Sekatavarahuomioita

Juujuu, just sää. Ja alla lisää kuvia Hope Valleyn retkeltä.

1. Yksi asia, mitä tulee kaipaamaan Manchesterista: mene keittiöön pienelle tauolle, ala juttelemaan elokuvista ja käsikirjoittamisesta, mene takaisin huoneeseen ja huomaa, että on kulunut kaksi tuntia. Ole tyytväinen siitä, että tuhlasit aikaa.
Ei sillä, että tällainen ei olisi mahdollista kotona. Mutta mieti rehellisesti ja totea, miten on. Kuinka usein arjessa on aikaa istua kaksi tuntia, tavallaan tekemättä mitään? Niinpä.
Vaikka täällä tulee tehtyä töitä ja joskus on kiireisiä ja pitkiä päiviä, aikaa on väkisinkin enemmän kuin Suomessa. Vaan ihminen tarvitsee aikaa ja "turhia" hetkiä, muutenkin kuin perjantai-iltana Villimiehessä.


Kokoomksen vaalimainos?

2. Kaksi kovaa, Suomi ja KaMa. Jea! Kisastudiointi on jatkunut voittoisissa merkeissä lätkän puolella ja kova usko on Suomen pärjäämiseen. KaMan kaudenavaus kuului komiasti Radio Kankaanpään nettisivujen kautta. Jussi Vallin positiivisella tavalla camp-henkinen selostus on jotenkin surrealistinen, mutta hieno kokemus manchesterilaisessa opiskelijaboksissa. KaMa on voittanut kaks ekaa peliään, Varre on tulessa...tavataanko vihdoin torilla?


On tos mun pokkaris hieno värierottelu.

3. Kolmen henkilön retkikunta (Ulpu, Helena ja mä) kävi haikkaamassa lauantaina Hope Valleyn kansallispuistossa (tai joku semmonen luontoalue). Ei saakeli oli hienoja puroja, altaita, rinteitä, puita, vaaroja, lampaita. Jotenkin tuollanen käppäily- ja kikkailupäivä luonnossa oli just sitä, mitä tähän kirjoitustouhun väliin kaipasi. Noin kymmenen tunnin vaellusreissu junamatkoineen näkyi kämpillä: veto täysin pois ja naama punasena (täälläkin paistaa aurinko välillä).


Flikat kerkes kuvaan.

4. Neljät vieraat viidestä nähty, kohta toivottavasti viimeinenkin pari. Nimittäin Ippan ja Sinin pitäisi jo olla Manussa, mutta tuhkanpakana riehuu taas. No, uusi yritys huomenna.




5. Viisi tähteä viidestä ei oo kaukana David Lynchin The Straight Storylle. Mystiikan maisteri on tehnyt kaavoihin käyvän leffan, mutta pitää tyylinsä. Hyvä esimerkki siitä, kuinka pieni on kaunista, yksi ilme voi kertoa enemmän kuin sata sanaa ja kohtausta ei tarvitse katkaista minuutin jälkeen. Richard Farnsworthille takautuva vuoden symppis-palkinto.