Kisastudio mallia 277 Great Western Street
Jes, Suomi jatkosarjaan! En ois tätäkään uskonut jihuittevan, mutta kaiken tämän tuskan ja väännön jälkeen oli hienoa nähdä, kun Suomi hoiti jenkit 3-2 ja vältti karsintasarjan. Hyvää draamaahan tuo jenkkipeli oli näin jälkikäteen ajateltuna. Matsin aikana tulikin mieleen, että jos saisi omaan käsikseen tuollaista jännitettä, mitä itse tuntee katsoessaan Suomen matsia, niin kova sana olisi. Urheilulla vain on se etu, että siinä (useimmiten) ei ole käsikirjoitusta ja draama synty siitä, että kukaan ei voi tietää, miten tulee tapahtumaan. Ok, yleensä Suomi voittaa Tanskan ja Usain Bolt satasen, mutta joskus Tanskaltakin otetaan pataa se eka kerta (check) ja joskus joku ottaa Boltin päänahan tai sen akillesjänne katkeaa. Tommin kanssa tulikin aihetta jo aiemmin sivuttua. Nimittäin, onko se draamaa vai menestystä, mitä me haluamme? Ite oon kyllä sillä kannalla, että otan MM-kullan ihan millä pelillä vain eikä haittais yhtään vaikka Suomi veis tästä eteenpäin joka ottelun 6-0. MM-95 ei ollut jännin ottelu, mutta silti sitä jaksetaan vahdata ja muistella. Mutta toisaalta, jos voittoja tulee vuosi toisensa jälkeen niin ehkä sitten alkaa puutua (TPS-ilmiö..ja varmasti maistui hyvältä nyt, vaikka tulikin etuajassa). Jälkeenpäin tietysti aina tiukka voitto ja vuoristorataottelu tuntuu hienommalta. Tiukkoja matseja siis, mutta ne on sitten voitettava :)
Pari viime matsia on muuten luurattu hienosti Skypen kautta. Antti ja Saku auttoivat kääntämällä nettikameran kohti putkea ja täällä brittein päässä ei muuta ku peliä vahtaamaan. Kiitos vaan, tämä ei luultavasti jää tähän.
Viimeiset viikot saarilla menossa. Huomasin, että pikkuhiljaa olen alkanut miettiä kotiinpaluuta enemmän..ja odottamaan sitä. Omalla kohdalla tällanen neljän kuukauden setti tuntuu olevan justiinsa passeli, ei liian hätänen, mutta mielellään jo lähtee parin viikon päästä kotiin. Sitä ennen pitäisi tehdä eka versio ykköskäsiksestä valmiiksi, eiköhän se onnistu. Samalla painin myös kakkoskässärini treatmentin kanssa, mistä pitäisi syksyllä alkaa duunata lopputyökässäriä. Tässä alkaa toivottavasti näkymään se, että on jo yksiprojekti alla (tai menossa).Kun kirjoittaa omasta mielestä hyvältä vaikuttavan tiivistelmän niin saa varautua siihen, että se tulee muuttumaan moneen kertaan ja huolella. Näin kävi nytkin. Toinen oppi, mikä on tainnut mennä kaaliin on se, että kannattaa luottaa prosessin voimaan. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka alkuvaiheessa tuntuisi, että ongelmia on paljon ja niitä ei meinaa saada ratkotuksi, ajan kanssa ja yksi ongelma kerrallaan homma nytkähtää eteenpäin. Välillä myös taaksepäi. Sekin mahdollisuus pitää ottaa huomioon, että kyseinen idea ei tule koskaan toimimaan. Tough shit, but I like it.
Mitäs muuta? Into The Wild on loistoleffa, kyseisen leffan soundtrack (Eddie Vedder) samaa tasoa. Tätä kautta löysin myös Pearl Jamin Ten-albumin (1992), jota en ole jostain syystä (pitää kysästä iskältä, kunnei se ostanu kyseisen bändin levyjä tuolloin) kokonaisuutena koskaan kuunnellut. Mahtavaa kamaa, ysärirok rokrok!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti