Tea For The Tillerman

Mihis me jäätiinkään? Taisi olla viikko sitten sunnuntai ja paluu Lontoosta. Ville oli siirtänyt lentonsa maanantaille, vain todetakseen maanantaina, että Easyjet ei lennä. Voi tuhka. Yritteliäänä miehenä pikkuserkku alkoi fiksata vaihtoehtoista matkavaihtoehtoa Suomeen, mutta huonolta näytti. Ite kävin näyttämässä särkevää kättä vastaanotolla.

Ei perkule nyt laitan pikakelauksen päälle: Ville sai bussilipun Amsterdamiin ja lähti sinne keskiviikkona, meitsi alkoi palailla arkeen kuukauden lomailun/kipeilyn jälkeen. Pari päivää sillä linjalla. Joku päivä kätiin potkimassa palloa ja sain selänkin hajalle. Mutta samalla käsi alkoi parantua, kool.

Lauantaina käytiin viimein kattomas ManUn kotimatsi Old Traffordilla. Jee, paljo väkee ja hyvä matsi, liput trokarilta. Matsin jälkeen kaljaa ja jäätelöä nurtsilla, kesä oli täällä..nyt taas sataa.


Old Trafford.


Mun I Hate Glazer-ilme.

Pessiä pelattu, leffoja kateltu, kässäritouhuja työstetty. Normaalia arkea. Vielä muutama viikko.

Cat Stevensin biisi Tea For The Tillerman on huumetta. Se soi tv-sarja Extrasin jakson lopussa ja parin kuuntelukerran jälkeen alkaa soimaan päässä..mutta ei muutu ärsyttäväksi.

Mahtava biisi. Ja Stevensin tuotanto vaikuttaa muutenkin tutustumisen arvoiselta. Hevarit, älkää vaivautuko.

Löysin soinnutkin siihen. Kitaraa vois soitella enemmänkin. Ja lukea kässärikirjoja.

Ja kirjoja ylipäänsä.

Suomessa pitää alkaa käymään taas salilla. Ja tehdä pidempiä lenkkejä.

Kaipaakohan ihmiset oikeasti ulkomailla salmiakkia vai sanooko ne vaan?

Ruisleivän mä ymmärrän.

Saunassa oon käyny viimeks tammikuussa.

Eiku kävinki täälä. Mutta sielä ei saanu heittää kiukaalle vettä.

Nyt menee huonoks. Pitää keksiä jotain hyvää.

Keksin.

C Dm F
Bring tea for the tillerman, steak for the son
C Bb
Wine for the woman who made the rain come
F C G
Seagulls sing your hearts away
C Am G Em
For while the sinners sin, the children play
C Dm Em F
Oh, Lord how they play and play
G Bb F C - Am - G (C)
for that happy day, for that happy day


Tea For The Tillerman, Beer In The Sun.

Vieraat vol. 3, part 2 - London Calling

Näiden päiden rinnalla Ben (kesk.) ei olekaan niin Big.

...Lontooseen.
Etuviisaasti olin varannut Megabus-yhtiöltä menon vasta 11 huiteilta, joten reissue sai vähän univelkoja maksuun. Trippi Euroopan pääkaupunkiin (väittäisin näin) olisi kyllä tarjonnut hyvän tilaisuuden nukkumiselle, sillä maisema oli pääosin motaria. Kai siinä vähän tuli torkuttua eikä 4,5 tunnin matka tuntunut yhtän pahalta.
Lontooseen oli kiinnostavaa mennä siksikin, että sinne suuntautui meikäläisen eka ulkomaanmatka tätini Ipan kanssa vuonna 1994. Silloin Lontoo vaikutti suurelta ja ihmeelliseltä ja nyt täytyi vanhemmilla silmillä tarkastella, oliko mesta muuttunut (tuskin ainakaan pienentynyt). Aiempi reissu Lontooseen (kiitos vain siitä Ippa, oli mainio viikonloppu agentteineen ja lyöttäytyjineen) niin omalla kuin Antin ja Villen kohdalla tarkoitti sitä, että ei ollut paineita kiertää nähtävyyksiä vaan parin päivän ohjelmaa sopi miettiä sen mukaan, mihin nenä sattui näyttämään. Ekaksi kuitenkin haettiin avaimet vanhalta lapsuudenkaverilta Hannalta, joka asuu ja työskentelee nykyään Lontoossa. Varmaan 15 vuoteen ei olla nähty, mutta toisemme tunnistettiin ja avaimet saatiin. Oli aika jännä tilanne, kun toisen kanssa on ollut tekemisissä viimeksi ennen teini-ikää ja nyt ollaan lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä.


Trafalgar Square rempassa.

Kamat kämpälle ja Chinatowniin buffettiin, ruppa täyteen ja kylää kattelemaan metroillen ja kävellen. Trafalgar Squaren maastossa myös ekan kerran kuului huhuja, että Islannin tuhkatouhut saattaa vaikuttaa jotenkin lentoliikenteeseen. Sitten Oxford Streetille ja Sohoon shoppailemaan kuin tosimiehet ainakin, kirjoja kainalot täyteen. Hanna messiin ja parit pubit, illalla vielä vähän viintä. Käsivaiva vähän härnäsi bloggaajaa, mutta kaiken kaikkiaan kaikilla oli mukavaa ja siihen tulokseen tultiin, että hyviä tyyppejähän tässä ollaa puolin ja toisin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Great Success!


Tekuri.


Kovis.

Antilla oli etukäteen jotain vihiä siitä, että Camdenin kaupunginosassa saattaisi olla jotain käymisen arvoisia puoteja. Hannan määritelmä ympärivuotisesta Provinsirockista ei osunut kauas. Punkrock-henkinen alue oli täynnä kauppoja, basaareja ja kauppahalleja. En ole mikään shoppailija, mutta tämä paikka sai pihteihinsä. Päättettiin poikain kanssa hajaantua ja parin tunnin päästä kukin esitteli saaliitansa: suomen armeijan kaasunaamarilaukku, vanha vintage-matkalaukku, Wolverine-paita, nahkatakki. Itekin löysin komian mustan rotsin, mistä iskä vois sanoa "Hieno takki, ei varmaan maksanu paljo?". Neljäkymppiä.


Camden, baby!

Iltasella käytiin katsastamassa vuosia pyörinyt Queen-musikaali We Will Rock You. Voisi sanoa, että kolmikkomme mielipiteet jakautuivat hieman. Vuoropuhelua ekan puoliajan jälkeen:
Ville: Jätkät tää on ihan täyttä kärsimystä mulle (laittaa kenkiä jalkaan).
Juha: Tää on ihan huippu (pieni over-statement vastavetona Villen toteamukseen, oikeasti arvosana hyvä).
Antti: Ai? (pöllämystynyt ilme).
Ville: Pirauttakaa mulle sitte kun tää on ohi (lähtee).
Juha: Joo mee sä kuunteleen vaan jotain alternative-ulinaa (hieman äkämystynyt toisen mielipiteestä, johon toisella totta kai on oikeus, Suomi on vapaa maa).
Ville lähtee.
Juha: Ihmeellistä (ihmettelee).
Antti: Nii..varmaan vähä eri intressit (puolustaa Villeä).

Joo. Kieltämättä itelläkin alun Innuendo-tykityksen jälkeen vähän arvosana laski, mutta kaiken kaikkiaan tykkäsin. Suurin syy siihen varmasti oli, että oon kuunnellut Queenin biisejä viime aikoina paljon. Toisaalta mietti, että Freddien vetämänä Killer Queenit sun muut on niin kovia, että ei siihen muut pysty. Tuntuikin siltä, että Lontoossa(kaan) ei tahdo musikaaliin löytyä porukkaa, mikä osaisi sekä näytellä että laulaa timanttisesti. Raain yleinen mielipide oli, että varsinkin pääroolin vetänyt jamppa oli harvinaisen karismaton tyyppi, jonka naamalla Freddien viikset olis väpättänyt liikaa. Mutta hyviä biisejä ja kohtia musikaalissa oli, erityisesti viimeisenä vedetty Bohemian Rhapsody.
Ehtoolla alkoi näyttää pahasti siltä, että pojat eivät pääse lentäen maasta pois. Ville siirsi lentonsa maanantaille, Antti sompaili eri vaihtoehtoja Ranskaan ja päätyi lopulta raahaamaan vintage-matkalaukkunsa toisen matkalaukun sisällä Doveriin, siitä lautalle ja Ranskanmaalle. Ville palasi meikäläisen kanssa Manuun odottamaan tuhkapilven väistymistä. Kiitos Hannalle majoituksesta.


Laukkumaakari.

Reissumme toinen osa oli siis päätöksessä. Olimme jälleen nähneet paljon. Vaan olimmeko muuttuneet? Osasimmeko ymmärtää, minkälaisen haasteen luontoäiti (tai Björk) oli heittänyt taivaalle? Kuka seisoi lauttamatkalla liikaa kannella ja sai flunssan? Kuka kämmi visakorttisysteeminsä? Koska olis tilaa bussissa Manchesterista Malmöön? Pääseekö täältä maasta ylipäänsä pois millään?

"Nukkukaa rauhassa ihmiset, ei syytä huoleen. Tämä tilanne on totisesti ja täydellä varmuudella tilapäinen. Luulisin".

Vieraat vol. 3 - Highlanders

Tuhka täyttää taivaan ja pilaa kaikkien elämän. Mullakin on vielä yksi lomalainen nurkissa, kun ei pääse Suomeen. Lähtis kyllä heti, jos pääsis. Jaa niin mikä lomalainen? Parempi aloittaa alusta.


Hieno huivi.

Reilu viikko sitten sunnuntaina Espoon kotipojat Antti ja Ville toivat isot päänsä ja pohkeensa (mutta kummalla kumpi, vai onko se vain pelkkää legendaa?) Great Western Streetille. Poikien lento oli puolisentoista tuntia myöhässä, mikä olisi tuntunut myöhempien aikojen pyhiin verrattuna lapselliselta myöhästymiseltä. Pojat pääsi kuitenkin perille ja pakollisten NHL-puheiden jälkeen päästiin koisimaan. Oikein, sillä aikaisin aamusta tuli lähtö Edinburghiin, Skotlantiin.
Jo junasta näkyi mukavaa maalaismaisemaa ja lampaita, joita tältä maailmankolkalta odotimmekin. Edarissa (Edinburgh) saatiin hyvä vastaanotto, säkkipilli soi ja aurinko paistoi, uujea. Noukittiin viskisaarten huuruista palannut Tommi messiin, haettiin vuokra-Focus ja lähdettiin painamaan vasurilla kohti pohjoista. Mitään sen suurempia suunnitelmia ei ollut, Ville halus päästä Invernessiin..kukaan ei tiedä vieläkään, miksi.


Reissuglamouria.

Rantareitillä käytiin kikkailemassa Pohjanmeren reunalla ja löydettiin myös muikea linna, mikä tosin oli kiinni. Valloittaminen jäi myöhemmäksi. Ekan päivän reissu loppui Aberdeeniin, nuorisomaja löytyi pelottavan helposti (tahdomme kiittää opaslärppyjä ja kepsiä). Parit bisset paikallisessa ja unta palloon.
Tiistaina päästiin ylämaiden maisemiin ja tunnelmaan Jumankauta on komeeta maisemaa. Haggikset vedettiin (en pitäny juuri minään) ja autovisailtiin, sekä tietty poikkeiltiin ja pysähdeltiin mielenkiintoisissa paikoissa. Autovuokraus on kyllä aivan lyömätön matkustustapa. Voi pysätä koska haluaa ja ihmetellä vaikka pähkähullua kylttiä. Juna ei pysähdy sen kohdalle, eikä bussi peruuta.


Ei karttaa Antille.

Skoteissa tykkään myös siitä, että maisema vaihtuu niin äkkiä. Ylämaiden autiudesta oltiin yhtäkkiä jossain Everwood/Villi Pohjola-tyyppisessä vuoristokylässä. Tuntui kuin olis ollut jossain alaskalaisessa tv-sarjassa. En kuitenkaan ostanut kylän tuhannesta vaelluskaupasta ulkoiluhousuja ja lähdin valloittamaan läheisen Glenmoren luontoalueen yhtä vuorenhuippua farkuissa. Onneks muu lössi oli urheilullisemman näköistä. Varsinkin Ville, joka keksi tulla rinnettä alas pingviinityylillä (slide, kuvatodisteet tästä Antin kamerassa).


Toinen kahdesta maisemakuvasta, jonka näköjään laitoin mukaan, vaikka tehokkaampaa olisi laittaa erilaisia kuvia.

Huiputtamisen jälkeen tsekattiin se kuuluisa Inverness (Villen lausuntaohje, maanisella äänellä-->IN-VÖÖÖ-NES) eli pidettiin 15min kaffeetauko ja lähdettiin meneen. Ajoitus oli oikea, sillä lähellä ollut prutakko nimeltään Loch Ness sai auringonlaskusta vähän miehekkyyttä. Mutta oli se kapee! Ihan hieno silti. Yöksi painettiin Fort Augustukseen, missä asuis varmaan 16 ihmistä, jos Loch Nessissä ei olis joku joskus nähny hirviötä.


Loch Nessin suippokorva.


No tässä on se toinen samantyyppinen kuva.

Vikalle päivälle ajomatkaa ei ollut kovin paljon, mutta hyvin saatiin päivä tuhrattua, mikä oli mahtavien maisemien syy. Löytyi myös mahtava Robin Hood-puro, mitä arvostin kovasti. Jos Antti on vuori-ihminen, mä innostun mettästä. Ville taitaa innostua liukkaista alamäistä ja kahvista, Tommi taas vähän vanhemmista...viskeistä.


Lavastettu keskustelu Fort Augustuksen pupissa. Oikeesti me ei puhuttu, me vaan juotiin.

Antti tohotti myös koko reissun ajan ylämaan karjasta ja ottikin ilon irti, kun parissa paikassa sonneja nähtiin. Onhan ne ihan hienoja. Lukuisista random-pysaähdyksistä johtuen varsinainen pääkohde, Stirlingin linnavierailu, jäi tuhnuksi. SIsälle ei maksettu, käytiin kokeilemassa hassuja hattuja ja ostettiin jäätelöt. Sitten ajeltiin kohti autovuokraamoa, ensin tosin ajettiin väärästä liittymästä motarilla noin kolme kertaa. Auto palautettiin myöhässä, mutta kunnossa (sivupeilikin paikallaan, toim.inside). "Jee", huudahdimme, Focus oli pois sydämeltämme (kiitos, hyvä auto olit) ja fokus saatiin siirtää Edarin tutkimiseen. Antin toiveesta mentiin tsekkailemaan Leithin kaupunginosan maisemia, missä vissiin on tehty jotain Trainspottingissa..vieläkään ei oikein selvinnyt, mitä. Mutta hyviä pubikeskusteluja oli, William Wallacesta ja Thanoksesta ainakin.
Torstaina Edari jäi hyvästi taakse, hetkeä myöhemmin Skotlanti. Mahtava paikka ja reissu, eka osa poikien vierailusta ja lomasta oli takana. Taas mentiin rennolla ja liikaa suunnittelemattomalla draivilla ja aina saatiin katto pään päälle ja tyyny sen alle ja ite en ainakaan jäänyt kaipaamaan mitään lisää (paitti se rantalinna olis ollu kiva nähd sisältä). Kun jutun taso lasketaan heti reissun alussa tarpeeksi alhaalle eikä vain ylitetä sitä, ainakaan tyylikkäästi, hyvin menee. Näitä siis lisää.
Manussa otettiin A:n ja V:n kanssa lenkki ja frisbeen heittely, mikä oli eri haskaa, vaikka kipeä käsi antoi uskotella, ettei se tykkäisi tämmöisestä touhusta. Joka tapauksessa oli hauskaa juosta jonkin pelivälineen perässä, alkaa jo odottaa kesän biitsipelejä.


No oli sielä välillä ihan kivaakin.

Eikä tässä vielä kaikki. Illalle oli täsmähankittu liput Ricky Gervaisin stand up-keikalle. Tykkäsimme kovasti, vaikka Villeä Rickyn ryöttäisyys hieman hämmensi. Ite oon kyllä sitä mieltä, että jos koomikko alkaa vetämään härskiä linjaa niin sitä on sitten vedettävä kunnolla ja loppuun asti.
Tällainen oli siis matkalaisiemme reissukertomus osa 1. Mutta kuka oli tuo nurkkiini jäänyt sympaattinen syöttiläs? Entä kuka raahasi matkalaukun maasta toiseen tuhkapilvi kintereillään? Kenelle Queen-musikaali olikin kärsimysnäytelmä? Kuka onnistui sulkemaan kaikki visansa melko koomisella tavalla? Näihin kysymyksiin ehkä vastaukset seuraavassa päivityksessä. Kun matka jatkui...

Väliaikatietoja, stop.

Haloo, stop. Onko ketään kuulolla, stop? Ilmoittelen vain, että ryhmä Korvaluoma on kotiutunut Skotlannista, stop. Hienoa on ollut, stop. Tarkemmat reissuselostukset myöhemmin, stop. Ensin kuitenkin Lontooseen, stop. Siis huomenna, stop. Mutta ei siis ole tuhkaa meidän päällä, stop. Kaikki on cool, stop.

Arki loman keskellä

Jännä fiilis asettua muutamaksi päiväksi aloilleen ja asennoitua työntekoon. Suomiloma ja taudit takana, Antti ja Ville tulossa parin päivän päästä, sitten viikko lomailua. Kun pääsin keskiviikkoyönä kämpille niin oli tosissaan hyvä fiilis tehdä hommia muutama päivä. Kämppä on loman aikana aika lailla tyhjillään, joten jos nyt ei saa aikaiseksi niin ei voi ku itteensä syyttää. Näille välipäiville en olekaan laittanut itelleni yhtään muuta ohjelmaa. Vaikka pihalla on +15 niin teksti edellä mennään, kohta on sitten aikaa kikkailla viikko.
Ja aika hyvin oon saanut aikaan, vaikka kipeily jatkui täälläkin On meinaan käsi jostain (makaamisesta kai) kipeenä ja piti torstaiaamuna ensi töiksi käydä hakemassa paikallista mobilaattia. Ei se yhtää hyvää ollu ku Ice Poweri, mutta kai se jotain autto. Vähän särky häiritsi, mutta ei niinkään kirjoitushommia. Nyt oon saanut jatkettua tän kevään käsikseni kirjoitusta, mutta myös, mistä oon erityisen tyytyväinen, onnistunut tekemään parin sivun treatmentin siitä kässäri-ideasta, mikä pitäis työstää syksyllä ikään kuin lopputyönä. Oon nyt aika innoissani tuosta sisällissotaideasta, saa nähdä minkämoista palautetta tulee.
Joo kelit on tosiaan ollu aika mukavia Kävin kokeilemas vähän lenkkiä, on kai noita kuumeettomia päiviä jo sen verran. Eiköhän tää tästä lähde, rokrok!

Terminal

Hähää, en mä missään Manussa vielä ole. Koska maanantaina ei vielä taudin jälkeen reissuttanut niin siirsin kätevästi lennon keskiviikolle, maksoin tietty muutaman kympin hyvää (MIKÄÄN ei ole ilmaista). Joten siihen tuli pari extra Tamperevuorokautta.
Ja kehveli kun meni mukavasti. Sain jonkin ihme inspiraatiokohtauksen tiistaina ja sain naulattua idean kakkoskäsikseeni ja päivän hommat oli tehty siihen mennessä kun Jaana tuli töistä. Ei se meillä tuppaa näin mennä. Tai oliko se inspistä tai mitä, mutta koska oli mennyt aikaa sairastellen niin päätin vain tehostaa työskentelyä ja jätin ideointivaiheen pienemmälle, valkkasin jo kehittelemistäni jutuista raakasti sen, MIKÄ KIINNOSTAA ja MISTÄ HALUAN KIRJOITTAA. No niin, siinä säästyi ainakin pari työpäivää ja taas oltiin kartalla. Olin eka ajatellut kakkosfeatureni olevan jotain nyyhkyparidraamaa, jossa voisi keskittyä enemmän hahmoihin ja miettiä vähemmän juonikoukeroita, tai sellaisia asioita, kuten ryöstöä. No, nyt on tulossa buddy- eli kaverusdraama, mikä sijoittuu Tampereelle ja vuosiin 1917-18. Että taas saa lähteä tutkimaan ja tonkimaan...tulee historianopinnoille taas käyttöä.
Tänään Saku ja Jani kävi poikkasemassa ja toivoteltiin puolin ja toisin hyvät keväät. Sakun näkemisestä ei taas tiedä, kun se lähtee Ausseihin. Ja sinne perkule pitäis itekin lähteä käymään, kunhan saa kässäriduunit valmiiksi, toivottavasti vuodenvaihteessa.
Nyt lentokentällä venailemassa koneen lähtöä. Nyt olis akku täynnä virtaa tehdä duunia muutama päivä, sunnuntaiehtoona tuleekin sitte Espoon Duo ja katotaan, missä päin on pohjoinen.

Lomakuumetta.

Wow, kipein loma ikinä.
Viime blogipäivityksen jälkeen ehdin tiistaina käymään kesätyöpaikalla hoitamassa työsoppariasiat kuntoon ja illalla pitämässä käsikirjoituskurssia speksin käsisporukalle. Tarkoituksena oli vielä duunailla suht ahkerasti keskiviikko ja torstai, lähteä torstaina Satakunnan suuntaan ja pitää vapaa viikonloppu: nähdä kummipoitsu Niilaa, toista kummipoikaa Iitua, sukulaisia, kavereita..käydä Santtu-koiran kanssa lenkillä, nauttia Suomen keväästä, käydä lauantaina pubissa näkemässä ihmisiä, käydä mummuloissa...viettää lomaa.

Ja pashat.

Keskiviikkoaamu ei tuntunut lähtevän käyntiin millään ja kun kävin koululla syömässä, jätin häpeällisen paljon ruokaa. Kotona sitten mittasin kuumeen ja KYLLÄ, kuumetta. Aika amatöörilukemia vielä, mutta kumminkin. Katselin telkkaa ja sairastelin leppoisasti, mikäs tässä. Oli vahva tunne siitä, että torstaina olisin terve.
Väärin.
Aamulla kuume ei ollut pois, vaan korkeampi. Se jatkui koko päivän ja laski vain lääkkeellä. Mukaan tuli myös viheliäinen ripulitauti. Nyt oli kunnon taudin ainekset kasassa, ei mitään lapsellista sairastelua. Piti suureksi harmiksi ilmoitella Maralle, että kummipoitsu jää tältä kerralta näkemättä ja päätin mennä Satakuntaan vasta perjantaina. Silti oli kova luotto siihen, että perjantai olisi parempi.
Väärin.
Pääsin Sakun kyydillä kotimaisemiin, julkisilla matka olisi ollutkin turhan rasittavaa. Passaaja vaihtui Jaanasta äidiksi, meikäläinen tuijotteli edelleen telkkaria, vessan seinää ja makuupaikan kattoa, olotilasta riippuen. Muistan, että sain taudin kourissa jotain hienoja ideoita, kuvittelin esim. yhden tv-mainoksen reaaliajassa ja se vaikutti hyvältä. Varmaan sain jotain käsis-ideoitakin. Mutta en muista niitä. Kuumeilu jatkui, kunnes oli aika ottaa lääkettä. Sitten alkoi hikoilu. Ehkä lauantai olisi parempi?
No jaa.
Aamulla ei ollut kuumetta ja se nousi vasta iltapäivän lopulla, mutta maha otti roolia. Tauti alkoi tuntua jo kenkulta, jopa viheliäiseltä. Lisäksi joku hermopinnesysteemi oli vetänyt vasemman käden ojentaja-alueen tunnottomaksi, paitsi silloin kun se revähtää niin se ei ole tunnoton vaan tunnollinen sillä tavalla kuin jos siinä väännettäisiin puukkoa. Ja sitten oli myös selkäkramppia liiasta makaamisesta ja istumisesta. Nyyh nyyh ja voih.
Sunnuntai oli jo kuumeeton, hiphei. Mihinkään en kumminkaan jaksanut mennä, joten kaikki immeiset jäi näkemättä. Mummu sentään tuli meille pääsiäislounaalle. Illalla painettiin takaisin Tampereelle, nyt takana kunnon yöunet ja viikon menu edelleen mahassa. Eiköhän tämä tästä terveeksi muutu..siinä vaiheessa viimeistään, kun ollaan omassa huoneessa Manussa ja pitäis alkaa tekemään töitä. Sillä sitä duunia olis kerääntynyt melkein yhtä iso kasa ku...

P.S. Ihan kaikkien osapuolten mielenrauhan vuoksi, no pictures. They would be all shit.