Karelia Karelia

Karjalan kunnaat.

Huhhuijaa, on ollu pari viime viikkoa aikamoista liitoa, koitetaan vähän muistella, mitä oikein on tapahtunut.

Toissa lauantaina heräilin aamukuudelta, nappasin vähän aamupalaa ja hyppäsin bussiin, suuntana itä, Karjala ja isien maat. Takapenkin paikat oli jo varattu isännän, setämiesten, kummipojan ja muiden hurjien toimesta. Edessä oli neljän päivän reissu, loma töistä ja ihan oikeaa lomaa.


Karjala kierrossa.

Antti tuli vielä kyytiin Lahdesta ja siitä sitten rutkuteltiin rajan yli ja Pyhäjärvelle (olisko ollu Käkisalmen läänissä?). Pitkän ajopäivän jälkeen oli kyllä aivan mahtava uipotella 24-asteisessa Pyhäjärvessä, syöpötellä, saunotella jne. Illalla vielä kitarajamit grillikatoksessa ja eka päivä paketissa.

Reissun kohokohta oli tokana päivänä. Bussi jätti meidät tien varteen ja lähdettiin painamaan kohti kotomäkeä (Hiitolan Uusikylä). Draamaa lisäsi se, että periaatteessa alueelle olisi kai kiellettyä mennä ja jos miliisi olisi nähnyt meidät, se tuskin olisi päästänyt etenemään. Eipä näkynyt miliisiä ja pääsimme puikahtamaan siimekseen. Maisemat oli hienoja ja erilaisia kuin Satakunnassa tai Pirkanmaalla. Kumpua ja isoa metsää. Viiden kilsan käppäilyn jälkeen edessä aukesi luvatun maan tapaan iso kumpuileva aukea, jonka korkeimmalla kohdalla kasvoi vaahtera. Näytti kyllä komialta. Ja siistiä oli vaahteran juurellakin. Siellä oli iskän ja setämiesten edellisellä reissullaan asentama Pärttyli Karvasen perilliset -plakaatipaikalla ja lehmänkallo vieressä. Sitten mäellä pienet kotiinpaluuryypyt ja eväät.


Meitsi ja kummipoika Iitu kotomäellä.

Meikäläinen ei kauaa jaksanut olla paikallaan ja osan porukkaa kanssa käytiin etsimässä jokea ja manattiin meidän mettiä, joita oli naapuri kaatanut ja jättänyt mettään makaamaan. Ja oli meinaan isoja tukkeja, ainakin jos Harri- ja Jussi-setää uskoo. Tottahan me Antinkin kanssa sitten puitiin nyrkkiä...meidän mettissä, ettäs kehtaavat.

Hienoa se mäki oli nähdä. Ja hyvää ja viljavaa maata se on. Kyllä reissun aikana Karjalan palautuksesta ja sen mahdollisuuksista ja seurauksista keskusteltiin, mutta se julistettakoon salaiseksi.


Peukut kotomäelle! Iskä, Antti ja meikä.

Viimeinen kokonainen päivä meni Sortavalassa. Ja pitkä osa matkalla sinne ja takaisin. Tiet on Venäjällä ku Reimalla, mutta kuoppaisuudesta huolimatta nukuin melkein koko menomatkan. Univelkaa oli. Sortavalassa kierreltiin Antin kanssa vähän ympäriinsä ja kaupunkipäivä päättyi puljaukseen Laatokassa.


Mies ja Laatokka.

Tiistaina reissattiin jo takaisin, mutta samalla käytiin Tali-Ihantalan taistelupaikoilla ja Viipurissa. Talissa saisi olla mun makuun jotain historiaa tarjolla esim. tauluissa, mutta sattuneesta syystä Venäjä ei halua hirveästi mainostaa esim. uhrilukujaan. Mutta kyllä mä sen maastosta ja haarautuneista männyistä ja rosoisista kivistä näki, että sielä tapeltu on.

Viipurissa poikettiin kauppahallissa, mistä löysin komia soittopelin. Luulin eka sen olevan balalaika, sitten luulin sitä mandoliiniksi ja lopulta googlasin sen domraksi


Ilu ja mun domra.

Kerrassaan mahtava reissu, josta pitäisi kirjoittaa enemmän, mutta kiire painaa sen verran, että tällanen melko tiivis paketointi saa nyt kelvata. Videokuvaa tuli kuitenkin otettua ja valokuviakin on. Ja pääkoppaankin tallentui jotain :)


Paikallisia mummeleita.