The Tweed-man is back.
Honteloita herrasmiehiä tweed-housuissaan ja slipovereissaan. Käyskentelyä auringossa, kädet selän takana. Kuivakkoja kaskuja ja intensiivisiä keskusteluja maailmankirjallisuuden klassikoista. Ehkä jotenkin tällainen kuvitelma mulla Oxfordista.
No, aika samannäköistä porukkaa siellä oli kuin muuallakin, mutta silti huomasi selkeän eron Manchesteriin. Ihmiset pukeutuivat ehkä vähän fiksummin (lue, ei niin huorahtavasti). Yliopisto huokui koko kaupungista, kaikilla tuntui olevan oman collegensa huppari päällä, no niin mullakin :)
Teinkin ekana päivänä kunnon pyhiinvaellusretken pitkin kaupunkia. Mertonin kampukselle (jossa siis J.R.R. Tolkien opetti ja taisi opiskellakin) maksoin sisäänkin..tosin itse opiskelutilat oli suljettu ulkopuolisilta enkä onnistunut pääsemään luennolle. Darn.
Hisroriaa..ottaiskohan ne vielä vaihtoon?
Samaa paperia ne tääläki käyttää.
Systeemi on erilainen kuin Suomessa ja jännä. Oxfordin yliopisto käsittää kymmeniä collegeja, jotka on ripoteltu ympäri kaupunkia. Kun yliopistoja on ollut paikalla 1000-luvulta saakka, voi ymmärtää perinteen ja tietyn omanarvontunnon läsnäolon. Ei touhu kuitenkaan vaikuttanut ylpeältä, vaikka mestan äo varmaan paukkuu aika korkealla. Ja samaa kaljaahan ne juo.
Vai juoko? Käväisin Inklingsien kantapubissa ja otin jotain, mitä Tolkien olisi voinut juoda. Alea tietenkin, mutta vihreää. Ja ihan mukista kurkkuun menevää.
Täälä ne joi, J.R.R., C.S. ja muut.
Kaljaa. On on.
Mutta iltasella näin kuin näinkin paikallisen herrasmiehen rouvineen ja tweed-kankaineen (tai ainakin se oli just sellanen vanhan miehen oxford-takki) ja hetki siinä rupateltiin. Oli hauska kuulla näiden ihmisten lukeneen lapsilleen Hobittia samana aikana, kun Tolkien vaikutti Oxfordissa. Lukemaan olis munkin pitänyt mennä, mutta menin kattomaan uuden Robin Hoodin. Pettymys. Ridley Scott ja Russel Crowe, pliis. Kaikki, mikä toimi Gladiaattorissa, oli nyt jossain piilossa. Hahmot paperista, kemia riman alla. Pah ja pyh, sanoisi C.S. Lewis.
Alice Seboldin esikoiskirjasta Lovely Bones (Suomeksi ilmeisesti Oma taivas) Lewis olisi voinut sanoa "Marvellous", tai ainakin minä sanon. Loistavaa kielenkäyttöä ja hienon omituinen pohjavire koko ajan. Ja hahmot eivät todellakaan ole paperista, vaan monikerroksisia kuin sipulit, myös paljastaen kerroksen kerrallaan.
Apina. Ja paidassa kans.
Oxfordin reissun jälkeen piti pakata kamat kasaan ja lähteä kotiin päin. Hyvästit hyville kavereille, nähdään taas. Yöksi kotiin yllätyksenä, Jaana odotti kotiin vasta päiviä myöhemmin. Jaana, ruokaa, koti. Hienoa oli mennä ja olla, hienoa oli tulla takaisin. Näin kai se voi joskus toimia.
Läppäri ei toiminut, voi mäkki minkä teit. Onneksi kalliimmanpuoleinen huolto toi koneen takaisin elävien kirjoihin, eikä käsistiedostot jääneet kuoren alle piiloon. Taas mennään, mäkki ja minä. Kai konekin voi välillä väsyä.
Voisin minäkin, huomenna täysi päivä. Ehkä sitä ennen muutama sivu Lovely Bonesia ja parasta lukemaani naiskirjailijaa sitten Anna-Leena Härkösen.
R.I.P. Ronnie James.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti