MM-veikkaus (pojot alkulohkojen jälkeen)

VUVUZE-LAA!


Sijat 1. ja 3.

Perinteinen Korvaluoma Futisveikkaus on ollut täällä koko ajan...tulospalvelu aloittaa kuitenkin toimintansa vasta nyt. Mutta nythän ne pelit vasta alkaa ja isot pisteet jaetaan. Pikkuhilujen eli alkulohkojen jälkeen on kuitenkin saatu jo selkeitä eroja, kisan johtajalla on jo 15 pisteen kaula viimeisellä sijalla keikkuvalle. Merde, taitaa huutaa Antti matkalla Ranskaan!
Ja tässä tilanne, sen jälkeen hieman spekuleissöniä.

Alkulohkoissa oli jaossa 64 pistettä eli 8 pistettä per lohko. Jos arvasi joukkueen sijoituksen lohkossaan oikein, sai kaksi pistettä. Jos arvasi jatkoonmenijän tai putoajan oikein, mutta sija heitti yhdellä, joutui tyytymään pisteeseen.

1. Olli K. 40 p.
2. Pete S. 39 p.
3. Iisakki 37 p.
Miika 37 p.
5. Raija 36 p.
Marttila 36 p.
Jaana 36 p.
8. Jesse 35 p.
9. Jörkki 34 p.
Päivi 34 p.
11. Juha 31 p.
Sini 31 p.
13. Mummu 30 p.
14. Antti 25 p.

Jokeri: Jypä ? p.

Niin vain on tilanne tässä vaiheessa, että Korvaluoman oma poika Olli johtaa pisteen kaulalla Peteä. Ollilta voidaan mainita hienona hakuna koko B-lohko oikein, mikä onnistui hänen lisäkseen vain Iisakilta. Iisakki kuitenkin tuhri Ghanan ja Serbian kanssa, mitkä Olli klaarasi myös.
Yksikään ei arvannut Italian putoamista, Brasilian ja Espanjan lohkovoitoista otettiin helppoja pisteitä.
Helppoahan tämä on, kysykää vaikka allekirjoittaneelta, sijalta 11. Tosin pääasia on voittaa Antti. Tällä hetkellä se ei vaikuta kovinkaan vaikealta, mutta omista mitalijoukkueistani jatkaa enää Hollanti...LOPPUUN ASTI!
Jypän paperia ei oo kyselty eikä oo näkyny. Katotaan ny vielä mitä sieltä tulee.
Parin päivän sisällä luvassa lisää tuloksia puolivälierävaiheesta. Mutta ei kaikkioa kerralla. Sen verran voi valottaa, että piikkipaikka tulee varmasti vaihtumaan.

Ihan pikasesti vain.

Niin, juhannus oli legendaarinen. Eka aattona mökkeilyä Alhonjärvellä ja sitten kunnon rock-jamit Korvaluoma Rock Cityssä. Soitin ja lauloin aika paljon. Aamulla oli mahtavan näköistä. Sumua ja auringonnousu. Eli liikaa unta. Kuvia tulee myöhemmin.

Lauantaina Jaaran joen juhannukseen Kiikoisiin, myöskin huimaa settiä. Lauloin yhden biisin, en soittanut. Aamulla Tampereelle ja taas Suomi näytti parhaat puolensa. Ei liikaa unta.

Sunnuntaina väsyneenä töihin. Selvisin. Illalla vielä viimeiset väännöt kässärin kanssa ja lopulta liitteet sähköpostiin, send-nappi pohjaan ja ZUM! Se on siinä! 8kk duunia ja nyt katellaan, miten käy.

Maanantaina töitä, kesäteatteria ja Hollanti jatkoon! Brasilia lähtee rannalle seuraavaks.

Jussinpäivät

Äää, parin päivän loma. Jes. Sen kunniaksi pitää pitää blogeilukin pitää minimissä.
On ollut vähän kiirusta, työt ja kässäriprokkikset ja futiksen MM päällä samaan aikaan. Nukkumisesta voi onneksi nipistää pari tuntia ja sitten nukkua kerran viikossa pommiin.
Provinssi oli ja meni, työn merkeissä ja tykkäsin. Sai taas maistaa toimittajantyön herkkua, kun Leton Jaredin takia koko pressikontti oli suljettu ja meikäläisen ja kuvaajan kamat oli tietty kontissa sisällä. Milläs lähetät jutun lehteen, kun kone on sisällä? Onneksi Jared piti pienen tauon ja päästiin hakemaan kamat ja tekemään juttu ja kuvat rekan alla (sateensuojassa, kattokaas). Eikä juttu myöhästyny ku muutaman minuutin, lehteen ehti.
Työtouhut on alkanu ihan mukavasti. Juttua on tehty männynherkkutatista Rammsteiniin. Silti jo tässä vaiheessa unelmoin kesästä, mikä olisi vähä vähemmän. Eli slow life, vaikka vain pari kilsaa hitaampaa.Ehkä ens kesänä (tää on ollu projektina kesästä 2006).
Kässäri olis nimee vaille lähetysvalmis. On siinä parannettavaa, mutta pitää jatkaa sitten palautteen jälkeen. Tai ehkä vie vähä hion ennen tiistaiaamua.
Ja jussinpäivät edessä. Huomenna palloilua kotomaisemissa, lauantaiksi vissiin Jaaran joen juhannukseen, sunnuntaina töihin. Aika kova yhtälö, miten tuonne ihminen sopii sekaan?

Yhteiskunnasta ja siitä, miten se toimii

Ihan yhden ajatuksen ajattelin tänne heittää, kun se on pyörinyt mielessä.
Pesiskentällä n. viikko sitten eräs vanhempi herrasmies tokaisi minulle - kun kerroin, että gradu on nyt vähän jäissä, kun tuli muita opiskeluita - että nuoriso tekee hommat ihan väärin päin. Että kolmekymppisiksi asti opiskellaan ja hukataan 10 vuotta työelämää. Koitin siinä vähän kohteliaasti vihjata, että opiskelu on mukavaa ja ei se aikaisin aloitettu työurakaan välttämättä ole autuus, kun katsoo alle kolmekymppisiä työkyvyttömyyseläkeläisiä. Herra totesi vain, että niin se yhteiskunta vain toimii. Töihin, mars.

No nyt ollaan jälleen kesätöissä ja rahaa tulee niin ettei paskalle taivu (en oo muuten ikinä ymmärtäny tota niinisalolaisilta kuultua sutkautusta...onko se niin rikas, että ei tarvi istua vaan voi sontia seisaaltaan, vai mitä?). Mutta vaikka jopa tykkään työstäni, välillä jopa ihan nautin, en silti kertaakaan ole palannut syksyllä koulunpenkille tympääntyneenä, vaan sitä odottaen. Voisiko yhteiskunta toimia sitenkin, että ne, joita opiskeleminen kiinnostaa, opiskelee. Vaikka vähän pidempäänkin. Sitä paitsi meikäläinen taitaa olla vielä aika normitahdissa, vaikka olisin voinut valmistua jo vähintään vuosi sitten, jos olisin valinnut sen tien.

Ymmärrän sen, että kaikki eivät voi tehdä, kuten minä. Mutta minäkään en voi tehdä, kuten herrasmies kentällä. Jos olisin tehnyt duunia kymmenen vuotta, en uskalla edes ajatella, missä olisin. Tiedän taas monia, joille pitkä opiskeluputki toisen asteen koulutuksen jälkeen olisi yhtä helvettiä. Me olemme erilaisia, ja yhteiskunnan pitäisi ottaa se huomioon. Sarasvuo ja Wahlroos voivat olla kärjistyksissään oikeassa ja vanhan liiton työmoraalista olisi hyvä periytyä jotain meillekin. Mutta se ei tarkoita, että pitäisi olla työhullu ja antaa työnantajalle vuodet 18-65 (kohta varmaan 67) ja kaatua hautaan työn sankarina.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon lisää, mutta pitää lähteä töihin. Seinäjoki Humppa City, here I come!

The Peli

Onko surullisempaa näkyä?

Korvaluomalla on oikein mukava puolilomailla muutama päivä. Santun kanssa lenkillä, viettää aikaa porukoiden kanssa. Käydä Kpäässä urheilemassa, vähä katella pesistä, moikata mummua ja nähdä kavereita. Nyt myös hienoja kikkoja oppinut pärinä(kummi)poika Niila (ei paikallaan hetkeäkään, kehenkähän lie tullut).

Kaikki siis hyvin.

Paitsi.

Pihapalstamme ulommassa reunassa sijaitseva hiekoitettu suorakulmainen alue lähettää jatkuvaa impulssia aivoihini. Sen pidempien sivujen puoliväliin vedetyn verkon pinkki huomioväri pistää silmiin kysyvästi: Koska pelataan?
Niin. Olen Korvaluomalla ja rantalepakausi pitäisi jo aloittaa.
On turhauttava tunne, kun aurinko paistaa ja itsellä on vapaata, mutta ei saa pelejä pystyyn. Joku on töissä, toinen ulkomailla, kolmannella on polvi paskana. Mutta minä haluan! Ja katson kentälle, mutta en mene kävelemään sen kuumalle hiekalle. Sitä en kestäisi.
Joskus pelit saadaan helposti. Jos kotona sattuu olemaan pari velipoikaa ja naapurin pikkuserkuista edes toinen kotona, tarvitaan enää pari kaveria (no joojoo, meneehän se kahdellakin). Isäntä valittelee kättään, mutta joka vuosi se kentällä muutaman kerran käy. Aika moni eri kaveri ja vieraileva tähti on meidän kentällä vuosien mittaan käynyt. Kuitenkin veikkaan, että itse olen järkännyt pelejä meille eniten. Siitäkin voi ottaa ressiä, vaikka ei saisi. Mutta tyhjä kenttä ja hieno keli, eihän sitä kestä. Erityisen kipeää tekee, jos kauden avaus siirtyy. Toinen on se, jos syksyllä olisi vielä pelikelejä, mutta kaikki ovat lähteneet takaisin opiskelemaan, pois lomalta tms. Ja jos kautta ei ole saatu pakettiin, itkettää sisältä.

Nyt olen erittäin tyytyväinen. Ennakkoasetelma ei ollut se helpoin, vaikka ei toivottominkaan. Sääennuste lupasi sadetta perjantai-illaksi. Illalla olisi saatu porukkaa, mutta sateen takia en uskaltanut järjestää mitään sinne. Päivällä ei ollut tulijoita niin paljon. Eilisen järkkäilyt olivat jo valuneet hiekkaan ja nyt oli kovat paineet. Jos kautta ei avata tänään, se ei tapahtu ainakaan viikkoon, sillä koko viikonlopun sataa.
Pari velipoikaa (Miika ja Jypä) olivat maisemissa ja lisäksi serkkupoika Joni oli varma tulija. 2 vs. 2, ok. Naapurin Olli on aina valmis, mutta pieni räkätauti piti jännityksessä. Jokerina hihasta vanha kaveri Pete, Ollin varmistus, HURAA!
Mutta voi, soittavat kohta Kpäästä, että sataa. Pelataanko edelleen? Minä ainakin pelaan, sanon ja katselen taivaalle. Parta jo putoaa, virkkoo isäntä. Oliko tämä jo tässä, pitääkö kuitenkin perua? Kyllä me täältä tullaan, ilmoittaa velipoika. Vielä viesti kaverille: ymmärrän jos et tule, täällä ripottelee. Muut kyllä tulee, mutta ne ei oo ihan terveitä, Ja tuleehan kaverikin. Mutta sataa. Mutta mitä siitä. Kohta on tiimit kasassa ja pelataan. Ja sade antaa respectit ja tulee hiljempaa, muistuttaa pienellä kuurolla voimastaan ja lopettaa sitten kokonaan. Kiitos siitä.

Kausi avattu. JES!


Pärinäpoika Niila, melkein 10kk.

Viikko kotona

Kyllä. Jo viikko mennyt koto-Suomessa. Siitä muutama lyhyt.

1. Vaikka kesäduuni ei ole edes alkanut, voi tuntea, miten kesän kiireet alkavat kolkutella. Pitää koittaa muistaa relatakin välillä eikä ressata touhuista, mutta kyllä taas kaikenmoista on. Mukavaakin.

2. Saku häippäs Australiaan. Se kävi tässä yökylässä, kun olin ollut vasta pari yötä Suomessa. Oli hauska nähdä kaveri ennen reissua, lupailin mennä käymään, jos aikataulut vaan saadaan osumaan. Ihan heti ei pysty repeämään.

3. Korvaluoma Rock City. Pikaisesti ehdin jo käymään kotihoodeilla, komiaa. Lenkillä, tennistä, frisbeegolfia, serkkupoikien kans vähä futista ja säbääkin. Kun käyn vielä ennen kesäduunin alkua niin saadaan toivottavasti rantalepakausikin auki.

4. Lakkiaiset. Serkkuplikkoja valmistui oikein kaksin kappalein ja molemmat juhlat Etelä-Suomessa. Hauskaa oli ja aamulla heräsin miehen vierestä. Onneksi oli vaatteet päällä ja se oli oma veli.


Ikuiset ylioppilaat.

5. Käsis on mennyt Suomessakin vähän eteenpäin, mutta paljon en osaa enää sille tehdä. Pientä hiomista vielä, sitten lähetys eteenpäin ja pieni tauko siitä. Eiköhän sieltä sitten arvosanan kanssa tule yllättävän paljon kehitysehdotuksia.

6. Blogikirjoittaminen uhkaa unohtua, kun tahti on vähän kiireempi kuin Manussa. Jotenkin tuntuu, että siitäkin olisi jo huomattavasti kauemmin kuin viikko, kun sieltä lähdin.

7. MM-kisat, ihan pian! Hollanti vie.

Mitä Tolkien tilaisi?

The Tweed-man is back.

Honteloita herrasmiehiä tweed-housuissaan ja slipovereissaan. Käyskentelyä auringossa, kädet selän takana. Kuivakkoja kaskuja ja intensiivisiä keskusteluja maailmankirjallisuuden klassikoista. Ehkä jotenkin tällainen kuvitelma mulla Oxfordista.

No, aika samannäköistä porukkaa siellä oli kuin muuallakin, mutta silti huomasi selkeän eron Manchesteriin. Ihmiset pukeutuivat ehkä vähän fiksummin (lue, ei niin huorahtavasti). Yliopisto huokui koko kaupungista, kaikilla tuntui olevan oman collegensa huppari päällä, no niin mullakin :)
Teinkin ekana päivänä kunnon pyhiinvaellusretken pitkin kaupunkia. Mertonin kampukselle (jossa siis J.R.R. Tolkien opetti ja taisi opiskellakin) maksoin sisäänkin..tosin itse opiskelutilat oli suljettu ulkopuolisilta enkä onnistunut pääsemään luennolle. Darn.


Hisroriaa..ottaiskohan ne vielä vaihtoon?


Samaa paperia ne tääläki käyttää.

Systeemi on erilainen kuin Suomessa ja jännä. Oxfordin yliopisto käsittää kymmeniä collegeja, jotka on ripoteltu ympäri kaupunkia. Kun yliopistoja on ollut paikalla 1000-luvulta saakka, voi ymmärtää perinteen ja tietyn omanarvontunnon läsnäolon. Ei touhu kuitenkaan vaikuttanut ylpeältä, vaikka mestan äo varmaan paukkuu aika korkealla. Ja samaa kaljaahan ne juo.
Vai juoko? Käväisin Inklingsien kantapubissa ja otin jotain, mitä Tolkien olisi voinut juoda. Alea tietenkin, mutta vihreää. Ja ihan mukista kurkkuun menevää.


Täälä ne joi, J.R.R., C.S. ja muut.


Kaljaa. On on.

Mutta iltasella näin kuin näinkin paikallisen herrasmiehen rouvineen ja tweed-kankaineen (tai ainakin se oli just sellanen vanhan miehen oxford-takki) ja hetki siinä rupateltiin. Oli hauska kuulla näiden ihmisten lukeneen lapsilleen Hobittia samana aikana, kun Tolkien vaikutti Oxfordissa. Lukemaan olis munkin pitänyt mennä, mutta menin kattomaan uuden Robin Hoodin. Pettymys. Ridley Scott ja Russel Crowe, pliis. Kaikki, mikä toimi Gladiaattorissa, oli nyt jossain piilossa. Hahmot paperista, kemia riman alla. Pah ja pyh, sanoisi C.S. Lewis.
Alice Seboldin esikoiskirjasta Lovely Bones (Suomeksi ilmeisesti Oma taivas) Lewis olisi voinut sanoa "Marvellous", tai ainakin minä sanon. Loistavaa kielenkäyttöä ja hienon omituinen pohjavire koko ajan. Ja hahmot eivät todellakaan ole paperista, vaan monikerroksisia kuin sipulit, myös paljastaen kerroksen kerrallaan.


Apina. Ja paidassa kans.

Oxfordin reissun jälkeen piti pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin päin. Hyvästit hyville kavereille, nähdään taas. Yöksi kotiin yllätyksenä, Jaana odotti kotiin vasta päiviä myöhemmin. Jaana, ruokaa, koti. Hienoa oli mennä ja olla, hienoa oli tulla takaisin. Näin kai se voi joskus toimia.
Läppäri ei toiminut, voi mäkki minkä teit. Onneksi kalliimmanpuoleinen huolto toi koneen takaisin elävien kirjoihin, eikä käsistiedostot jääneet kuoren alle piiloon. Taas mennään, mäkki ja minä. Kai konekin voi välillä väsyä.
Voisin minäkin, huomenna täysi päivä. Ehkä sitä ennen muutama sivu Lovely Bonesia ja parasta lukemaani naiskirjailijaa sitten Anna-Leena Härkösen.


R.I.P. Ronnie James.