Keskiviikkona Eugen Schaumann, torstaina revyytä, improa ja big bandin keikkaa, perjantaina Kahdeksan surmanluotia ja lauantaina rokkifestaria mallia Sonisphere. Ei ihme, että kun pääsin lauantaiyönä kaatumaan sänkyyn, nukahdin piikkimaton päälle. Kulttuuri juovutti ja sen verran oli krapula (kulttuurista edelleen), että sunnuntaina ei jaksanut lähteä kelkkomaan itseään Poriin Maidenia ja Iggyä katsomaan, vaikka rannekekin olisi ollut. En mä siitä mitään maksanu sentään. Ja lopulta hyvä, että en mennyt, sielähän syntisten hevareiden niskaan heitettiin kunnon syöksyvirtaukset.
Kaikke em. tapahtumat olivat hienoja, mutta yksi oli ylitse muiden. Juha Luukkosen ohjaama Kahdeksan surmanluotia Tampereen Teatterikesässä oli aivan uskomattoman hieno esitys. Siinä saatiin jotenkin kaivettua Suomen ja suomalaisuuden (ja ihmisyyden) perimmäiset toimintamekanismit, mutta kuitenkin niin, että esitys oli myös viihdyttävä ja huikaiseva, ei vain ahdistava. Aika hyvin, kun teemana on raaka alkoholismi, (perhe)väkivalta, syrjäytyneisyys, työttömyys ja yleinen paha olo. Sen enempää en ala tässä kehumaan, mutta kannattaa käydä katsomassa, jos yhteiskunnallinen näkemys kiinnostaa. Ja pakkohan sen on kiinnostaa!
Teatterissa ei voi käydä liikaa, ainakaan hyvässä. Kyllä teatterissakäymisen pitäisi kuulua jokaisen perusoikeuksiin ja -velvollisuuksiin. Yhteiskunnan peili jne...
Ahh, sain äsken laitettua lopputyökäsiksen treatmentin (eli juonitiivistelmän) opettajille. Pian saadaan tutor-opettajat lopputyötä varten ja sitten vain sorvaamaan, kun tästä saa työ ja lomailut pois alta. eli lokakuussa homma täyteen käyntiin.
Ai niin, eivät meinaa antaa opintotukea. Saa nähdä, millä sitä vuokrat maksais ens talvena. Tarkotus olisi jättää töitä vähemmälle ja keskittyä kouluun, mutta voi voi ja kyynel, täytyy varmaan vähän koittaa tienata. Tai sitten kokeilla, miten työttömän ja tuettoman opiskelijan käy. Ei kai ne voi heitteille täällä Suomessa jättää?
Eihän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti