Näiden päiden rinnalla Ben (kesk.) ei olekaan niin Big.
...Lontooseen.
Etuviisaasti olin varannut Megabus-yhtiöltä menon vasta 11 huiteilta, joten reissue sai vähän univelkoja maksuun. Trippi Euroopan pääkaupunkiin (väittäisin näin) olisi kyllä tarjonnut hyvän tilaisuuden nukkumiselle, sillä maisema oli pääosin motaria. Kai siinä vähän tuli torkuttua eikä 4,5 tunnin matka tuntunut yhtän pahalta.
Lontooseen oli kiinnostavaa mennä siksikin, että sinne suuntautui meikäläisen eka ulkomaanmatka tätini Ipan kanssa vuonna 1994. Silloin Lontoo vaikutti suurelta ja ihmeelliseltä ja nyt täytyi vanhemmilla silmillä tarkastella, oliko mesta muuttunut (tuskin ainakaan pienentynyt). Aiempi reissu Lontooseen (kiitos vain siitä Ippa, oli mainio viikonloppu agentteineen ja lyöttäytyjineen) niin omalla kuin Antin ja Villen kohdalla tarkoitti sitä, että ei ollut paineita kiertää nähtävyyksiä vaan parin päivän ohjelmaa sopi miettiä sen mukaan, mihin nenä sattui näyttämään. Ekaksi kuitenkin haettiin avaimet vanhalta lapsuudenkaverilta Hannalta, joka asuu ja työskentelee nykyään Lontoossa. Varmaan 15 vuoteen ei olla nähty, mutta toisemme tunnistettiin ja avaimet saatiin. Oli aika jännä tilanne, kun toisen kanssa on ollut tekemisissä viimeksi ennen teini-ikää ja nyt ollaan lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä.
Trafalgar Square rempassa.
Kamat kämpälle ja Chinatowniin buffettiin, ruppa täyteen ja kylää kattelemaan metroillen ja kävellen. Trafalgar Squaren maastossa myös ekan kerran kuului huhuja, että Islannin tuhkatouhut saattaa vaikuttaa jotenkin lentoliikenteeseen. Sitten Oxford Streetille ja Sohoon shoppailemaan kuin tosimiehet ainakin, kirjoja kainalot täyteen. Hanna messiin ja parit pubit, illalla vielä vähän viintä. Käsivaiva vähän härnäsi bloggaajaa, mutta kaiken kaikkiaan kaikilla oli mukavaa ja siihen tulokseen tultiin, että hyviä tyyppejähän tässä ollaa puolin ja toisin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Great Success!
Tekuri.
Kovis.
Antilla oli etukäteen jotain vihiä siitä, että Camdenin kaupunginosassa saattaisi olla jotain käymisen arvoisia puoteja. Hannan määritelmä ympärivuotisesta Provinsirockista ei osunut kauas. Punkrock-henkinen alue oli täynnä kauppoja, basaareja ja kauppahalleja. En ole mikään shoppailija, mutta tämä paikka sai pihteihinsä. Päättettiin poikain kanssa hajaantua ja parin tunnin päästä kukin esitteli saaliitansa: suomen armeijan kaasunaamarilaukku, vanha vintage-matkalaukku, Wolverine-paita, nahkatakki. Itekin löysin komian mustan rotsin, mistä iskä vois sanoa "Hieno takki, ei varmaan maksanu paljo?". Neljäkymppiä.
Camden, baby!
Iltasella käytiin katsastamassa vuosia pyörinyt Queen-musikaali We Will Rock You. Voisi sanoa, että kolmikkomme mielipiteet jakautuivat hieman. Vuoropuhelua ekan puoliajan jälkeen:
Ville: Jätkät tää on ihan täyttä kärsimystä mulle (laittaa kenkiä jalkaan).
Juha: Tää on ihan huippu (pieni over-statement vastavetona Villen toteamukseen, oikeasti arvosana hyvä).
Antti: Ai? (pöllämystynyt ilme).
Ville: Pirauttakaa mulle sitte kun tää on ohi (lähtee).
Juha: Joo mee sä kuunteleen vaan jotain alternative-ulinaa (hieman äkämystynyt toisen mielipiteestä, johon toisella totta kai on oikeus, Suomi on vapaa maa).
Ville lähtee.
Juha: Ihmeellistä (ihmettelee).
Antti: Nii..varmaan vähä eri intressit (puolustaa Villeä).
Joo. Kieltämättä itelläkin alun Innuendo-tykityksen jälkeen vähän arvosana laski, mutta kaiken kaikkiaan tykkäsin. Suurin syy siihen varmasti oli, että oon kuunnellut Queenin biisejä viime aikoina paljon. Toisaalta mietti, että Freddien vetämänä Killer Queenit sun muut on niin kovia, että ei siihen muut pysty. Tuntuikin siltä, että Lontoossa(kaan) ei tahdo musikaaliin löytyä porukkaa, mikä osaisi sekä näytellä että laulaa timanttisesti. Raain yleinen mielipide oli, että varsinkin pääroolin vetänyt jamppa oli harvinaisen karismaton tyyppi, jonka naamalla Freddien viikset olis väpättänyt liikaa. Mutta hyviä biisejä ja kohtia musikaalissa oli, erityisesti viimeisenä vedetty Bohemian Rhapsody.
Ehtoolla alkoi näyttää pahasti siltä, että pojat eivät pääse lentäen maasta pois. Ville siirsi lentonsa maanantaille, Antti sompaili eri vaihtoehtoja Ranskaan ja päätyi lopulta raahaamaan vintage-matkalaukkunsa toisen matkalaukun sisällä Doveriin, siitä lautalle ja Ranskanmaalle. Ville palasi meikäläisen kanssa Manuun odottamaan tuhkapilven väistymistä. Kiitos Hannalle majoituksesta.
Laukkumaakari.
Reissumme toinen osa oli siis päätöksessä. Olimme jälleen nähneet paljon. Vaan olimmeko muuttuneet? Osasimmeko ymmärtää, minkälaisen haasteen luontoäiti (tai Björk) oli heittänyt taivaalle? Kuka seisoi lauttamatkalla liikaa kannella ja sai flunssan? Kuka kämmi visakorttisysteeminsä? Koska olis tilaa bussissa Manchesterista Malmöön? Pääseekö täältä maasta ylipäänsä pois millään?
"Nukkukaa rauhassa ihmiset, ei syytä huoleen. Tämä tilanne on totisesti ja täydellä varmuudella tilapäinen. Luulisin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti