Tämä ajatus on ollut mielessä kun olen suunnitellut, pitäisikö polkaista käyntiin oma blogi. Että tulisiko bittiavaruuteen näppäiltyä arjen ja juhlan tapahtumia useammin kuin paperille. Olen pitänyt päiväkirjaa ties kuinka monta kertaa elämäni aikana ja aina tuo harrastus on tyssännyt.
Välillä tuntuu, että tapahtuu niin paljon, että asioita olisi palvelus itseään kohtaan kirjata niitä ylös. Ja myös jälkeenpäin muistella, mitä on ollut mielessä silloin, kun ei tapahdu niin paljon.
Monelle syyn blogin perustamiseen antaa poikkeava ja uusi elämäntilanne, esimerkiksi matka, uusi ammatti tms. (Omaan perheeseeni tuli uusi jäsen noin kuukausi sitten: Sony Bravia, 40-tuumainen syntyessään. Merkittävä käännekohta.). Näin on käymässä itsellenikin. Tammikuun lopulla lennän Manchesteriin opiskelemaan elokuvakäsikirjoittamisen saloja. Vakaana pyrkimyksenä olisi kanavoida ajatuksia ensi keväänä myös blogin kautta. Mutta yhtä lailla yrityksenä on päivittää omaa elämää ja ajatuksia tänne muutenkin. Monta kertaa jälkeenpäin perusarjen tapahtumat ovat niitä jännittäviä ja yhtä muistettavia kuin Eiffeltorniin kiipeäminen.
That's been said, pieni pikakertaus nykytilanteeseen. Takana on melko hektinen, mutta mielenkiintoinen vuosi. Monen vuoden yrityksen jälkeen kesäpesti Aamulehdessä (urheilu), siitä suoraan koulunpenkille syyskuussa hakkaamaan päähän käsikirjoitusoppia (Tampereen ammattikorkeakoulun ja Salfordin yliopiston, Manchester, maisterinopintotsydeemi). Aikaa on vienyt myös teatteri. Lastenteatteriprojekti (oma panos ohjauksessa ja käsikirjoituksessa) pienen, mutta mahtavan tiimin kanssa kotiseudulle Kankaanpäähän sekä pieni koneiston osa NääsPeksin suurproduktiossa (käsis ja sanoitus). Vielä kun on onnistunut saamaan joitain lehtityövuoroja ja -tehtäviä syksyn aikana, ei ihan liikaa ole tarvinnut keksiä tekemistä itselleen. Ai niin, NääsPeksin improkurssin käyminen oli yksi syksyn kohokohdista, ja parilla improkeikalla on päässyt jo kokeilemaan omaa taitoa ja taidottomuutta lavalla. Heittäytyminen vaatii uskallusta, mutta palkitsee. Suosittelen.
Niin ja suuri ilonaihe tälle vuodelle on parin kaveripariskunnan perheenlisäys (lapsi, ei Bravia). Se, että sain kihlattuni Jaanan kanssa kunnian kummeilla Niila-pojan elämässä, antaa uskoa siihen, että ehkä kaiken oman elämän ja haaveiden ja kiireiden keskellä on pystynyt myös pitämään yhteden kavereihin ja perheeseen. Niila sai kummisedältään ensimmäiseksi lahjaksi Porin Ässät-tutin. Eihän pojasta voi tuon jälkeen tulla kuin hieno ihminen!
Porin Ässistä puheen ollen. Torstaina oli käsikirjoitusporukan syyslukukauden päättäjäiskemut teemalla artyparty. Jaanan baskeri mahtui jotenkuten, tosin loppuillasta (ja huhhuh oli muuten aikamoinen ehtoo) pidin päässä Grahamin (hämäävästi Woody Allenin näköinen brittiherrasmies ja koulukaveri) mulle antamaa karvahattua. Oon etsinyt Suomesta lämmintä lakkia kauan, mutta nyt sain kunnon reuhkan, mikä on ostettu Santa Monicasta (LA). Perjantaina Graham, Liz, Ville ja Tommi (kässäriopiskelijoita kaikki) tulivat katsomaan mun luo leffaa. Katsottiin De Niron pääosittama "What just happened". Samalla vähän yritettiin analysoida rainaa, mutta edellisillan meno ehkä vähän verotti. Mun mielestä ihan ookoo leffa, mutta sinne ookoo-laariin se jää Olipa syvää analyysiä, tätäkö meille opetetaan? Sen jälkeen katseltiin vielä Nelosella menossa ollutta Sotamies Ryania (yksi parhaista).
Brittikaksikko lähtee maanantai-aamuna takaisin kotiin, joten saattaa olla että nähdään seuraavan kerran tammi-helmi vaihteessa. Lento on buukattu tammikuun 29. päivälle. Sitä ennen olisi tarkoituksena lomailla, tehdä kouluhommia, nähdä kavereita, olla kotona, luistella, katsella leffoja, hiihtää, pelata sulkapalloa, kirjoittaa blogia ja lehtijuttuja...graduakin voisi yrittää, mutta taitaapi jäädä konditionaaliin.
Sunnuntaina pitäis lähteä suuntimaan kohti Helsinkiä ja kulttuuritalo Gloriaa. NääsPeksi esiintyy ja parin velipojan ja pikkserkun pitäisi tulla tsekkaamaan show. Uujea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti