Persaus kestää (tai ainakin toivon niin)

Hugo-peikko sen jo tiesi, persaus jos kestää niin kaikki kunnossa. Näin ainakin kirjoittajalla. Claes Anderssonkin sanoi jotenkin niin, että kirjoittajan tärkeimmät lihakset ovat istumalihakset. Andersson sanoi myös (vapaasti referoituna), että luovuutta on ihan turha odotella, pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa töihin. Syd Field, jonka käsikirjoitusoppaita oon lukenut, sanoo iahn samaa. Ja samaa sanotaan varmaan kaikissa käsikirjoitusoppaissa ja kirjoitusoppaissa. Luovuutta ja jotain inspiraatiota on turha odotella. Perse penkkiin, kynä käteen/sormet näppikselle ja vääntämään.
Toisaalta on lohdullinen ajatus, että ei tarvitse eikä saa odotella inspiraatiota, mutta toisaalta se vähän masentaa. Tätäkö tämä nyt on? Pähkiä ja pohtia päivästä toiseen. homma ei tunnu aukeavan sitten millään, mutkia tuntuu olevan enemmän kuin suoria. Miten voi kirjoittaa, kun ei tiedä mitä kirjoittaa? Mun pitäis siis tehdä treatment (juonitiivistelmä) http://elokuvantaju.uiah.fi/oppimateriaali/kasikirjoitus/treatment.jsp elokuvakäsikirjoitukseen, jota sitten ens keväänä olis tarkoitus Manchesterissa vääntää. Näin aika paljon vaivaa versioon, jonka sitten vein tunnille tuossa marraskuun lopulla. Ope oli että ihan jees-juttuja, mutta mietippä tätä ja tätä ja tätä ja tuo olisi parempi noin ja tuo ei voi olla noin. Palaute oli sinänsä hyvää ja tarpeellista, mutta suurelta osin jäi mun omaksi hommaksi keksiä, miten parannan ja muutan tekstiäni. Jätin asian hautumaan muutamaksi päiväksi ja kun piti aloittaa tekemään uutta versiota, olin täysin jumissa. Lukossa. Kohmeessa.
Meni monta päivää tehdessä ihan muita juttuja ja siirtäessä tätä projektia eteenpäin, koska ei vain yksinkertaisesti ollut ideoita. Salaa olin vähän ylpeäkin ekasta oikeasta writer's blockista, mutta se tunne vaihtui nopeasti harmitukseen. Eihän tästä nyt tule mitn!
No, olisko ollut viime viikonloppuna kun sain jotain pientä itsestäni irti treatmentin suhteen ja aukaisin itselleni joitain solmuja. Sitten taas väsähti, mutta tällä viikolla olen kylmästi heti heräämisen ja aamuvätystelyn jälkeen istunut alas ja alkanut naputtaa, luonnostella, kirjoittaa, korjailla, hahmotella, poistella ja lisäillä. En edelleenkään ole tyytyväinen, mutta kyllä se muotoutua alkaa. Avainsanana "pikkuhiljaa". Deadline on onneksi n. viikon päästä, ei tarvitse hautoa tätä enää kauaa. Vielä vaan pitäisi selvittää itselleen muutama juttu.

Kuluva viikko on ollut vähän poikkeava siinä, että se on ollut niin tavallinen ja tasainen. Harvoin osuu kohdalle kolme-neljä arkipäivää, jolloin voi herätä rauhassa, alkaa duunata yhtä ainoaa koulutehtävää ja keskittyä siihen rauhassa, lopettaa tyät ajoissa ja huomata, että kymppiuutisiin on vielä muutama tunti. Usein tulee tehtyä kouluhommia ja muita töitä vielä tulosruudun jälkeenkin. Nyt on tullut katsottua Ozia. Loistava sarja (kolmannella katselukierroksella vain paranee) ja varsinkin hahmojen rakentelua on mielenkiintoista seurata nyt enemmän käsikirjoituksen kannalta. Eihän tämä saman yhtiön Wirelle pärjää, mutta ehdoton tv-helmi kuitenkin. Koulukaverini Ville R. muuten kysyi, kuka on mun mielestä Ozin kovin hahmo. Kysymys, johon en vieläkään osaa vastata.

Parin tunnin päästä pitäis olla Pakkahuoneella, lähtee NääsPeksin viimeinen oikea veto. Lauantaina on vielä hassuttelunäytös omalle porukalle. Mutta Pakkahuonetta ennen ehkä pienet torkut ja ehkä vähän treatmenttia ja lehdenlukua.