Aika-ajoja, töitä, höntsää ja vaikka mitä

Jos alkuviikko oli verkkaista puuhastelua, loppupuolella aktiviteettia oli vähän enemmän. Torstaina oli tosiaan näytelmäreenit. Vähän mietitytti etukäteen, mitä hommasta tulee. Tai tiesin, että homma toimii jos intoa riittää, mutta siitä innosta ei ollut varmuutta. Kun näin porukan harjoittelutilassa niin epäilys väistyi. Homma kiinnosti, kaikki oli hienosti mukana ja saatiin pidettyä hyvät treenit ja sovittua jatko-ohjelmasta. Huomenna pidetään seuraavat harkat esityspaikassa ja nähdään, minkämoisissa oloissa homma vedetään läpi. Kuten Merzi sanoi reeneissä, on kyllä hauska nähdä miten esitys uppoaa tamperelaisiin muksuihin. Onko eroja kankaanpääläisiin ja jos niin mitä? Joka tapauksessa, hyvä homma että saatiin vielä esityksen ennen kuin lähden reissuun. Viime kesänä tuli kuitenkin nähtyä sen verran vaivaa esitykseen, että nyt suhteellisen pienellä vaivalla saadaan paketti esityskuntoon: toivottavasti kahdella reenikerralla.
Harjoitusten jälkeen oli vielä speksiporukan sählyvuoro. Säbä maistui hyvältä pienen tauon jälkeen. Kesällä kävinkin yhden aladivariporukan reeneissä, mutta harkka-ajat meni töiden kanssa niin päällekkäin, että lopulta päätin jättää sen homman. Harmi toisaalta, kun olisin kyllä päässyt mukaan ja intoakin oli, mutta ei mihinkään puoliksi tekemiseen.

Perjantaina otettiin pikkuserkku Ollin kanssa sulkapallot. Simpura, normierät meni tasan, mutta Olli voitti viimeisen lyhyemmän verkkoerän. No, tasaista on ja hyvä niin. Illalla Saku ja Sanja tulivat pelailemaan taloyhtiömme upouutta Dominion-lautapeliä. Pahveissa lukee, että peli kestää puoli tuntia. No, jotta saatiin säännöt selviksi, tarvittiin ehkä kolme varttia. Sen jälkeen pelattiin pari-kolme tuntia. Toka peli meni vähän nopeammin, mutta puoli tuntia my ass! Hyvä peli, ehdottomasti pelaamisen arvoinen.

Lauantai alkoi niin ikään urheilulla, nyt Jaanan kanssa salille. Sen jälkeen töihin - kyllä, AL otti lauantaiksi työvuoroon, mikä tuntui todella hyvältä. Koko arkiviikon olin vähän toivonut, että työsoitto tulisi ja tulihan se. Jos vielä vuoron pari saisi tehdä ennen reissua niin olisi mukava.
Olin kotimaan vuorossa, ohjelmassa mm. ministerin haastattelua ja eläkepoliittisten tiedotteiden referointia. Vaikka tykkäsin urheilun puolella olemisesta tosi paljon, kotimaan kiemurat ja perus uutistyötä on kanssa hyvä kokeilla. Parasta on tietysti, kun pääsee kokeilemaan eri juttuja. Se toimittajan työssä on hyvä, että jos itse ei halua jumittua yhteen lokeroon, ei sinne kukaan muukaan luultavammin pakota.
Tämä on se kohta, josta eteenpäin äiti (joka lukee tätä blogia) voi olla ylpeä pojastaan. Töiden jälkeen poljin pakkasessa Nyyrikinpäivän vastaanotolle, eli eräänlaisiin Tommin järjestämiin kemuihin. Paikalla oli nuoria ja fiksuja ihmisiä, musiikkia, hyvää meininkiä..ohjelmassa oli myös kalja-aika-ajot, jotka vetosivat mun vaatimattomaan kilpailuviettiini jo etukäteen. Ehdin paikalle juuri parahiksi. Kaikki muut halukkaat olivat jo suorituksensa tehneet ja sain yrittää suoraan finaaliin, jossa Saku jo odotteli. Rata oli seuraava: kolmannesta (muistaakseni) kerroksesta rappusia alas, ovesta pihalle ja pubiin muutama kymmenen metriä. Siellä valmiiksi laskettu kalja tiskiltä huiviin, ulos, ylös ja aika. Niinhän siinä kävi, että finaaliin mentiin ja välittömästi alkoi Kankaanpään poikien uusi suorittaminen. Saku meni eka ja nopeasti menikin, mutta sähköovi jumitti tai jotain ja aika meni eteenpäin kun Saku odotteli oven takana. Harmi homma. No, sitten minä. Ilman kenkiä portaat vauhdilla alas, rynnien pubiin, kalja huiviin ja takaisin ylös. Minuutti ja seitsemän sekuntia ja lähes ainutlaatuinen onnistumisen elämys. Nyt saa tuntea ylpeyttä itsestään! Tuomaristo päätyi tasapeliin, koska Sakun ovijumi ei ollut sen oma vika ja kova aika oli tulossa. Kumpikaan kilpailija ei vaatinut uutta kierrosta, joten Kolumbialaiset palkintokarkit ja kirkkaat palkintojuomat jaettiin.
Hehheh, niin se vain on, että jos joku kisa on jossain niin mukaan on mentävä ja täysillä vedettävä. That's the only way!
Nyyrikinpukin vierailun jälkeen kieppasin vielä yökerhon kautta, mutta ihmisten aikoihin neljältä jo nukkumaan, olihan sunnuntaina tiedossa höntsylätkää Sorsapuistossa.

Niin, hyvien yöunien jälkeen oli helppo lähteä sorsikseen höntsäämään. Siinä meitä oli Kankaanpään poikia neljä ja kun paikalla oli täydellisissä ulkolätkäolosuhteissa muitakin niin äkkiäkös pelit saatiin. Kokoonpanojen vähän vaihdellessa pelattiin pari tuntia. Oikein komiaa oli, parit pelit voisi vielä koittaa ottaa ennen reissua. Tosin briteissä on nyt sellaista keliä, että pitäisköhän ottaa luistimet mukaan?
Ulkojääpeli oli vähän kuin paluu juurille, sillä sitähän lapsuuden talvet aika pitkälti oli. Korviksen ulkojää ja pelejä kyläporukalla. Aika voi kullata muistoja, mutta tässä tapauksessa vain vähän, jos ollenkaan. Se oli mahtavaa! Pikkukillistä saakka pääsi pelaamaan isojen äijien kanssa ja siinä oppi pelaamaan, vaikka ei koskaan joukkueessa pelannutkaan. Joskus tehtiin pistepörssejäkin, lähinnä kai laskettiin omia pisteitä :) Missähän nekin on? Muistaakseni kyläpelit alkoi kun olin ekalla luokalla. Tai alkoi senaikaisen porukan osalta. Iskä ja naapurin isäntä ja muut kylän lätkämiehet alkoivat hoitaa kenttää. Saatiin laidat kaupungilta, kunnon maalit, valaistus, lämmitetty pukukoppi vanhasta työmaakopista. Jos keliä oli niin varmaan joka toinen ilta oli pelit ja parhaimmillaan peräkkäisinäkin päivinä. Lauantaisin pelattiin aikaisemmin, että ehti saunaan. Joskus pelattiin lumituiskussa ja hangessa (jos lunta oli lavan verran, pystyi feikkaamaan, että kuljetti kiekkoa vaikka se ei olis ollut lähimaillakaan), joskus vesiräpäskässä. Mutta joka talvi oli pelit ja jäätä kymmenen talven ajan. Huuh, alkaa ihan herkistyä kun muistelee. Se oli sitä yhteisöllistä meininkiä, mistä jää käteen nolla euroa ja hyvät muistot. Ja se, että kyllä aina höntsykiekossa perässä pysyy :)

Alkaa olla viikko paketissa. Jos vähän lehdenlukua, iltapalaa ja ihan pikkusen Ozia tai Wireä tai...