Lomakuumetta.

Wow, kipein loma ikinä.
Viime blogipäivityksen jälkeen ehdin tiistaina käymään kesätyöpaikalla hoitamassa työsoppariasiat kuntoon ja illalla pitämässä käsikirjoituskurssia speksin käsisporukalle. Tarkoituksena oli vielä duunailla suht ahkerasti keskiviikko ja torstai, lähteä torstaina Satakunnan suuntaan ja pitää vapaa viikonloppu: nähdä kummipoitsu Niilaa, toista kummipoikaa Iitua, sukulaisia, kavereita..käydä Santtu-koiran kanssa lenkillä, nauttia Suomen keväästä, käydä lauantaina pubissa näkemässä ihmisiä, käydä mummuloissa...viettää lomaa.

Ja pashat.

Keskiviikkoaamu ei tuntunut lähtevän käyntiin millään ja kun kävin koululla syömässä, jätin häpeällisen paljon ruokaa. Kotona sitten mittasin kuumeen ja KYLLÄ, kuumetta. Aika amatöörilukemia vielä, mutta kumminkin. Katselin telkkaa ja sairastelin leppoisasti, mikäs tässä. Oli vahva tunne siitä, että torstaina olisin terve.
Väärin.
Aamulla kuume ei ollut pois, vaan korkeampi. Se jatkui koko päivän ja laski vain lääkkeellä. Mukaan tuli myös viheliäinen ripulitauti. Nyt oli kunnon taudin ainekset kasassa, ei mitään lapsellista sairastelua. Piti suureksi harmiksi ilmoitella Maralle, että kummipoitsu jää tältä kerralta näkemättä ja päätin mennä Satakuntaan vasta perjantaina. Silti oli kova luotto siihen, että perjantai olisi parempi.
Väärin.
Pääsin Sakun kyydillä kotimaisemiin, julkisilla matka olisi ollutkin turhan rasittavaa. Passaaja vaihtui Jaanasta äidiksi, meikäläinen tuijotteli edelleen telkkaria, vessan seinää ja makuupaikan kattoa, olotilasta riippuen. Muistan, että sain taudin kourissa jotain hienoja ideoita, kuvittelin esim. yhden tv-mainoksen reaaliajassa ja se vaikutti hyvältä. Varmaan sain jotain käsis-ideoitakin. Mutta en muista niitä. Kuumeilu jatkui, kunnes oli aika ottaa lääkettä. Sitten alkoi hikoilu. Ehkä lauantai olisi parempi?
No jaa.
Aamulla ei ollut kuumetta ja se nousi vasta iltapäivän lopulla, mutta maha otti roolia. Tauti alkoi tuntua jo kenkulta, jopa viheliäiseltä. Lisäksi joku hermopinnesysteemi oli vetänyt vasemman käden ojentaja-alueen tunnottomaksi, paitsi silloin kun se revähtää niin se ei ole tunnoton vaan tunnollinen sillä tavalla kuin jos siinä väännettäisiin puukkoa. Ja sitten oli myös selkäkramppia liiasta makaamisesta ja istumisesta. Nyyh nyyh ja voih.
Sunnuntai oli jo kuumeeton, hiphei. Mihinkään en kumminkaan jaksanut mennä, joten kaikki immeiset jäi näkemättä. Mummu sentään tuli meille pääsiäislounaalle. Illalla painettiin takaisin Tampereelle, nyt takana kunnon yöunet ja viikon menu edelleen mahassa. Eiköhän tämä tästä terveeksi muutu..siinä vaiheessa viimeistään, kun ollaan omassa huoneessa Manussa ja pitäis alkaa tekemään töitä. Sillä sitä duunia olis kerääntynyt melkein yhtä iso kasa ku...

P.S. Ihan kaikkien osapuolten mielenrauhan vuoksi, no pictures. They would be all shit.