Vieraat vol. 2

Heti ensimmäiseksi pahoittelen kaikille lukijoille (joita sukulaisten lisäksi on jostain kumman syystä muitakin) pientä taukoa bloggaamisessa. Kohtalaisen suuri syy löytyy tästä:


Jannu, Santtu ja Saku. Miehet paikallaan (ei kovin montaa sekuntia kerrallaan, mutta sentään kuvanoton ajan).

Jani, Saku ja Santtu päättivät käydä Manussa morjestamassa ja hakemassa pojan pääsiäiseksi kotiin. Vierailu oli (uskoakseni molemmin puolin) melko railakas elämys, sen verran nuupahtaneen näköistä kaveria oli tänään Easyjetissä.
Mutta otetaanpa pieni referaatti vierailusta. Osa tapahtumista on jo unohtunut, mutta annan kuvien auttaa.


Stripes makes you look slimmer..vai miten se oli? Lancasterissa...

Jani ja Saku tuli etujoukoissa keskiviikkoehtoona ja torstaina lähdettiin heti aamusta vuokraamaan autoa. Sakulta saatiin passi ja Janilta toimiva Visa ja pienen säädön jälkeen mukava myyjä päästi meidät naureskellen matkaan ja antoi vielä hyvän kartan. Otettiin suunta kohti luodetta ja Lancasterin kaupunkia. Pieni mestahan se oli, täynnä eläkeläisiä. Syötiin ja lähdettiin nopeesti ajeleen takaisin päin maaseudun kautta. Eksyttiin mm. kylään, mikä on kaikista maan kylistä maan kaikkein se kylä, mikä on kaikista eniten lähinnä maan keskipistettä Kaikista. Vau!


Kuten poikien kanssa puhuttiin, maisemakuvat on ehkä turhimpia. Livenä mahtava maaseutu näyttää kuvassa typerältä. Muutenkin maisemakuvat ilman ihmisiä on typeriä..mutta tässä kumminkin, maaseutua jostain Bowland Forestin maaseudulta, Lancastershiren alueelta

Koko autoreissu kuvasi taas hyvin tämän porukan mentaliteettia. Ennakkoluuloton asenne korvaa usein suunnittelun. Pläänejäkin on tietty hyvä tehdä, mutta liikaa ei kannata ressata.


Lancasterin reissulla käytiin myös ehkä maan pienimmässä linnassa. Se on niin pieni, että se ei edes näy tässä kuvassa. Mutta tässä maisemaa linnapihalta katsottuna.



Ihmettelyä maan pienimmässä pubissa, The Circuksessa.

Perjantaina mulla oli koulupäivä ja S. ja J kikkailivat keskenään aamupäivän. Luennoitsija oli muuan Lucy Cher, ammatti-ihminen kässäriasioissa. Mielenkiintoista juttua, tärkeimpänä antina ehkä se, että jos aikoo kirjoittaa käsiksiä, pitää myös lukea paljon käsiksiä. Eihän kirjailijakaan kirjoita kirjaa niin, ettei olisi lukenut yhtään kirjaa. Mieleen jäi myös se, että pitää kirjoittaa oikeasti siitä, mistä on kiinnostunut. Siitä, mikä tulee sydämestä. Parin viikon päästä pitäisi palauttaa eka treatment lopputyökäsiksestä, mikä tehdään syksyllä. Paljon olen pyöritellyt ideoita ja nyt pitäisi päättää muutamasta, mitä alan työstämään. Pitää koittaa kuunnella itseään ja sitä, mitä haluaa.

Takaisin asiaan. Perjantaita lyhyesti: luentojen jälkeen kiinalaiseen buffettiin, sitten häröilyä Manchester Universityn kampusalueella. Kämpille odottelemaan Santtua. Pessiä Tommin huoneessa. Pupeihin odottelemaan Santtua. Santtu tulee kaupunkiin, jee! Pupiin Santun kanssa. Syömään tikka masalaa porukalla. Kotiin. Nukkumaan.


Täsmäisku Manchesterin yliopistolle, tässä eräs luennoitsija.

Lauantaina lähdettiin isolla porukalla Bolton-ManUa katsomaan. Sitä ennen ihmeteltiin Boltonin keskustaa, mistä mulla ei ole kuvia. Ei ollut hääppöinen paikka, semmonen Porin ja Valkeakosken sekoitus.


Bolton-ManU 4-0. Veikattiin tulosta paikallisessa vedonlyöntitoimistossa ja aika lailla kaikki muut tulokset kuin tämä 4-0 olis tuonu rahaa. Jos veikkaat, et voi voittaa. Ite peli oli numeroista huolimatta aikamoista puurtamista, mutta tulipa nähtyä Jässi toimissa. Ja pojille tietty eka Valioliigamatsi. Mielenkiintoinen pointti muuten se, että jos joku erehtyi hurraamaan Boltonin katsomo-osassa Manulle niin alkoi nyrkki heilua ja vartijat tulivat hakemaan tyypin pois..mutta ei suinkaan vierasta nuijivaa kotikannattajaa, vaan sen typeryksen, joka menee väärään katsomoon hurraamaan väärälle joukkueelle..


Bongaa tutut..katso tarkasti..vielä tarkemmin.

Matsin jälkeen on näköjään mennyt filmi poikki, tai siis muistikortti katki. Kuvia ei ole, ainakaan tähän laitettavaksi. Mutta kivaa oli ja laulu raikasi, kulttuurit kohtasivat ja niin edelleen. Tikka masalan kautta kotiin, kiitos ja anteeksi.

Sunnuntailtakaan ei oo kuvia. Käytiin kaupungilla arvostelemassa ihmisiä, makailtiin sohvalla ja mentiin illalla Comedy Storeen katsomaan stand uppia. Hyvä vinkkaus Tommi, hyvä ilta, varsinkin se outo hollantilainen oli hauska.

Nyt Suomessa, maha täynnä, kiitos Jaanan, kivaa olla Suomessa.
Pojat hakivat kotiin, kivaa oli, kiitos käymästä. Kommuunin oma porukka otti hyvin vastaan ja erityisesti Ville ja varsinkin Tommi riekkuivat mukana jopa omituisen hyvin viihtyen. Otitte Kankaanpään Killan edustajiston täsmäiskun vastaan Vesa Toskalan hanskakäden tyyneydellä. Respect.

Elektropunk a la Wales ja muuta mukavaa

Sain aamulla loistoidean: pidän vapaapäivän.
Omatoimisessa työskentelyssä on puolensa. Deadlinet on tavallaan olemassa, mutta loppujen lopuksi on omasta halusta kiinni, koska tekee ja mitä. Tällä viikolla tuo valintojen maailma on tullut taas hyvin esiin. Viikolla olisi ollut tarjolla sirkusreissu Cirque du Soleil'n esitykseen, mikä on kämppisten kommenttien mukaan jotain aivan mahtavaa. Mutta jäin kotiin kirjoittelemaan - ja sain tosi hyvän työpäivän eikä kaduttanut yhtään. Tosin olisin mennyt myöhemmin katsomaan sen sirkustelun, mutta visa ei taas jostain syystä toimi enkä saa maksettua sillä mitään.

Perjantaina Roger Stennitt -niminen miekkonen piti meidän porukalle luentoa käsikirjoittamisesta. Tyyppi on kirjoittanut eri foorumeille (radio, animaatio, tv, leffa, teatteri) yli 30 vuotta ja on psykoterapeutti ja aikidon musta vyö-sälli. Sillä oli ihan mielenkiintoisia ajatuksia ja varsinkin tuo monen eri formaatin tekeminen iski muhun. Jos osaa kirjoittaa myös radioon ja teatteriin leffan lisäksi niin mahdollisuudet elää sillä työllä nousevat. Ja tällä hetkellä ainakin tuntuu, että just sitä haluaisin. Eli ehkä tämän koulun jälkeen lisää kursseja ja itseopiskelua :) Niin kai sen gradunkin voisi jossain välissä tehdä pois alta.


The Automatic.

Illalla koulukaveri Graham oli kaupungissa LA:laisen ystävättärensä kanssa ja tapasin heidät paikallisen yliopiston keikkatiloissa (Academy...jossa muuten HIM keikkailee, keikka loppuunmyyty). Bändi oli The Automatic, walesilaista elektropunkkia. Oikein hyvää settiä. Tietty olis ollu mukava jos olis tiennyt biisejä paremmin, mutta ehdin onneks vähän tutustua Spotifyn ja MySpacen kautta etukäteen. Myös coldplay-audioslave-U2 -vaikutteinen lämppäri osasi soittaa ja laulaa, olkoon itse tyylistä mitä mieltä tahansa. Johtopäätös: bändien taitotaso täällä on kova.
Academyn jälkeen hilpaistaiin vielä rokkipubiin, missä musatarjonta oli ehkä parempaa kuin Suomessa koskaan. Kävin toivomassa Bowien Rebel rebeliä, mutta ei se tainnut (?) tulla sinä aikana kun mä siellä heiluin. Ja oman kylän bändi The Smiths alkaa pikkuhiljaa potkia yhä paremmin, vaatii vain aikansa.

Ja kohta katsomaan Manchester Library Theateriin David Mametin (tärkeä nimi kässäripiireissä, sekä teatteri että leffa) kirjoittama näytelmä Glengarry Glen Ross. Uujea.


Ja lopuksi paikallisen autonpesufirman leikkisää huumoria.

Prunni

Ihan vain ilmoituksena, että noin kuuden viikon Englannissa asustelun jälkeen on kämppäämme saapunut netti. Pitääköhän ostaa tuoppi ja kaadella siihen aina välistä bisseä, että pääsee pupitunnelmaan (lähipupissa on siis tullut käytyä netissä näiden viikkojen ajan).

Newcastle, Pohjois-Englannin helmi

Näkymä Millennium Bridgeltä. Ja keskellä virtaa Tyne.

Kytätä Euro-Hamsterin kulmalla ja häiriköidä ohikulkevia ihmisiä. Kuusi on jo kiireessään kieltäytynyt, suostuisiko tuo? "Hei hei ja hyvää päivää, voisikos rouva osallistua paikallislehden galluppiin? No niin, mainiota. No tuota, mitenkäs, onko tullut syötyä mansikoita tänä kesänä? Jaa ei. No tuota, meinaatko syödä? No niin. Ja nimi oli? Ja mistä päin? Jaa oikein Vaasasta. Ihan kesämökki lähellä, juujuu. No niin, kuva vielä sitten. Joo, kyllä kuva pitäisi ottaa. Hyvä se on, kiitos vain."
Edellinen ei kritisoi mitenkään galluppeja tai paikallislehtiä. Paljon siitä, mitä olen lehtihommista oppinut, on tullut paikallislehtityöstä ja jokaisen toimittajan kannattaisi tehdä sitä työtä, koska siinä joutuu ja pääsee tekemään hyvin erilaisia juttuja. Mutta minä en pidä gallupin teosta. En paikallis- enkä maakuntalehdessä. Mutta se on osa toimittajan hommia.


Toimittajan omakuva: "Työpäivä".

Viime viikonloppuna tunsin olevani journalistisen mukavuuslinjan toisessa päässä. Komennus Newcastleen tekemään matkailusivun juttua, kun nyt maassa satuin olemaan. Innoissani lähdin kohti Newcastlea. Etukäteen olin saanut jo ehdotuksia matkaohjelmasta ja nähtävää ja testattavaa oli paljon. Aika kiireinen reilu pari vuorokautta tulikin, mutta myös hyvin onnistunut. Kiertelin jonkun verran herttaisen oppaan kanssa heti lauantaina perille päästyäni, mutta muina päivinä liikuin lähinnä yksin. Jotenkin onnistuin olemaan eksymättä oikeastaan kertaakaan, mistä voi ehkä "syyttää" Newcastlen muottia. Tyne-joen rannalle kasvanut kaupunki on kompakti paketti täynnä selkeitä maamerkkejä. Lisäksi meikäläisen Hiltoni oli keskellä kylää.


St. James Park.


Homman nimi on selvä kaakeleita myöten.

Jos lyhyesti kolmen päivän reissutuntoja erittelee niin kaikki tuntui menevän jouhevasti ja mukavasti. Kiire oli nähdä paikkoja (pupejakin piti kiertää silkassa tutkimustarkoituksessa), mistä kirjoittaa, mutta niinhän se taitaa olla muutenkin jos pyörii kaupungissa vain pari päivää. Onnistuneimpia valintoja olivat ehkä linnakierros (siis se linna, mistä kaupunki on saanut nimensä), kierros St James Parkilla eli Newcastle Unitedin kotikentällä ja Balticin nykytaiteen museo, missä oli oikeasti mielenkiintoista ja ajattelemaan laittavaa nykytaidetta (ei mitään nakeltua paskaa pitkin seiniä). Sunnuntaina kävin myös suositellulla taiteilija-alueella, missä eräässä taiteilijastudiossa sattui olemaan avoimet ovet ja pääsin jututtamaan Barry Fox-nimistä Jack Blackin/Seth Rogenin tyyppistä taiteilijaa, jonka taideteokset oli siistejä. Niissäkin oli visuaalisuuden lisäksi myös ideaa.


Barry Fox, suuri taiteilija ja ihminen.

Oma lukunsa oli ihmisten seurassa oleminen ja jutteleminen. Meikäläisen siellä olosta vastanneet matkatoimistoihmiset veivät ekana iltana pupiin ja syömään ja tarjosi koko homman. Pöytäseurueessa oli myös australialaisia ja uusiseelantilaisia matkailualan ihmisiä ja oli hauska jutella mm. Suomesta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista ja huomata, mitä oletuksia ja kysymyksiä ihmisillä on, puolin ja toisin. Esim. Suomesta tiedetään Nokia, Helsinki ja joulupukki, saunaakin luulivat ruotsalaiseksi. Ite heitin U-Seelannista lampaat ja Flight of the Chonchordsin ja siitä löytyikin yhteinen tuttu :) Huono huumori yhdistää.
Kun vielä toisenakin iltana tarjottiin prameassa paikassa ruuat niin tämä opiskelijapoika oli voideltu Newcastlen vieraanvaraisuuden rattaissa siihen malliin, että paikasta ei voi juuri pahaa sanaa sanoa. Näinhän matkailubisnes tietty pyörii, mutta ei mua ainakaan haittaa olla osa sitä. Lahjukset otetaan vastaan, ja lisätoimeksiannot :)
Kesällä sitten taas palataan maan pinnalle, kun aletaan jauhaa rutiinihommaa Tampereella. Eikä kai kiertelyä pidemmän päälle jaksaisikaan. Mutta hienoa saada johonkin väliin tällainen keikka, mitä voi muistella silloin, kun taas kesällä kyselen Tammelan torilla, miten maistuu neidille puolukkahillo mustan kyrsän kanssa.


Paakari paikallisilla toripäivillä kera lepomusten.

P.S. Eiköhän se suosikkitiimikin nyt löytynyt. Ostin pari Newcastle Unitedin paitaakin. Vielä kun pääsis katsomaan niiden pelin. Kaupungin yleisilmeellä oli varmasti vaikutuksensa valintaan. Hmm, tuolla logiikalla täytyy ihmetellä, miten oon Porin Ässien suuri fani.

Kolmen minuutin euforia

Loka-marraskuussa alkanut pitkän leffan käsisprojekti, kymmenkunta treatment-versiota, laskematon määrä työtunteja, pään lyömistä seinään, umpikujia, valoa tunnelin päässä, pieniä onnistumisia, jyräpalautetta, oppimista, takapakkia, vertaistukea, brainstormausta - käsikirjoittamista. Sitä on tullut tehtyä ja tänään tämä kaikki palkittiin noin kolmen minuutin hyvänolontunteella. Sain ekasta näytöksestäni (toka versio) tosi hyvää palautetta, sellaista mikä antaa todellista potkua jatkaa eteenpäin. Kun opet, joilla on ollut joka kerta paljon enemmän kehitysehdotuksia kuin kehuja, sanoi nyt, että olin onnistunut. Muy bien, onnistuminen. Toki nytkin tuli kehitysehdotuksia, mutta kuitenkin tuli selkeästi palautetta, että olen oikealla tiellä.
Euforiaa kesti ehkä kolme minuuttia, koska nopeasti tajusin, että ykkösnäytöksen jälkeen vasta vaikeudet alkavat. Ja niitä riittää. Perjantaina on kahdenkeskinen palautekeskustelu open kanssa ja voi olla, että silloin taas jyrätään. Mutta ainakin kolmen minuutin ajan tuntui siltä, että tämähän käy. Ja että työnteko kannattaa.

Eilen käytiin muuten vetämässä koulukaveri Lizin opastuksella oikein kunnon fish & chip-annokset. Otin pienen version ja silti jäi muutama ranskis kurkkimaan käärepapereista. Törkeen kokonen keko.

Lauantaina Newcastleen juttukeikalle, sitä ennen kouluhommia ja lehtihommia. Kovin paljon ei vapaa-ajanongelmia ole, mutta silti tuntuu, että pahin kiire ainakin treatmentin kanssa on mennyt helmikuun mukana. No, katotaan nyt kuinka käy perjantain palautteessa.

Edalen taipumattomat

Retkikuntamme ehti myös yhteiskuvaan.

Tänään se vihdoin tapahtui. Sanoista tuli tekoja, suunnitelmat laitettiin täytäntöön. Ei, treatment ei ole valmis. Ei, en vieläkään ole onnistunut päättämään lempparitiimiä valioliigasta. Vaan...tam-tam-tam-tam...matka maaseudulle onnistui! Jee.
Heitin jo viikolla kämppiksille ilmoituksen, että lähden lauantaina aamulla junalla Edalen kansallispuistoon patikoimaan. Helena tarttui täkyyn heti ja perjantaina myös Tommi lupaili antaa panoksensa reissulle. Lauantaina sitten pukattiin puoli kympin junaan ja kohti Edalea. Aamu alkoi pilvisenä ja perillä vähän tihuutti, mutta siitä välittämättä lähdettiin kiertämään noin kymppikilometristä kukkulareittiä. Maisemat oli mun makuun, just semmoista Emmerdale- ja Sydämen asialla-tyyliä, mitä voi kuvitellakin. Tosi pieni kylä, mikä varmaan elää lampaienkasvatuksella ja turismilla. Tai ei ollut mikään turistipaikka muuten, mutta lenkillä oli jonkun verran kanssasamoojia. Kun noustiin ylemmäs tuli sumu- ja lumiraja vastaan. Oli aika hämmentävää kun yhtäkkiä käveltiin lumen keskellä. Vähän samanlaista maisemaa kuin Sormusten herrassa, olikos se Erebor-vuori vai mikä (Miika voi varmistaa jos sattuu tän lukemaan), missä puhkes se lumimyrsky (ei nyt ihan yhtä hulppeet maisemat ja niin jyrkät rinteet, mutta hienot kumminkin).


Ilmeistä päätellen nyt on oltu tekemäs jonkinmoista pahaa.


Erikoinen möykky. Alla kivi.

Suuri osa retkestä meni siis kevyessä pilvessä, mutta nopeasti keli selkeni, kun laskeuduttiin pari sataa metriä alemmas. Korkein kohta oli vähän yli 600 metrissä.
Teki todella hyvää kävellä ja pitää samalla vapaapäivä kirjoittamishommista. Luulen, että oon saanut jotain kehitystä tapahtumaan treatmentin suhteen, mutta katotaan nyt kun tulee taas palautetta.
Käppäilystä sen verran vielä, että toivon mukaan ehtisi vähän useammin heittämään päiväreissuja ja miksei vähän pidempiäkin, kuin tähän mennessä. Eka kuukausi meni aika lailla kotiutuessa ja ihmetellessä, nyt pitäisi käyttää hyväkseen se, että vain pienen junamatkan päässä on paljon käymisen arvoisia paikkoja. Kirjoittamisen ehdoilla tietty.


Oliskoos tää se Highlander?

Vieraat vol. 1

Rahrah, radiohiljaisuus rikottu ja palataan arkeen. Parillakin tapaa. Olympian kisat ovat ohi eikä tarvitse kytätä joka päivä sitä, kuinka Suomi jää neljänneksi. No, tulihan sieltä pronssia ja varsinkin miesten lätkmitali oli kova homma, varsinkin nöyryyttävän välierätappion jälkeen. USA-matsi oli niin hirveää katsottavaa, että ei siitä sen enempää. Reilu vuorokausi myöhempään joukkue oli koonnut itsensä ja aamukolmesta eteenpäin kateltiin kämpillä BBC:ltä matsi. Yllätykseksi Olli Jokinen oli leikannut peliin viiksensä pois ja ratkaisi sitten voiton Suomelle. Multa lähti Jokiset myös.

Sunnuntaina äite ja iskä saapuivat maisemiin. Äiti pakoili viiskymppisiään ja ehtikin juuri synttärivuorokautensa puolella meidän kämpille. Heitettiin pieni kävelykierros ja haettiin avoinna olevaa pubia, mutta ei löytynyt ihan läheltä. Kaupasta siis vettä, mutta sekään ei jonkun kassaongelman takia onnistunut. Kaupassa meitä kyttäsi joku puolen tusinaa kieltämättä nuorisorikollisen näköistä kaveria, joten porukat sai heti hyvän kuvan meidän asuinalueesta. Näin meni synttäri-ilta ilman vettä väkevämpää (aika aloittelijan virhe meikäläiseltä muuten, että ei ollu kaljaa jne. sängyn alla varastossa).
No, lauantaina korjattiin nestetilanne melko monella pubipysähdyksellä. Käytiin mm. Circuksessa eli kaupungin pienimmässä pubiss. Päivän pääteema oli Old Trafford ja ManU:n museo ja kiertue. Opas oli hyvä ja sen kanssa kierreltiin kenttää ympäri, pukuhuoneissa jne. On se aikamoinen lato. Hienoo olis, jos ManU:n paitaan pääsis joskus joku suomalainenkin.
Iltasella pyörittiin keskustassa ja syöpöteltiin Missisippi-henkisessä ruokapaikassa ja pyörittiin maailmanpyörässä. Voi nääs nääs.


Äite ja poika Old Traffordilla


"Noni, ota ny tästä niin saa sitte näyttää naapurille, että on tullu oltua meinaan."

Tiistaina käväisin koulussa ja porukat saikin palloilla kahdestaan. Lähdin kyllä kesken päivän ja paineltiin hätsynpikaa junitse Liverpooliin, mistä tuli kaikkien kolmen suosikki Kaupunki on jostain syystä viehättävämpi kuin Manu. En tiedä johtuuko se satamasta vai siitä, että siellä tuntui olevan enemmän vanhaa rakennusta pystyssä.
Pool-reissun ja koko Englannin matkan hitti taisi olla The Cavern Club, eli klubi, missä The Beatles aloitteli uraansa. Se iski porukoiden rytmisuoneen ja hyvällä tuurilla paikan Lennon look- ja sound-alike aloitteli settiään vähän sen jälkeen kun päästiin paikalle. Ite lähdin hakemaan kaupasta kynää ja olin reissussa varmaan parikymmentä minsaa, kun ei tahtonut kynäpuotia löytyä. Jaa mihin nyt kynää?


Korvaluoma Rock City forever mään...now at The Cavern too..


At The Cavern

Keskiviikkona vielä kierreltiin pari tuntia kirkolla ja meikäläinenkin teki vähän vaateostoksia (!). Kaljalla ei enää käyty, koska parikin tuoppia olisi luvannut pidätyshaasteita kotimatkalla, iskän rakon tietäen. Fisut ja chipsit sen sijaan tuntui maistuvan. Reissu oli ilmeisesti onnistunut kaikkien mielestä, keli oli komia ja jotain tuli nähtyä ja vielä enemmän maisteltua. Parempi vaan että Korvluomalla ei ole pubeja yhtä tiheään, jäisi kohta juoksulenkit heittämättä.


Nyt ihmetellään outoa istujamiestä kahdessa polvessa.

Itelle oli myös mukavaa vastaanottaa ekat vieraat ja tutustua samalla paikkoihin vähän enemmän. Nyt täytyy taas koittaa duunata kouluhommien parissa ennen seuraavaa rytmiryhmää, joka saapuu kolmisen viikon päästä.

Ai niin, kävin tokan kerran salilla tällä reissulla. Piti maksaa 13 punnan pakollinen esittelykierros, missä ohjaaja näytti salin ja mun piti käyttää paria laitetta sen nähden. Todistaa, että osaan pumpata!

P.S. Noita kuvia saa isommaksi klikkaamalla, meni nyt vähän pienemmällä tuohon sivulle.