Lokakuun lopun sähkösanomat, stop.

1. Aamuisin on pimeää, stop. Mutta ei onneksi tarvitse lähteä mihinkään, vaan saa työskennellä kotona, stop.

2. Viimeaikoina olen lähinnä tehnyt käsikirjoitusta, stop. Lekuri kielsi pariksi kolmeksi viikoksi sulkapallon ja salin jne, koska käsi kannattaa kuitenkin tarkistaa ennen kuin liikaa reuhtoo, stop. Pidän viikon tauon, stop.

3. Viime viikonloppuna olin Helsingissä, stop. Soiteltiin Antin kanssa ja sen jälkeen oli tuparisynttärivalmistujaiset, stop. Kivaa oli ja en muistanut juoda vettä, stop. Note to myself, juo ensi kerralla vettä, stop.

4. Alkuviikosta Iitu ja Aksu tulivat kylään, stop. Käytiin kattomassa Toy Story 3, stop. Ja vakoilumuseossa ja keilaamassa, stop. Hauskaa, kun pojat pääsivät käymään, stop.

5. On vähän ärsyttänyt, kun olen tehnyt kovaa duunia kässärihommassa ja tutor-ope ei oikein kerkiä antaa palautetta, stop. Oon sitten lueskellut kässärioppaita ja tehnyt taustatyötä ja katellut leffoja, stop.

6. Richard Nixonin salamurha on hyvä leffa, stop. Sean Penn on hyvä näyttelijä, stop.

7. Pahan kosketus ei säväyttänyt niin paljon, mutta on otettava huomioon, että se on tehty vuonna 1958, stop. Orson Wellesiltä hieno sukellus rooliin, stop.

8. En eronnut kirkosta, stop.

9. Minulle on aika sama, onko joku homo, stop.

10. Jari Tervo lähti turhaan provosoimaan heittämällä Raamatun lattialle, stop. Tervo osaisi kyllä älykkäämmänkin huumorin, samasta aiheestakin, stop.

11. Laitoin nimen adressiin "Ei kerrostaloa käpymonttuun", stop.

12. Jalapenoa pitäisi olla aina jääkaapissa, stop.

13. Miikalla on kiva koira, stop.

13. Jalapenoa ei saisi olla aina jääkaapissa, koska silloin tulee syötyä liikaa jalapenoa, stop. Onkohan jalapeno pahaksi verenpaineelle, stop?

14. En ehdi lukea lehteä joka päivä, stop. Se ärsyttää, stop.

15. Olen lukenut aika hyvin kässäreitä, se on hyvä, stop.

16. Yleensä valitsen torstaina hernarin ja pannukakun, mutta viime torstaina otin lohen, stop.

17. Improreeneissä saa hyvin puhallettua höyryjä pihalle, stop.

18. En silti sano, että Päivi Räsänen olisi paha ihminen, stop.

19. Pata, stop.

20. Nyt pitäis vihdoin ottaa barresoinnut kunnolla haltuun, stop.

Ai niin. Perheeseemme tulee uusi jäsen, Pasi. Mutta se ansaitsee oman päivityksen, ehkä ensi viikolla.

Karma ja kärpänen

Viimeksi kerroin, kuinka ranteen supinaatiossa oli häikkää, ei kääntyny ei. Paitsi, kun opin hauskasti kääntämään sen painamalla käden reittä vasten. Oli "hauska" huomata, miten sitä tottui ja sopeutui tilanteeseen. Pikkuhiljaa kättä oppi käyttämään niin, että se ei enää lonksunut. Ei myöskään kääntynyt.
Otin itse Tapiolaan yhteyttä, koska en jaksanut odotella niiden kirjettä, jota ei ole muuten tullut vieläkään. Silmät kiinni odotin päätöstä puhelinpalvelijan hakiessa vastausta. Ja vastaus oli........ei korvata. Jaha, kiitos.
Ei korbvattu, koska hama kävi salilla. Monet pitävät minua varmasti typeryksenä, koska kerroin totuudenmukaisesti onnettomuuden tapahtuneen salilla. Mitä ihmisten tarinoita olen kuunnellut niin aika monelle tuntuu olevan aivan selviö, että vakuutusyhtiötä voi ja jopa kuuluu kusettaa minkä kerkiää. Ja jos se ei jotain maksa niin se on väärin. Ite on pakko olla sitä mieltä, että vakuutusyhtiö ei tehnyt mitään väärää siinä, että ne ei myöntäny mulle korvauksia. Niiden lapuissa lukee, että mun tapaturmavakuutus ei korvaa salilla itseaiheutettua vahinkoa ja jos mä sanon mun vamman käyneen salilla niin ei voi hirveesti odottaa, että siellä käsittelijä päättäis katsoa omatoimisesti sormien läpi. Miksi se niin tekis? Koska mä olin tyhmä ja sanoin rehellisesti, missä ranne meni?

Aloin miettiä asiaa tarkemmin. Mihin kukakin vetää moraalinsa rajat? Ja miten helposti niistä tulee lipsuttua? Ja onko sillä edes väliä? Ei mua vaivaa se, että joku toinen sanoo ranteen menneen, kun kaatui hississä. Tai kuoriessa perunoita. Mutta mun pää toimii silleen, että sanon niin kuin asia meni, tyhmää tai ei. Ehkä taustalla on jotain karma-ajatusta.

Ja alas, karma tuli. Jos oli uskomatonta ranteen vinksahtaminen salilla niin on jotain erikoista tässäkin: menin perjantaina Korvis Rock Cityyn, otin naapurin kanssa pienet yösoitot (kitaraa pystyin soittamaan, kun väänsin käden ensin soittoasentoon). Joskus yökolmen jälkeen olin menossa nukkumaan, mutta makkarissa pörräsi kärpänen. Päätin tappaa sen (ei, en jätä tappamatta kärpäsiä, vaikka kerronkin vakuutusyhtiölle totuuden..en mä sentään mikä hippi ole). Odotin, kyttäsi, lopulta huidoin kärsimättömästi. Sitten tempaisin kunnolla.

*KRUNKS*

Ääni kuului huonosta ranteesta, olin päättänytv tappaa kärpäsen sillä. Hetken harmittelin sitä, että eikö nyt mies tajua olla runnomatta loppuakin kättä? Sitten..häh...mitä? Sehän...sehän pyörii normaalisti. Vähän koskee, mutta toimii!
Yritin etsiä kärpästä, mutta en koskaan löytänyt sitä. Olisin halunnut kiittää. Se korjasi käteni, reipas pikku pörriäinen. Teki jotain, missä vakuutusyhtiö ei suostunut auttamaan ja jotain, mikä olisi maksanut yksityisellä 3500 euroa ja julkisella työntänyt jonon jatkeeksi.

"Herra Kärpänen
Sä tiedät sen
Sua aattelen
Kiitos Kärpänen"

Yh, äh..

Nii just, vähän semmonen nihkee olo, että ei millään tunnit vuorokaudessa riitä. Luulis, että töissä ei tarvi käydä ja koulussa vain syömässä ja salilla niin aika riittäis kotiopiskeluun. Kai se riittäiskin, jos ei olis muuta, mutta kauheen kiva olis joskus jossain käydä, lenkillä, kaverin luona PESiä pelaamas, improreeneissä. Ruokatunti vain saattaa venyä parityntiseksi ja improreenit viiden tunnin reissuksi. Siinä sitä sitten ollaan ja ihmetellään, kun tunnit ei tuu täyteen. Oon koittanu nauttia nykytilanteesta ja olla ressaamatta ja onnistunukin jollain tavalla. Mutta jos alkaa olla liikaa ohjelmaa niin sitten pitää miettiä paletti uudestaan.

Tällä viikolla oon kässäripuolella tehnyt enemmänkin taustatutkimusta ja muutenkin lukenut ja koittanu oppia jotain. Siviilipuolella opin myös jotain. Ainakin sen, että ei kannata nostaa lämmittelemättömällä kädellä maasta levypainoa salilla. Ranne sanoi *muljs* ja nyt on supinaatioliikkeessä hankaluuksia. Jos ulnan päätä painaa volaarisesti käsi vääntyy kyllä täyteen supinaatioon, Lääkäri epäili TFCC-ligamentin repeämää, joka sallii ulnan pään subluksation ja estää supinaatioliikkeen. Juuri näin. Nyt vain pitää odotella vakuutusyhtiöltä tietoa, korvataanko salimuljahdukset ja maksetaanko magneetit ja tähystykset. Jos ei niin voi plexuspuudutus.

Pulkka vauhtiin, check.

Eka viikko kässäröintiä takana ja täytyypä tunnustaa, että olen viihtynyt. Kyllä vaikeitakin hetkiä ja väsymystä on jo pukannut, mutta pakko kai se on ottaa vastaan. Ehdottoman hyvänä puolena on, että aikataulutus on täysin omissa käsissä. Miinuksena on tietty se, että joka aamu pitää potkia itsensä erikseen liikkeelle. Mutta ekalla viikolla se onnistui hyvin. Vielä lauantainakin. Huomenna vois sitten pitää viikon vapaapäivän.

Omassa aikataulutuksessa on myös se pulma, että ei aina osaa arvioida, mikä työmäärä riittää. Kroppa ja pää kyllä saa, mutta osaako niitä kuunnella? Jo briteissä huomasi, että neljä tuntia luovaa kirjoittamistyötä ja ideointia on tarpeeksi yhdelle päivälle. Toki välillä tulee väännettyä enemmän, mutta jossain vaiheessa vain huomaa, että enää ei irtoa.
Siihen leffojen katsomiset ja analysoinnit ja käsiksien ja opuksien lukemiset päälle niin alkaa olla työpäivä kasassa. Tuntuu kuitenkin olevan ihan sama, miten vähän tai paljon päivälle on suunnitellut...luppoaikaa ei juuri jää. Jotenkin ajattelin, että syksyllä ei oo ku käsis ja on aikaa. Hah.

Kässäri alkaa muotoutua. Oon koittanu ideoida lisää tavaraa tarinaan ja miettiä henkilöhahmojen taustatarinaa ja luonnetta. Mikä on 11-vuotiaan Mikaelin halu ja tavoite (dramatic need) sisällissodan repimässä Suomessa vuonna 1918? Entä millainen mies ay-aktiivi Artturi oli ennen kuin hänestä tuli Tampereen punakaartin johtavia henkilöitä? Miksi Herra Michelsson saa pitää punaisten valtaanoton jälkeenkin kirjapainonsa ja kuka on kaunis Katariina? Vasta nyt alan tajuta, miten tärkeää on tuntea hahmot, joista kirjoittaa. Hahmoilla on oltava motiivit, halut, tarpeet, pelot. Jos ei ole, ne ovat vain paperia. Ja sitähän minä en halua.

Huomenna ehkä kattomaan parit geokätköt. Ja vapaata vuodesta 1918.

Nyt se on seinällä

Ja siitä se lähtee.

Step outlinen pohja meinaan. Eli kohtausjaollinen lappuarmeija seinällä. Ja kun laput on täyttnä niin seinällä on periaatteessa leffakäsiksen luuranko. Briteissä viimeistään huomasin, kuinka tärkeää käsishommassa on suunnitella, pohtia, ratkoa, hioa ja pyöritellä. Ei oo äkkipikaisen ihmisen hommaa. Ehkä kärsivällisyyttä riittää siksi, että ekaa kertaa koskaan tunnen aivan täysillä tekeväni sellaista hommaa, mistä tykkään. Omaehtoinen opiskelu ja tekeminen ovat myös erittäin bueno. Tykkään siitä, että on vapautta suunnitella ja tehdä oman fiiliksen ja nekemyksen mukaan. Ja nyt, kun opettajat ei oo viikon välein sanomassa mitä tehdään, punnitaan tosissaan, mihin äijästä on. Voi olla, että myös blogi toimii lopputyöprokkiksen ajan purkukanavana ja yleinen raportointi jää vähemmälle. Jos siis luet tätä, blogin kautta toivottavasti saa kuvaa siitä, miten prosessi etenee.



Maanantaina sain siis polkaistua käyntiin kässärihommat käyntiin ja ekat pari päivää ovat olleet oikein antoisia. Päähommana on koulun lopputyökäsis, mutta muitakin virityksiä on. Toivottavasti intoa riittää, sillä sitä tarvitaan, kun blokki iskee. Tähän touhuun on myös helppo uppoutua, mutta pitää yrittää huomioida muukin maailma. Kun pakollisia menoja ei juuri ole, on urheilukin taas onnistunut helpommin. Sulka- ja salikausi molemmat pukattu käyntiin.


Ny enää se sisältö.

Time for fiction!

Menikö ny putkeen?

Dodii, nyt se taas alkaa. Opiskelu, nääs. Kesäduunit sain pakettiin syyskuun lopussa ja nyt mennään käsistämisen ehdoilla ainakin pari kuukautta. Katotaan sitten, jos joulukuussa taas ottais vähän työvuoroja. Nyt ei oo niin hätä töiden kanssa, kun Kela auttaa.
On kyllä ollu sellanen pieni odotus, että pääsis taas opiskelun pariin. Loman jälkeinen työrypistys oli ihan mukava, mutta kyllä riitti jo. Viimesen parin viikon ajalta mielenkiintoisin juttukeikka oli, kun pääsin haastattelemaan ankkapiirtäjä Don Rosaa. Kuulin huhua, että äijä olisi ylimielinen ja jotain, mutta oikein mukava oli. Tulin vielä Helsingistä samalla junalla takaisin ja herra suostui piirtämään pari ankkakuvaa ja pistämään omistuskirjoitukset päälle. Rosa myös sai taas muistamaan, miten vaikeaa on keksiä hyviä kysymyksiä, koska kaikki on jo kysytty niin moneen kertaan. Kun kuitenkin piti kysyä, että mistä mies saa ideat sarjakuviinsa niin ensin se kertoi jotain ympäripyöreää ja sitten kysyi, mikä on paras vastaus, mitä olen saanut, kun olen kysynyt tuota. Hyvä kysymys.

Saatiin myös speksin käsikirjoitus pakettiin. Mustassa viikonlopussa (mennään mökille, väännetään käsikirjoitus mahdollisimman valmiiksi) painettiin duunia kellon ympäri ja saatiin käsikirjoitus melkoisen hyvälle mallille. Nyt ohjaaja, näyttelijät ja muut osa-alueet tekevät omaa osuuttaan. Meikäläinen yllätti itsensäkin, kun en lähtenyt tänä vuonna sanoituspuuhiin. Tein ennakkotehtävänkin, mutta päätin sitten olla lähettämättä sitä. Jotenkin vain tuntui siltä, että jostain voisi karsia. Olin ainakin vähän ylpee itestäni...tapana on ollut haalia kaikkia juttuja tehtäväksi, mikä hiukankin kiinnostaa. Nyt jää ainakin sanoituksen verran aikaa jollekin muulle. Tuskin kattoon tuijottelulle, mutta kumminkin...


7B - Smoking Free Class...ja ihan tarkotuksella smudgea.

Luokkakokouskin oli. Siellä oli hauskaa ja sellaisen vois pitää jopa parin vuoden päästä uudestaan. Facebook-ajalla ihmisiä on helppo kutsua paikalle, mutta kääntöpuolena on illuusio tiedonkulusta. Eihän kaikki ollu sellasta kutsua huomannu eikä kaikki edes oo facetuubissa. Mutta osa oli ja osa tuli. Mikäs siinä.


Fribaseuruetta.
Olin tänään kiertämässä poikain kanssa 18-reikäisen frisbeegolf-radan. Komia rata ihan kotinurkilla. Jesus, että olin heikko. Pojat oli parempia. Se oli toka kerta, kun oon kiertämässä oikeaa rataa, mutta silti olis voinu mennä paremmin..palio. Ärsyttää.