa, kun Kela auttaa.
On kyllä ollu sellanen pieni odotus, että pääsis taas opiskelun pariin. Loman jälkeinen työrypistys oli ihan mukava, mutta kyllä riitti jo. Viimesen parin viikon ajalta mielenkiintoisin juttukeikka oli, kun pääsin haastattelemaan ankkapiirtäjä Don Rosaa. Kuulin huhua, että äijä olisi ylimielinen ja jotain, mutta oikein mukava oli. Tulin vielä Helsingistä samalla junalla takaisin ja herra suostui piirtämään pari ankkakuvaa ja pistämään omistuskirjoitukset päälle. Rosa myös sai taas muistamaan, miten vaikeaa on keksiä hyviä kysymyksiä, koska kaikki on jo kysytty niin moneen kertaan. Kun kuitenkin piti kysyä, että mistä mies saa ideat sarjakuviinsa niin ensin se kertoi jotain ympäripyöreää ja sitten kysyi, mikä on paras vastaus, mitä olen saanut, kun olen kysynyt tuota. Hyvä kysymys.

Saatiin myös speksin käsikirjoitus pakettiin. Mustassa viikonlopussa (mennään mökille, väännetään käsikirjoitus mahdollisimman valmiiksi) painettiin duunia kellon ympäri ja saatiin käsikirjoitus melkoisen hyvälle mallille. Nyt ohjaaja, näyttelijät ja muut osa-alueet tekevät omaa osuuttaan. Meikäläinen yllätti itsensäkin, kun en lähtenyt tänä vuonna sanoituspuuhiin. Tein ennakkotehtävänkin, mutta päätin sitten olla lähettämättä sitä. Jotenkin vain tuntui siltä, että jostain voisi karsia. Olin ainakin vähän ylpee itestäni...tapana on ollut haalia kaikkia juttuja tehtäväksi, mikä hiukankin kiinnostaa. Nyt jää ainakin sanoituksen verran aikaa jollekin muulle. Tuskin kattoon tuijottelulle, mutta kumminkin...


7B - Smoking Free Class...ja ihan tarkotuksella smudgea.

Luokkakokouskin oli. Siellä oli hauskaa ja sellaisen vois pitää jopa parin vuoden päästä uudestaan. Facebook-ajalla ihmisiä on helppo kutsua paikalle, mutta kääntöpuolena on illuusio tiedonkulusta. Eihän kaikki ollu sellasta kutsua huomannu eikä kaikki edes oo facetuubissa. Mutta osa oli ja osa tuli. Mikäs siinä.


Fribaseuruetta.
Olin tänään kiertämässä poikain kanssa 18-reikäisen frisbeegolf-radan. Komia rata ihan kotinurkilla. Jesus, että olin heikko. Pojat oli parempia. Se oli toka kerta, kun oon kiertämässä oikeaa rataa, mutta silti olis voinu mennä paremmin..palio. Ärsyttää.

KIITOS KELA!!!

Uskoni Suomen hyvinvointiyhteiskuntaan on palautettu, minua tuetaan jälleen. Suomi on hyvä maa, täällä kannattaa kouluttautu-aa.


Jee, huusi Juha ku Kelalta kirjeen sai!

Sekalaista syyskuuta

Koska muka on ollut kiireitä eikä oo ehtinyt päivittelemään niin pistetääs syyskuulta vielä muutama lyhyt kuvakertomus muista, kuin Pälkäneen jutuista.

Pyörin siinä tosiaan Tunisian reissun jälkeen muutaman päivän korviksessa ja syömisen ja nukkumisen lisäksi lakkasin vähän mökkiä ja kävin Santun kanssa patikoimassa, mistä jo yhden päivityksen teinkin. Mutta oli niin hienossa syysasusteessa Korvajärven lähitienoo, että pistetääs parit kuvat lisää:










Puintihommiin en avuksi ehtinyt, mutta pellolla kerkesin käydä kääntymässä:







Jamitkin oli:

To the roots (the mummu's side)

Mummun hoodit.

Reissulla oltiin jo yli viikko sitten, mutta vasta nyt on tarpeeksi aikaa tälle tärkeälle päivitykselle. Saimme nimittäin toteutettua pitkään järkeillyn road-tripin mummun kotimaisemiin Pälkäneelle. Mahtava reissu ja mikä tärkeintä, mummu tykkäs.
Mummu saapui äitin kanssa Kankaanpäästä, ottivat mut kyytiin Tampereelta ja Ippa ja Antti tulivat Hämeenlinnan suunnasta. Tavattiin porukalla Pälkäneen Aapiskukossa ja vedettiin kunnon mätöt.



Sitten alkoi todellinen to the roots -osuus. Mentiin mummun kotitalolle (jossa olen joskus nöösinä käynyt, mutta mitään silloin mistään ymmärtäny) ja alettiin tsekkailla paikkoja. Satoi ihan riittävästi, mutta se ei tahtia haitannut. Mummu suuntasi nopeasti ulkorakennuksen nurkalle ja alkoi katsella kaihoisastikallioille päin. Sitten mummu sanoi päättäväisesti: tuonne pitää päästä. Pienenä kertauksena. 86-vuotias mumski, märkä sää, liukas kallio ja jyrkkä ylämäki.


Pojat ja mumski kalliolla.

So what! Mummu näytti jälleen, mikä on mummujaan! Vähän tukea meikäläisestä ja hop kalliolle. Se oli hieno tilanne ja mummu oli hetken kuin pikkulikka taas. Kallion päällä sitten saatiin nähdä, missä kallionkolossa sitä lättytaikinaa oikein oli tehty ja mihin paikkaan oli kaverin kanssa nukahdettu. Mummulla on paljon kovia muistoja, mutta myös hauskoja tarinoita.
Mummun veljenpoika tuli näyttämään paikkoja ja päästiin käymään navetassa, ulkorakennuksissa jne. Mummu muisti kaiken kuin eilisen ja oli hyvä kuulla juttuja paikan päällä ja saada tallennettua vähän kameralle. Ja itelle oli tärkeää, että saatiin homma tehtyä, kun siitä on niin paljon puhuttu. Kiire on kaikilla, mutta kyllä jälkeenpäin aajttelee, että näitä reissuja voisi olla enemmänkin. Ensi kesänä jos pääsisi uudestaan, muutama paikka jäi vielä näkemättä.



Muikku.

Kototalon jälkeen käytiin vielä mummun koululla, missä taas tuli lisää muistelua. On se ihmeellistä, miten melkein 80 vuoden jälkeen asian muistaa kuin eilisen päivän. Ja tuollainen aika on jotenkin niin käsittämätön. Maailma on ollut niin erilainen paikka silloin. Omat ongelmansa ja vaikeutensa, mutta myös hyvät puolet. Kuten omassakin ajassa.


Koululainen.

Lopuksi käytiin vielä hautausmaalla tarkistamassa esivanhempien leposijat ja sen jälkeen vielä heitettiin pikainen sukulaisvierailu mummun veljen ja tämän vaimon luokse. Mukava oli niitäkin ihmisiä nähdä. Mummu oli noissa ympyröissä kuin - no - kotonaan. Järven kyljessä kasvanut nuori nainen lähti miehen (pappa) perässä karuun Pohjois-Satakunnan kolkkaan, jossa järviä merkkasivat kuivatut suot ja lammet. Mutta hyvin on pärjätty. Eikä mummusta koskaan ole täysin satakuntalaista tullut, on sitä hämettä siellä. Voit viedä likan pois Hämeestä, mutta Häme ei lähde likasta.


Maat ja mannut.

Mystinen mustikka

Tunisian reissun jälkeinen viikonloppu jakautui simppelisti kahteen osioon.

Lauantai oli hääpäivä. Hyvin meni, toisensa saivat, hieno juhla, hyvät sapuskat, loistava bändi, loistavat kaverit.

Sunnuntaina oli KaMa-päivä. Maila nousi Superpesikseen. Jau! Vaikea käsittää, että joku oma suosikki pärjää. Suomi voitti kultaa, mutta se oli jo -95. Futiksessa ei päästä koskaan kisoihin, Ässät pääsi kerran hopealle joo (respect)...mutta pitkästä aikaa oma tiimi saa jotain konkreettista aikaan ja kun työ-, koulu,- ja henkilökohtaisten kuvioidenkin vuoksi suhde seuraan on parin vuoden aikana muodostunut tärkeäksi niin ei voi kuin olla perhanan tyytyväinen. Saattaa ollakin, että ens kesänä tulee kateltua enemmänkin Superin pelejä ja kierrettyä ympäri Suomea. Tommin lupasinkin kutsua kattomaan matsia Kankaanpäähän, kaveri ei oo ikänä nähny yhtään pesispeliä!

Hauskaa olla lomalla Korviksessa. Oon lakannu mökkiä, ajanu puita, maannu nurmikolla, käyny Santun kanssa lenkillä, syöny, katellu telkkua...ei mitään ihmeempiä, eli just hyvä tähän väliin. Käväisin myös pikaisesti Tampereella speksikässäriasioissa ja ehdin myös impron treeneihin, joissa vedettiin puskista lukkopainitreenit. Hehe, hauskaa oli. Sakua olis kyllä kaivannu messiin niin olis voinu koittaa oikeen kunnolla.




Just nyt olis hauska soitella paljon kitaraa ja kävellä metsässä. Kuinkahan hienoo olis metsässä kävely ja kitaran soittaminen samaan aikaan?!

Tunis

Uutta ja vanhaa Soussessa.


Pittoreskit paperossit.


Snif.

Lompslomps. Nyt lomailen jo Korviksessa, mutta pakkohan blogiin on raapustaa vähäsen Tunisianreissusta. Ja ripustaa muutama kuva.
En tosiaan ollut Afrikassa ennen käynyt ja nytkin pikkusen vänkäsin Jaanalle vastaan maanosasta (silleen henkisestä), koska mun mielestä Tunisian Sousse tuntui ihan Espanjalta..vaikka en oo Espanjas käynykään. No Turkilta ja Kreikalta.
Oli kuuma, mutta tuulinen keli auttoi, eikä tullut ihan hönöoloja helteestä.
Pieni miinus oli vesien ei-niin-kirkkaus. Eli kaloja ei näkyny Kreikan tai Thaimaan malliin. Jaanan "Ei tää kato mikään Thaimaa oo" saikin itseään suuremman ja laajemman merkityksen.
Ei oo ei, mutta ei tarttekaan. Luin sitten aika perhanasti ja nautin lorvailusta. Ja syötiin. Ja pelattiin tennistä. Ja käytiin Soussen vanhassa kaupungissa elikkäs medinassa. Vanha kaupunki oli todella komea ja korkealta tornista pystyi kuvittelemaan hienosti semmosen katoltakatollehyppelyleffatakaa-ajon.


Kool.


Reissulaiset.

Yleisen oleilun ja makoilun lisäksi kerettiin käydä ainakin katamaraaniajelulla merellä, Karthagossa ja eläintarhassa. Katamaraanireissulla päästiin myös puljaamaan, mutta ei tosiaan paljon kaloja näkynyt ja suurin lutrausinto meni siinä. Mutta katamaraani on kova sana.


Nousukausi Karthagossa..

Niin ja Karthago oli hieno nähdä. Siellä oli kylpylää ja manoa ja meininkiä jo silloin, kun Suomessa vasta purtiin käpyä. Maisemana tollanen merenrantapaikka kiehtois tilapäisenä työasemana, siis kirjottelutouhuissa. Mutta lämpöä vois olla töitä ajatellen 5-10 astetta vähemmän.

Jos kalat oli pieniä ja harmaita niin yhden jännän löydön tein. Pyörin sielä rantavedessä ja yhtäkkiä katoin, että jotain sinistä möllyää veden alla. Katoin, että onko? ei kai...vai? Menin rantaan ja pohdin Jaanalle, että olikohan sielä ny meduusa ja sanoin, että ei perkule voinu olla muovipussikaan. Sen verran oli sameaa, etten erottanut tarkemmin. Mentiin kattomaan Jaanan kanssa uudestaan, ja systeemi oli häipyny. Oltiin jo lähössä pois, kun huomasin sinisen touhun eri kohdalla, lähempänä rantaa. Nyt erotettiin molemmat, että se oli valtava sininen meduusa!
Kävin sanomas rantavahdille ja äijä tuli haravoimaan sen rannalle ja hautas sen hiekkaan. Siihen päättyi sen meduusan uinti.


Muovipussi?

Mukava reissu oli ja nyt taas jaksaa painaa. Varsinki ku on vielä viikko lomailua jäljellä.


Huumorikuva.

Sä kans ja istutus

Milky way stadikalla.

Olen istuttanut perunoita ja männyntaimia, mutta idean istutus on vähän oudompaa puuhaa. Christopher Nolan osasi sen homman. Inception ei tuottanut pettymystä, vaikka kova ennakkohype ja nousu IMDB:n top kolmoseen antoivat odottaa "ihan kiva" -reaktiota ja pientä pettymystä. Mitä vielä, nyt oli hehkutus kohillaan. Muutaman kaverin kanssa kerkesin jo leffan hyvyydestä vänkäämään eikä kaikkien tarvitse leffasta tykätäkään tai ainakaan pitääsitä ysi puolen arvoisena. En mäkään antais ysiä parempaa yhellekään kummisedälle.

Mutta pari syytä nopeasti, miksi tykkäsin:

1. Käsikirjoitus ja idea, varsinkin idea. On totta, että hahmot selittivät paljon, mutta mä ainakin kaipasin informaatiota eikä sitä tullut mulle liikaa. Unimaailma kiehtoi. Kysymyksiä jäi auki sopivasti ja ihmeen hyvin pysyi kärryillä, vaikka heiluttiin unen eri tasoilla. Raflaava aihe saatiin toimimaan. Ihan peruskaava: päähenkilö (jolla on henkilökohtainen ongelma) saa haasteen, jolla voi auttaa myös itseään ja samalla muita. Kerää possen alansa parhaita, kouluttaa nuoren lahjakkuuden, aletaan toimia ja vauhti kiihtyy. Aivan perussääntöjen mukaan, mutta lähtöidea on niin huikea, että nousee klassikoksi.

2. Uudistuminen. Matrixin jälkeen tuntui ekoja kertoja siltä, että tappelukohtauksissa on jotain uutta. Painottomuus ja hämähäkkimäinen kävely pitkin kattoja ja seiniä.

3. Casting. Leo oli jälleen hyvä ja hauskaa huomata, että en juuri ajatellut päähenkilön olevan Leo, hyvin vedetty siis. Joseph Gordon-Levitt on vieläkin vaikea nähdä elokuvissa, mutta uskottava se nyt on, on se ihan pätevä. Cillian Murphy toimii myäs. Ellen Pagesta en oo ihan varma, Junossa oli parempi.


Bono and the Light.

Ihan yhtä koviin lukuihin ei päässyt päivää aiempi kulttuurikokemus, U2 stadikalla. Ehkä kasi puoli tai ysi miinus. Ihan jees. Tai okei, se oli hyvä (eli parempi ku ihan jees) Mutta istumapaikka ja työtehtävät verottivat vähän fiilistä. Kentällä hyppiminen ja fiilistely olis ollut hienoa, mutta pääsipä nyt edes todistamaan ison maailman meininkiä. Ja In a Little Whilen takia kannatti jo lähteä.

Jajaja, kolme työpäivää ja sitten reissuun! Viikonloppu meni osin kässärihommien parissa, mutta keskiviikosta eteenpäin on tiedossa viikko lomaa. Tulee tarpeeseen.


The Edge.

Countdown

Seuraavat luvut ovat arvioita ja päivittäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

11 tuntia U2:n konsertin alkuun.
1 aamu ja sitte tulee nähtyä se Inception.
125 tuntia palkattoman vapaan alkuun.
130 tuntia ja kone Tunisiaan lähtee. Ja mä oon siinä.
41 aamua työsopparin loppumiseen.
1008 tuntia käsikirjoittajaelämän alkuun.

3 yön päästä on kummipoitsun synttärit.
Viikko sitten olin Finlandia-palkitun kirjailijan juttusilla.
6 päivää sitten relasin koko päivän Korvis-Kpää -akselilla.
6 päivää sitten söin maailman parasta mustikkapiirakkaa.

42 minuuttia sitten heräsin.
4 tunnin päästä pitäis lähteä töihin.
10 minuutin päästä voisi alkaa katella vähä käsisjuttuja.
5 min päästä oon luultavasti sontimas.

Juuri nyt menee ihan mukavasti, eikös vain?
5 sekunnin päästä virtuaalinen high five!
NYT!

Rok.

Arboretum

Hauska juttu töiden jälkeen kävi, ihan ex tempore päätettiin pyöräillä Jaanan kans Arboretumiin. Juu, se on täällä Tampereella, ehkä nuin 3 kilsan päässä. Todella komee paikka ja vähän nauratti, että nyt vasta tuli käytyä. Antaa hyvin esimerkin siitä, miten kotimaan hienoja mestoja (ja jopa kotikaupungin) jää näkemättä, kun haaveillaan vain matkoista Thaimaahan tai maahan muuhun. Haaveilla kannattaa juu, mutta voi joskus käydä katsomassa uusia paikkoja ihan omilta nurkilta.
Ni!

P.S. Kuva ois kiva laittaa tähän myöhemmin.

Hanki elämä, jossa ehdit teatteriin

Keskiviikkona Eugen Schaumann, torstaina revyytä, improa ja big bandin keikkaa, perjantaina Kahdeksan surmanluotia ja lauantaina rokkifestaria mallia Sonisphere. Ei ihme, että kun pääsin lauantaiyönä kaatumaan sänkyyn, nukahdin piikkimaton päälle. Kulttuuri juovutti ja sen verran oli krapula (kulttuurista edelleen), että sunnuntaina ei jaksanut lähteä kelkkomaan itseään Poriin Maidenia ja Iggyä katsomaan, vaikka rannekekin olisi ollut. En mä siitä mitään maksanu sentään. Ja lopulta hyvä, että en mennyt, sielähän syntisten hevareiden niskaan heitettiin kunnon syöksyvirtaukset.

Kaikke em. tapahtumat olivat hienoja, mutta yksi oli ylitse muiden. Juha Luukkosen ohjaama Kahdeksan surmanluotia Tampereen Teatterikesässä oli aivan uskomattoman hieno esitys. Siinä saatiin jotenkin kaivettua Suomen ja suomalaisuuden (ja ihmisyyden) perimmäiset toimintamekanismit, mutta kuitenkin niin, että esitys oli myös viihdyttävä ja huikaiseva, ei vain ahdistava. Aika hyvin, kun teemana on raaka alkoholismi, (perhe)väkivalta, syrjäytyneisyys, työttömyys ja yleinen paha olo. Sen enempää en ala tässä kehumaan, mutta kannattaa käydä katsomassa, jos yhteiskunnallinen näkemys kiinnostaa. Ja pakkohan sen on kiinnostaa!

Teatterissa ei voi käydä liikaa, ainakaan hyvässä. Kyllä teatterissakäymisen pitäisi kuulua jokaisen perusoikeuksiin ja -velvollisuuksiin. Yhteiskunnan peili jne...

Ahh, sain äsken laitettua lopputyökäsiksen treatmentin (eli juonitiivistelmän) opettajille. Pian saadaan tutor-opettajat lopputyötä varten ja sitten vain sorvaamaan, kun tästä saa työ ja lomailut pois alta. eli lokakuussa homma täyteen käyntiin.

Ai niin, eivät meinaa antaa opintotukea. Saa nähdä, millä sitä vuokrat maksais ens talvena. Tarkotus olisi jättää töitä vähemmälle ja keskittyä kouluun, mutta voi voi ja kyynel, täytyy varmaan vähän koittaa tienata. Tai sitten kokeilla, miten työttömän ja tuettoman opiskelijan käy. Ei kai ne voi heitteille täällä Suomessa jättää?

Eihän?

Putkessa.

Karjaloiden ja polttareiden ja Earfestien jälkeen ol aika armaan arjen. Vapaapäiväsuman löytää edestään, elokuun puoliväliin mennään melko työpainotteisesti. Mutta jos heinäkuun alku tuntui olevan vähän väkisin vääntämistä niin nyt on ollut ihan mukavia duunipäiviä. Viime viikon olin urheilutoimittajan hommissa Tampere Open -tennisturnauksessa. Hellekelit ja tennistä, mikäs siinä. Juttujakaan ei tarvinnut vääntää kovin isosti EM-karkeloiden sun muiden takia.

No tällä viikolla on sitten käynnissä Tampereen Teatterikesä. Sieltä sain aika mielenkiintoisia aiheita, joihin annettiin myös aikaa. Mielenkiintoinen ja omalta tuntuva aihe+aika= työssään viihtyvä toimittaja = mahdollisesti parempi juttu.

Ehdoton plussamerkki pitää antaa myös eräälle suomalaiselle naiselokuvaohjaajalle, jota haastattelin. Mahtavan ulospäinsuuntautunut ja ystävällinen ihminen ja kertoi itseäni tällä hetkellä erityisen paljon kiinnostavaa tietoa kotimaisesta leffa- ja tv-maailmasta. Silti jotenkin veikkaan, että alalla yleisesti ei ole noin joviaalia ja välitöntä porukkaa.

Työputkesta huolimatta on ehkä vähän enemmän aikaa kuin alkukesästä, jolloin kouluhommat painoivat päälle. Aika paljon silti tulee oltua poissa kotoa ja syksyllä pitää koittaa hakea jonkinlainen tasapaino kotopuolen, harrastusten ja koulun ja muiden prokkisten välille. Nyt on taas tuntunut, että töiden lisäksi ei oikein ehdi kuin joskus lenkillä käymäät tai katsomaan leffan ja lukemaan häthätää lehdet.
Syksy oli tarkoitus panostaa tosissaan kässäriopintoihin ja jättää aikaa myös muulle, mutta nyt ne ei meinaa antaa mulle enää opintotukea. Se on kyllä pieni probleemi, kun vuokratkin vissiin pitäisi maksaa. No, pitää alkaa hiostamaan Kelaa.
Onneks ehdittiin maksaa lomareissu Tunisiaan ennen tätä henkilökohtaista finanssikriisiä :)

Polttarit & EARFEST 2010

Rento viikonloppu, makailin paljon.


Blogin päivittely laahaa nyt jäljessä, mutta koitetaan muistella viime viikonlopun tapahtumia. Kuvat saavat vähän auttaa.

Perjantaiaamu: Hiivittiin Maran työpaikalle, heitettiin äijälle body ja kisapassi ja potkaistiin polttarit käyntiin. Yllätyksenä kuulemma tuli. Painettiin Siikaisten ja Mörrin kautta Poriin, pelattiin futista, grillailtiin, vesijetteiltiin...
Yyterissä oli törkeän kova tuuli, mutta jetteily oli kyllä hauskaa hommaa. Ja kun tuollaisessa aallokossa onnistui niin tyynellä vois jo antaa hanaa kunnolla.


Vuorenkilpirasti.


Yyterin tuulet.


Apinat.

Perjantai-ilta: Futiksen kautta Jannen mökille, grilli päälle, fribagolfia, saunaa, jauhamista. Kisapassiin liittyi liuta tehtäviä, mutta muuten ilta meni vapaamuotoisesti. Tiedossa oli, että sankari arvostaa urheilua ja saunottelua eikä välttämättä innostu tanssimisesta Porin Sedulan tiikerihäkissä (olis se silti hyvä ollu) niin jätettiin isommat nolaukset pois. Ja kaikilla taisi jopa olla hauskaa. Onko se oikein, en tiedä siitä. Niin, ja hillitön määrä vanhaa ja uutta inside-läppää, jota muut eivät onneksi kuulleet.


Ei mahdu kerralla?

Lauantaiaamupäiväiltapäivä: Aamulla alkoi mahassa heräillä pari perhosta. En tie, millä olivat sinne eksyneetkin, mutta syyn tiesin. Illalla piti vetää Masan kanssa keikka Earfesteillä. Lähdettiin poikain kanssa aamutoimien jälkeen kohti Kpäätä ja meikä edelleen Korvikseen. Festarivalmistelut oli täydessä käynnissä ja näkyi muitakin jännittävän.
Masa saapui pari tuntia ennen festivaaliporttien aukeamista ja vedettiin vielä settiä läpi. Eihän se ihan putkeen mennyt, mutta lähelle. Tarpeeksi pölhöt esiintymisvaatteet vähensivät jännitystä, pääsi rooliin.


juhamatti & kynttiläillallinen.

Lauantai-ilta: Seiskan maissa promoottori Antti avasi festarit ja julisti rauhan. Sitten alkoi pukata hassuhattuisia huumoribändejä toisensa perään. Gospelyhtye Paimenta, Salsanhajuista rautalankaduoa. Ja kolmantena juhamatti & kynttiläillallinen, eli mun ja Masan eka keikka (kolmannet bänditreenit)!
Vanhalla holvikirkolla käveltiin sisään suuliin, aseteltiin kynttiläillallinen (juomapuolta lähinnä) ja alettiin veivata. Pienen alkujännän jälkeen homma meni ihan ookoosti. Settimme oli seuraava:
1. My My Hey Hey
2. Tribute (ei menny kyllä ihan putkeen, mutta vedettiinpä)
3. Fuck Her Gently
4. Passenger


Poijaat kynttiläillallisella.

Oli kyllä mukava heittää keikka, kun oli ihkaoikeaa yleisöä. Ja seuraavalla kerralla varmaan helpompaa.
Meidän setin jälkeen festarimeno oikeastaan vasta alkoi. Oli Villen stand up -showta, pesäpallostadionrockia vetävää Takalaitonta, Jorkin & Wanhojen Käyrien Rammstein-painotteista rokkia, J.I.M.I. Teqin rouheeta jytää, miehiä ja kitaroita ja ukuleleja Etelästä jne. jne. Ja yöllä tietenkin jamit pitkän kaavan kautta.


Suulin uusi elämä.


Juhana Rusina.


Takalaiton.


J.I.M.I. TEQ.


Onhan se hyvä, että ei tartte lähteä kotoa kauemmas festareille. Ensi vuodesta en tiedä, mutta en usko, että tämä jäi viimeiseksi Earfestiksi. Peace, love & rokrok.