HBO:n tuolileikki

Olen ollut leffanörtti ikäni, mutta aina olen tykännyt seurata myös tv-sarjoja. Teininä tuli katseltua melkein kaikki sarjat sitcomeista X-filesiin ja Metsoloista MacGyveriin. Sarjapuolella kuitenkin pidän yli muiden jatkuvajuonisista sarjoista. Esim. Salaisissa kansioissa ns. government/conspiracy -jaksot olivat paljon mielenkiintoisempia kuin yksittäisen mörön tai haamun ympärille rakennetut jaksot.
Vuosituhannen vaihteessa muistan olleeni yötä mummulassa ja surffailleeni tv-kanavia läpi. Surffaus pysähtyi Neloselle ja vankilasarjaa, mikä tuntui heti koukuttavan henkilöillään, tarinallaan ja jännitteellään: laadullaan. Kylmä rinki (Oz) kolahti heti.
Pari vuotta myöhemmin telkkarista alkoi Mullan alla (Six Feet Under), mikä oli myös kova sana, vaikka ei ihan Ozin veroinen. Tuossa vaiheessa taisin huomata, että tämäkin sarja oli HBO-kaapelikanavan tuotantoa, samoin kuin Oz.


HBO-uskovaisuus oli jo tuossa vaiheessa nupullaan, vaikka suurin herätys oli vasta tulossa.
Joskus 2004-05 löysin lehtiarvostelun avulla maikkarin myöhäisillasta Langalla-draaman (The Wire), joka on edelleen ykkössuosikkini. Vuotta myöhemmin ahmin Rooman (Rome), saman lafkan tämäkin. Pian seurasi Deadwood, aivan loistava laadukasta työtä sekin. Oikeastaan Big Love on yhtiön sarjoista ainoa, mistä en ole innostunut. Sinkkuelämää on hieno, Sopranos-urakka on alussa, Carnivale on jumittanut, mutta senkään ansioita ei voi kiistää.

Tämän vuoden alussa oli viisi HBO-draamaa, joihin halusin ehdottomasti tutustua: In Treatment, Boardwalk Empire, True Blood ja Game of Thrones. YLEn mahtavan HBO-sopimuksen myötä kaikkia näitä nähdään tai on nähty sen kanavilla säälliseen katseluaikaan. Itse pääsin ottamaan pienen varaslähdön, kun sain katsottavakseni Game of Thronesin.

Kyllä. HBO teki sen taas. Ensimmäisenä päivänä piti vahdata neljä jaksoa ja loppiaisviikonlopun aikana ehdittiin Jaanan kanssa katsoa seitsemän ekaa jaksoa kymmenen jakson tuotantokaudesta. Meikäläinen voi suoraan myöntää, että koukussa ollaan.

MIKÄ SIINÄ KIINNOSTAA?

Tänään sunnuntaina oltiin kaveripariskunnan kanssa hiihtolenkillä ja taukotuvalla kysäisin, mikä Game of Thronesissa on niin hyvää? S&S olivat myös katsoneet ensimmäisen kauden nopeaan tahtiin. Seuraavaa sain kuulla:
- Alkuperäistarina (kirja) luettu. Kiinnostaa nähdä, miten teksti taipuu sarjaksi.
- Linnatouhut kiinnostavat.
- Henkilöt.

Kaikki hyviä pointteja. Tarinan ympäristö on tärkeä osa kiinnostavuutta, samoin henkilöt.

Helppo vastaus on tarina. Tietenkin tarinan on toimittava, jotta ketään jaksaa kiinnostaa.
Mutta vastaus on nimenomaan helppo.
MIKSI tarina on hyvä?
Tarina lähtee henkilöistä.
Tarina on hyvä, kun siinä on draamaa, konfliktia ja tavoitteita. Jännitettä.
Game of Thronesissa HENKILÖIDEN välillä on konfliktia. Jokaisella henkilöllä on tavoite ja selkeä halu (vaikka tavoitetta ei välttämättä katsojalle heti paljastetakaan). Game of Thronesissa tapellaan, tapetaan, rakastellaan, rakastetaan, vihataan, juonitellaan. Seuraava jakso on katsottava, koska on nähtävä, miten hahmojen sarjan maailmassa käy.

Kuvio voidaan siirtää 99 prosenttiin Hollywood-leffoista ja jenkkisarjoista. Se pätee englantilaisiin pukudraamoihin ja saippuasarjoihin Salatuista elämistä Sunset Beachiin. HBO vain toteuttaa tämän kuvion resurssiensa vuoksi (tiedot+taidot+raha) paremmin kuin kukaan missään koskaan.

Game of Thrones tarkoittaa valtaistuinpeliä. Kuten jo sanottua, tämä kuvio toistuu lähes jokaisessa elokuvassa ja sarjassa jollain tavalla. Throne/valtaistuin on se, mitä kaikki haluavat. Se voi olla rahaa, nainen, rakkaus, digiboksi. Game of Thronesissa kaava on viety yksinkertaisimmilleen: kaiken keskiössä on kuninkaan valtaistuin: moni haluaa istua sille ja tehdä mitä tahansa, että pääsee sille, mutta tuolileikissä on vain yksi tuoli ja monta pelaajaa. Kaikki eivät istuimelle halua, mutta yhtä kaikki tuolileikki vaikuttaa jokaisen elämään. Halut ja tavoitteet risteävät, veri lentää, juonia punotaan, eritteitä vaihdetaan.

Sopranos, Oz, Deadwood, Boardwalk Empire, Rooma, Game of Thrones. Kaikissa peruskaura on täysin sama. Kaura on tarina, joka jauhetaan ja sekaan heitetään kananmunat (ympäristö/maailma/miljöö) ja vesi (henkilöt).
Ilman hiivaa leipomus ei kuitenkaan nouse eikä potki, ei kolahda eikä tipu.
Hiiva on katalyytti, se on hahmojen tavoitteet ja halut. Se on sitä, että me katsojat välitämme tarinan hahmoista ja tuntuu oikeasti vaikealta jättää katsomatta kovalevyllä tai dvd:llä oleva seuraava jakso.

En malta odottaa, että pääsen katsomaan seuraavan jakson.

P.S. En tiedä, minkä leipomuksen noilla aineksilla saa, mutta you got the point :)