Antakaa minulle loistavaa teatteria!

Olis vissiin pitäny käydä kattomassa se Smedsin tuntematon, kun oli tilaisuus.
Yksi asia, mitä odotin brittireissulta, oli hyvää teatteria. Nyt on tullut käytyä katsomassa kolme näytelmää, yksi musikaali ja yksi lyhytnäytelmäesitys ja täytyy sanoa, että vain lyhäripätkä nousee mun asteikolla hyvään arvosanaan. Tulin juuri "The Hobbitin" esityksestä paikallisesta Palace Theatresta. Odotukset olivat aika kovat ja kyllähän sitä taas vähän petyttyä tuli. Jotenkin koko esitys oli vaan niin tasapaksu ja luulisi, että tämän kokoisessa kylässä olisi jo aika kovia tekijöitä. Ei siis huono missään nimessä, mutta tasapaksu ja pahimmillaan pitkäveteinen.
Oon mä joskus hyvää teatteria nähnyt, mutta viime aikoina vähemmän. En tunnusta, että leffakäsisopinnot olis aivopesseet ja vieraannuttaneet teatterista...en löydä huippuja leffojakaan kovin usein. Usein nekin menevät sinne ookoo-laariin, minne suurin osa. Vaatimustaso tietty kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän leffoja katsoo. Johtopäätös: pitää siis katsoa lisää, jotta löytyisi lisää hyviä.
Kotiintulomatkalla tosin tuli hyvä kulttuurikokemus, kun kämppis Tapsa veti open mic-keikan lähipubissa. Uujea ja rokrok, melankoliaa kaukaa pohjoisesta. Suosittelen, tästä miehestä kuullaan vielä.

Reilun kuuden tunnin päästä pitäis heräillä ja lähteä Oxfordiin kikkailemaan. Katotaan ny, onko se niin pramee yliopistokaupunki, mitä puhutaan. Tarttis vissiin ostaa slipoveri ja tweed-housut, että sopii sekaan. Tai sitte ei.

Vieraat vol. 5: Viimeinen pari Suomesta sisään

Hahaa, luonto ei tällä kertaa ottanut niskalenkkiä. Tuhkanketale yritti pilata viimeisten Manu-vieraideni Sinin ja Ippan reissun, mutta Easyjetin kätevän nettijärjestelmän avulla matkalaiset saapuivat paikalle päivän myöhässä, no problem. Ja toivat hyvän sään tullessaan, sillä keskiviikkona Lyme Parkin puistoalueella pärjäsi oikein t-paidalla (ei mikään ordinary thing täällä briteissä). Taas tuli nähtyä yksi hieno paikka, mihin ei varmaan olisi tullut lähdettyä ilman vieraita. Kun itellä oli viikolla kouluhommia niin matkalaiset saivat reissata myös itsenäisesti, mutta se ei tuntunut tahtia haittaavan.







Keli on alkanut täälläkin pikkuhiljaa näyttämään kesältä. Nyt on jo melkein liian kuuma. Mutta hellettä kestää vain pari päivää.

Herwood Challenge jäi ekaa kertaa väliin. Ei tarvi arvailla, mukavaa siellä olis ollut. No, ens vuonna sitten taas.

Perjantaina käytiin vielä kerran Liverpoolissa, illan ohjelmassa mm puistoa ja Wild Beastsin klubikeikka. Tsek fron Spotify.

Kerran vielä tarttis koulussa käydä ennen Suomea. Kirjoitusinto on vähän lamassa, nyt tarttis ottaa vaikka viikon tauko, katsoa kässäriä tuoreilla silmillä ja puristaa se sitten kasaan.

Muuten kivaan viikkoon mahtui myös ikävä uutinen. Hyvä ystävä ja mahtava tyyppi lähti pois. Pahalta tuntuu, se on selvä. Silti (ja siksi) aion ajatella hyviä muistoja. Ja päällimmäiseksi tulee tunne, että Claus saattaa hyvinkin olla jo siellä jossain, missä ei ole liian kylmä eikä liian kuuma, vaan juuri sopiva.

Sekatavarahuomioita

Juujuu, just sää. Ja alla lisää kuvia Hope Valleyn retkeltä.

1. Yksi asia, mitä tulee kaipaamaan Manchesterista: mene keittiöön pienelle tauolle, ala juttelemaan elokuvista ja käsikirjoittamisesta, mene takaisin huoneeseen ja huomaa, että on kulunut kaksi tuntia. Ole tyytväinen siitä, että tuhlasit aikaa.
Ei sillä, että tällainen ei olisi mahdollista kotona. Mutta mieti rehellisesti ja totea, miten on. Kuinka usein arjessa on aikaa istua kaksi tuntia, tavallaan tekemättä mitään? Niinpä.
Vaikka täällä tulee tehtyä töitä ja joskus on kiireisiä ja pitkiä päiviä, aikaa on väkisinkin enemmän kuin Suomessa. Vaan ihminen tarvitsee aikaa ja "turhia" hetkiä, muutenkin kuin perjantai-iltana Villimiehessä.


Kokoomksen vaalimainos?

2. Kaksi kovaa, Suomi ja KaMa. Jea! Kisastudiointi on jatkunut voittoisissa merkeissä lätkän puolella ja kova usko on Suomen pärjäämiseen. KaMan kaudenavaus kuului komiasti Radio Kankaanpään nettisivujen kautta. Jussi Vallin positiivisella tavalla camp-henkinen selostus on jotenkin surrealistinen, mutta hieno kokemus manchesterilaisessa opiskelijaboksissa. KaMa on voittanut kaks ekaa peliään, Varre on tulessa...tavataanko vihdoin torilla?


On tos mun pokkaris hieno värierottelu.

3. Kolmen henkilön retkikunta (Ulpu, Helena ja mä) kävi haikkaamassa lauantaina Hope Valleyn kansallispuistossa (tai joku semmonen luontoalue). Ei saakeli oli hienoja puroja, altaita, rinteitä, puita, vaaroja, lampaita. Jotenkin tuollanen käppäily- ja kikkailupäivä luonnossa oli just sitä, mitä tähän kirjoitustouhun väliin kaipasi. Noin kymmenen tunnin vaellusreissu junamatkoineen näkyi kämpillä: veto täysin pois ja naama punasena (täälläkin paistaa aurinko välillä).


Flikat kerkes kuvaan.

4. Neljät vieraat viidestä nähty, kohta toivottavasti viimeinenkin pari. Nimittäin Ippan ja Sinin pitäisi jo olla Manussa, mutta tuhkanpakana riehuu taas. No, uusi yritys huomenna.




5. Viisi tähteä viidestä ei oo kaukana David Lynchin The Straight Storylle. Mystiikan maisteri on tehnyt kaavoihin käyvän leffan, mutta pitää tyylinsä. Hyvä esimerkki siitä, kuinka pieni on kaunista, yksi ilme voi kertoa enemmän kuin sata sanaa ja kohtausta ei tarvitse katkaista minuutin jälkeen. Richard Farnsworthille takautuva vuoden symppis-palkinto.

Draamaa, draamaa...

Kisastudio mallia 277 Great Western Street

Jes, Suomi jatkosarjaan! En ois tätäkään uskonut jihuittevan, mutta kaiken tämän tuskan ja väännön jälkeen oli hienoa nähdä, kun Suomi hoiti jenkit 3-2 ja vältti karsintasarjan. Hyvää draamaahan tuo jenkkipeli oli näin jälkikäteen ajateltuna. Matsin aikana tulikin mieleen, että jos saisi omaan käsikseen tuollaista jännitettä, mitä itse tuntee katsoessaan Suomen matsia, niin kova sana olisi. Urheilulla vain on se etu, että siinä (useimmiten) ei ole käsikirjoitusta ja draama synty siitä, että kukaan ei voi tietää, miten tulee tapahtumaan. Ok, yleensä Suomi voittaa Tanskan ja Usain Bolt satasen, mutta joskus Tanskaltakin otetaan pataa se eka kerta (check) ja joskus joku ottaa Boltin päänahan tai sen akillesjänne katkeaa. Tommin kanssa tulikin aihetta jo aiemmin sivuttua. Nimittäin, onko se draamaa vai menestystä, mitä me haluamme? Ite oon kyllä sillä kannalla, että otan MM-kullan ihan millä pelillä vain eikä haittais yhtään vaikka Suomi veis tästä eteenpäin joka ottelun 6-0. MM-95 ei ollut jännin ottelu, mutta silti sitä jaksetaan vahdata ja muistella. Mutta toisaalta, jos voittoja tulee vuosi toisensa jälkeen niin ehkä sitten alkaa puutua (TPS-ilmiö..ja varmasti maistui hyvältä nyt, vaikka tulikin etuajassa). Jälkeenpäin tietysti aina tiukka voitto ja vuoristorataottelu tuntuu hienommalta. Tiukkoja matseja siis, mutta ne on sitten voitettava :)
Pari viime matsia on muuten luurattu hienosti Skypen kautta. Antti ja Saku auttoivat kääntämällä nettikameran kohti putkea ja täällä brittein päässä ei muuta ku peliä vahtaamaan. Kiitos vaan, tämä ei luultavasti jää tähän.

Viimeiset viikot saarilla menossa. Huomasin, että pikkuhiljaa olen alkanut miettiä kotiinpaluuta enemmän..ja odottamaan sitä. Omalla kohdalla tällanen neljän kuukauden setti tuntuu olevan justiinsa passeli, ei liian hätänen, mutta mielellään jo lähtee parin viikon päästä kotiin. Sitä ennen pitäisi tehdä eka versio ykköskäsiksestä valmiiksi, eiköhän se onnistu. Samalla painin myös kakkoskässärini treatmentin kanssa, mistä pitäisi syksyllä alkaa duunata lopputyökässäriä. Tässä alkaa toivottavasti näkymään se, että on jo yksiprojekti alla (tai menossa).Kun kirjoittaa omasta mielestä hyvältä vaikuttavan tiivistelmän niin saa varautua siihen, että se tulee muuttumaan moneen kertaan ja huolella. Näin kävi nytkin. Toinen oppi, mikä on tainnut mennä kaaliin on se, että kannattaa luottaa prosessin voimaan. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka alkuvaiheessa tuntuisi, että ongelmia on paljon ja niitä ei meinaa saada ratkotuksi, ajan kanssa ja yksi ongelma kerrallaan homma nytkähtää eteenpäin. Välillä myös taaksepäi. Sekin mahdollisuus pitää ottaa huomioon, että kyseinen idea ei tule koskaan toimimaan. Tough shit, but I like it.

Mitäs muuta? Into The Wild on loistoleffa, kyseisen leffan soundtrack (Eddie Vedder) samaa tasoa. Tätä kautta löysin myös Pearl Jamin Ten-albumin (1992), jota en ole jostain syystä (pitää kysästä iskältä, kunnei se ostanu kyseisen bändin levyjä tuolloin) kokonaisuutena koskaan kuunnellut. Mahtavaa kamaa, ysärirok rokrok!

Kuinka kassakaappi murretaan?

Arvoitus sotamuseossa.

Kuka keksi säännölliset työajat?
Joku jokilaakson laumapäällikkö kai, kuka näki, että pimeällä on hyvä nukkua ja päivällä etsitään ruokaa.
Sekin on ihan ymmärrettävää, että nyky-yhteiskunnassa seurataan näitä vanhoja suuntaviivoja. Mutta silti mua ärsyttää kun joku sanoo (suurin osa), että yöllä nukutaan, päivällä ei nukuta. Ja jos yhteiskunnan säännöillä pelaa niin säännöt on hyvä oppia, muuten västtää töissä ja päin persettä menee, ennen pitkää.
Yksi syy, miksi tämä kevät on hienoa aikaa. Koulua on kerran viikossa, eli yksi aikainen pakollinen aamuherätys kerran viikossa. Se antaa hurjasti vapautta omaan aikataulutukseen tai aikatauluttomuuteen, mutta kylmä fakta on se, että työt pitää tehdä ja sivut kirjoittaa. Mulla se on käytännössä tarkoittanut sitä, että herään kympin jälkeen, tsekkaan NHL-tulokset ja muut tärkeät asiat, syön aamupalan ja aloittelen 11 maissa tai vähän jälkeen. Sitten yritän duunata keskimäärin reilun neljä tuntia päivässä (+leffat, alan kirjallisuus ja käsikset fiiliksen mukaan), käyn välillä luultavasti lenkillä, teen ruokaa tai syön valmisprötin, saan muuten vain aikaa kulumaan ja katso, työpäivä on ohi joskus seiskalta, jos oikein mukavasti menee. Yleensä ei mene.
Neljä tuntia saattaa kuulostaa vähältä - niin se kuulosti itellekin ennen kurssin alkua - mutta se ei ole sitä. Aamulla kun herää, usein eka ajatus on: ääh, miten pystyn tekemään sen neljä tuntia. Ja kuitenkin rutiini olisi hyvä pitää, muuten ei tule koskaan valmista. Tietty joskus tulee tehtyä enemmän ja helpommalla, mutta ainakin omalla kohdalla jo puolitoista tuntia yhteen menoon on suoritus, mihin olen tyytyväinen. Homma eroaa hirveästi esim lehtikirjoittamisesta tai blogin kirjoittamisesta. Prosessi on niin pitkä ja siinä on niin paljon liikkuvia osia. Kun yrittää hden aamupäivän miettiä, miten saisi keksittyä ryöstön, mitä ei ole vielä tehty ennen, alkaa minuutit kulkea hitaasti. Joskus harvoin huomaa kelloa katsoessaan yllättyvänsä iloisesti.


Propaaa ja gandaa puolin ja toisin.

Writing is hard. Siksi juuri nyt tuntuukin hyvältä. Alla oli pari päivää aika hyvää vääntöä ja tänään tuli puolen päivän aikoihin olo, että nyt tarvitsee taukoa. Lähdettiinkin porukalla paikalliseen sotamuseoon, mitä olen kuullut kehuttavan. Oli ihan hyvä museo ja varsinkin sotavalokuvaaja Don McCullinin valokuvanäyttely "Shaped by War" säväytti. Siinä on kaveri, joka on tehnyt työtään intohimolla, vaaroista välittämättä.
Joka tapauksessa, onnistuin pitämään tauon silloin kun normaalisti teen töitä. Kun pääsin kotosalle ja olin syönyt, aloitin naputtamaan iltakasin aikoihin. Ja lopetin puolen yön jälkeen. Kaikki kunnia vanhalle rehtorilleni PK:lle, mutta ilta-aika voi olla jopa parempaa työaikaa kuin päivä. Sitä paitsi kirjoittelun ohessa sain chattikonsultaatiota Masalta pommiasioista (masa ei oo rosvo, vaan laskuvarjojääkäri), joten nyt ehkä tiedän, miten murran kassakaapin :)

BTW. Laskeskelin, montako leffaa on katsomatta IMDBn top 250-listalta. http://www.imdb.com/chart/top
Nyt luku taitaa olla 94, aika monta helmeä ja ylimainostettua leffaa siis vielä katsomatta. Eihän tuo lista mikään raamatunsana ole, mutta kasa leffoja, mistä yleisö on tykännyt. Siis hyvä katsoa ja tutkailla.

Huomenna eka Suomen matsi. Saas nähdä näkeekö täällä taas mitään, vai mennäänkö Radio Suomella.

Vieraat vol. 4: Hallituksen tarkastuskierros

Onko niin, että vain juntit sanovat naisiaan hallitukseksi? Damn. No, onneks Jaanalla on huumorintajua ja ymmärrystä.


Hallitusneuvotteluiden tauolla.

Vapun ympäryspäivät meni tosiaan esitellessä Jaanalle ympyröitä, joissa täällä on tullut pyörittyä muutama kuukausi. Keskustassa ei nyt mun nähdäkseni paljoa näkemistä ole, mutta silti tuntuu, että eri ihmisten kanssa sieltä löytää uusia paikkoja. Kaupungintalo oli sisältä aika hieno, Hard Rock Cafen sain vihdoin käytyä, ylimainostetulta ja ylihintaiselta vaikutti, kuten arvelinkin. Kovin paljon ei nähtävyyksiä kierrelty, eikä lomailijallakaan ollut siihen tarvetta. Yhdessä on tullut kierrettyä jo sen verran monta kirkkoa ja kojua aiemmilla reissuilla, että enemmänkin mentiin fiiliksen mukaan.


Mualimmanpyörässä.


Koska tunnen itseäni jonkun verran, myös kaupoissa kiertelijänä, säästin suurimmat shoppailuintoni Jaanan vierailuun. Yhtenä päivänä tulikin ostettua vaatetta sen verran, että vaatekauppaan tarvitsee mennä ens kerran syksyllä. Totuuden nimessä täytyy silti tunnustaa, että seuraavina päivinä alkoi jo iskeä tuttu kauppaväsymys, jonka selkeimpiä tunnuksia 1) puhina, 2) nojailu seinään, 3) katselu kansashoppailijaa kohti tylsistyneen ja kärsimättömän näköisenä - vaihtoehtoisesti hyväntahtoisella "oo vaan rauhassa"-marttyyrikatseella.
Vappuaattona Jaana saikin kierrellä ilman puhisijaa, kun meikäläisellä oli koulua..pääsin illalla puoli kasi open vastaanotolta, vappuintoa nolla prosenttia. Mutta kummasti vaan kämppäkavereiden ja vieraiden into tarttui ja kympiltä naamari oli jo lähes vappumoodissa. Myöhemmin yöllä Jaanakin pääsi todistamaan paikallisen yökerhon äänentoiston...volyymit melkein yhtä kovalla ku Studio Matalassa.
Sunnuntaina bussi numero 43 kuljetti Jaanan kohti lentokenttää ja meitsillä alkoi muutaman tunnin kässäripuristus. Sain kuin sainkin tekstin sisään ennen sunnuntain deadlinea. Loppuaika täällä tullee muuten olemaan melko tiukkaa duunia, kaikki palaute mitä opettajilta ja koulukavereilta saa ennen poislähtöä, pitää kahmia. Silti parin päivän kirjoitustauko tekee aina hyvää ja kivaa oli, että hallitus (hehheh) pääsi käymään. Tällä tietoa seuraava yhteinen lomailupaikka ois ehkä New York.