"Olet käynyt kaksi vuotta sitten viimeksi. Kerran vuodessa pitäisi käydä", sanoi valkotakkinen ja tuijotti päätettään, jolta löytyi kaikki ne tiedot minusta, mitä hän sillä hetkellä tarvitsi. "Tiedän", sanoin, ja yritin vierittää syytä auktoriteettien syliin. Turhaan. Kohta minuun koskisi ja se oli täysin oma vikani.
Sain silmilleni aurinkolasit. Valkotakkinen käski avata suuni ja alkoi instrumentteinensa rankaista minua laiminlyönneistäni. Mutta minä kestin. "Nyt voi vähän sattua, tätä on niin paljon täällä". Puristin käteni nyrkkiin ja mietin, mitä Chuck Norris tekisi. Entä Paavo Väyrynen? Sotiemme veteraanit? No nyt meni liian pitkälle. Ja synnytystuskiin verrattuna koen ehkä prosentin verran kipua. Avasin nyrkkini. Olin mies. No pain!
"Ota peili", sanoi valkotakkinen pian ja antoi minulle peilin käteen. Sitten hän antoi opetuksen. "Nyt on vähän veristä, mutta tähän tyyliin." Kyllä, lupasin itselleni. Tästä eteenpäin ainakin yritän käyttää useammin hammaslankaa.
Jälkikirjoitus:
Olen blokissa, avaudun siitä blogissa
Vaikka pää on lukossa, deadline ei odota
Ruoka maistuu, uni ja, en ole nälkätaiteilija
Mieleni ketsuppipullossa, on pää vain pahasti tukossa
TESTI. TÄRKEÄ TESTI.
VastaaPoista