Lapionvarresta punaiselle matolle (tämä otsikko ei ole arvottava)

Viime blogimerkkauksessa jo uhkailin mennä aamusta lapiohommiin. Rekkamies saapui Pohjanmaalta ennen aamuseitsemää ja sitten lappaamaan luomukauraa. Isäntä (siis isäni) kuskasi traktorin etukauhalla ja mun hommaksi jäi kropsutella viljaa seiniltä keskemmälle lattiaa...you know the drill.
Lapiohommissa on puolensa: haba kasvaa ja homma on suhteellisen simppeliä. Mutta vaatii toisaalta pohjakuntoa ja jaksamista. Itse autan mielelläni kotona, jos vain satun osumaan paikalle. Kylvö- ja puintiaikana haluaisin olla paikalla enemmän, mutta koulu- ja työhommat ovat sotkeneet viime vuosien ajan. Yläasteaikana sain koulusta oikein kylvölomaa. Sitten ajelin mummulan vanhalla Casella tai omalla Fiatilla. Minä äestin, minä jyräsin, vähän kynnin ja kylvinkin. En oo oikeastaan koskaan vakavasti ajatellut, että olisin jatkanut noita hommia "aikuisena" ja kouluttautunut niihin, mutta kovasti maatöistä tykkään ja jos jotain toivon saaneeni maalaistaustastani on maalaisjärki ja terve junttius.

Tampereella odotti taas deadlinet ja kasa koulu- ja työhommia. Tahti ei ole kuitenkaan kovin paha kiireiseen syksyyn verrattuna, nyt on kuitenkin kouluopetus tauolla. Torstai-illan sai siis pyhittää tekniikan kanssa tappelemiseen. Minä vihaan tekniikan kanssa tappelemista ja mulla on yllättävän paljon tekniikkaa ihmiseksi, joka ei ole kiinnostunut juuri yhtään tekniikasta. Mutta jos kenelläkään muulla ei olisi telkkaria tai nettiä niin luulen, että mä pärjäisin keskimääräistä paremmin. Olishan kuitenkin kirjat, lenkkipolut ja omat ja kavereiden huonot jutut.
No jokatapauksessa yritin siirtää matskua tallentavalta digiboksilta tietokoneelle verkkokaapelin kautta ja pyhä putkinäyttö että oli vaikeaa. Ylitin jo itseni (Jaanan avustuksella) ja sain yhteyden boksin ja koneen välille, mutta sitten kovalevyt oli niin täynnä, että siirto osoittautui raivostuttavan työlääksi. Kun itku silmässä poistelin tavaraa kovarilta ja klikkasin siirron päälle, huomasin a) että se kestää vuoden b) formaatti on joku ts-jotain, mikä taas vaatii jotain converteria, mikä taas vaatii luultavasti jäsenyyttä jossain salaseurassa. Joko mä luovutan tai kutsun henkilökohtaisen atk-tukihenkilöni (Saku) kylään.

Perjantaina en uhrannut tekniikalle sekuntiakaan, kiirettä riitti muutenkin. Alkuillasta oli improkeikka atk-ihmisille. Yleisö lämpesi aika hitaasti, mutta mukava oli vetää. Mulle kyseinen keikka oli kolmas ja jotkin jutut alkaa loksahtaa paikoilleen. Paljon on toki opittavaa ja jutut vois olla parempia ;)
Impro on siitä hauska laji, että vaikka sitä reenaisi niin (ainakin omalla kohdallani) aina on pieni jännäri päällä, koska periaatteessa show nyhjätään tyhjästä juuri siinä hetkessä. Kun itse tai kaveri tekee hyvän oivalluksen ja yleisö ymmärtää sen ja tykkää, fiilis on mahtava. Ja toisaalta putoaminen tuntuu ainakin vähän, kun huomaa sössineensä tai heittäneensä jutun, mihin yleisö ei pysty tarttumaan. Aikamoista nuorallatanssia, jossa pitää olla koko ajan valmiina ja aistit avoinna. Hyvää keskittymistreeniä mulle, jolla se on välillä vähän hukassa.

Ei perjantai siihen loppunut. Eppu Normaali veti keikan Pakkahuoneella ja minä olin paikalla tiukassa etunojassa (vesilinjalla) valmiina havainnoimaan ja kritikoimaan havaintojeni pohjalta keikan kulun maakuntalehteen. Eput veti ookoo-keikan (kuultu niin miljoonaan kertaan, että suurin innostus jäi 90-luvulle, mutta ihan jees. Tarkempia mietelmiä voi lukea vaikka lehdestä ). Lämppärinä veivannut Home Junior (välispiikeistä päättelin, että Palokasta) oli mukava yllätys ja Spotify-iskun ja puolen keikkaa kuunnelleena päädyin toteamukseen; ainakin hitunen disco ensembleä, hyppysellinen lapkoa, vivahde vanhempaa rasmusta..näppäile bändin nimi spotifyhyn ja tsekkaa. Levyä nyt en kehtaa näinä aikoina kehottaa ostamaan.

Loppuehtoo meni kotona könytessä ja juttua kirjoittaessa aamuneljään ja lauantaina heräilin vasta yhdentoista maissa. Herätin naapurini Tommin suunnitelmamme lenkistä ja ruokailusta koululla osui yhteen. Siispä lenkki, ruoka ja takaisin kotiin, jossa epämääräistä väkästelyä ennen lähtöä Hervantaan turvamieheksi.
Kyllä. Minä ja kaksi muuta isopäistä miestä, Risto ja Saku, oltiin palkatut turvamiehiksi punaisen maton reunalle. Kyseessä oli lyhytelokuvan ensi-ilta, jossa itsekin olin kuvassa. Raina kuvattiin muutamassa tunnissa syyskuussa ja nyt idean isät ja äiti olivat editoineet matskun ja järjestäneet ensi-illan. Tyylikästä ja kivaa. Leffa oli taiteellinen ja ajatuksia herättävä, eli hyvä. Kiitos järjestäjille.
Valitettavasti jouduin jättämään nuo kemut ja siirtyä töihin. Sijoituspaikkana itsenäisyysjuhlakokkarit keskustassa, josta taas jutuntynkä lehteen. Eka kokkarijuttu. Kokemus sekin, vaikka ei ihan mun aluetta. Menettelee, kunhan ei seiskalinjalle lähdetä.
Töiden jälkeen en jaksanut enää lähteä ensi-iltahippojen jatkoille, vaan köröttelin kotiin. Nyt vois vähän syödä, lukee lehtiä, ehkä vähän kirjaa, ehkä katsoa OZia...taitaa mennä jälleen aamuneljään. Mutta huomenna rennompi päivä. Ainakin vähän.

Jaa niin. Hyvää itsenäisyyspäivää.