Pulkka vauhtiin, check.

Eka viikko kässäröintiä takana ja täytyypä tunnustaa, että olen viihtynyt. Kyllä vaikeitakin hetkiä ja väsymystä on jo pukannut, mutta pakko kai se on ottaa vastaan. Ehdottoman hyvänä puolena on, että aikataulutus on täysin omissa käsissä. Miinuksena on tietty se, että joka aamu pitää potkia itsensä erikseen liikkeelle. Mutta ekalla viikolla se onnistui hyvin. Vielä lauantainakin. Huomenna vois sitten pitää viikon vapaapäivän.

Omassa aikataulutuksessa on myös se pulma, että ei aina osaa arvioida, mikä työmäärä riittää. Kroppa ja pää kyllä saa, mutta osaako niitä kuunnella? Jo briteissä huomasi, että neljä tuntia luovaa kirjoittamistyötä ja ideointia on tarpeeksi yhdelle päivälle. Toki välillä tulee väännettyä enemmän, mutta jossain vaiheessa vain huomaa, että enää ei irtoa.
Siihen leffojen katsomiset ja analysoinnit ja käsiksien ja opuksien lukemiset päälle niin alkaa olla työpäivä kasassa. Tuntuu kuitenkin olevan ihan sama, miten vähän tai paljon päivälle on suunnitellut...luppoaikaa ei juuri jää. Jotenkin ajattelin, että syksyllä ei oo ku käsis ja on aikaa. Hah.

Kässäri alkaa muotoutua. Oon koittanu ideoida lisää tavaraa tarinaan ja miettiä henkilöhahmojen taustatarinaa ja luonnetta. Mikä on 11-vuotiaan Mikaelin halu ja tavoite (dramatic need) sisällissodan repimässä Suomessa vuonna 1918? Entä millainen mies ay-aktiivi Artturi oli ennen kuin hänestä tuli Tampereen punakaartin johtavia henkilöitä? Miksi Herra Michelsson saa pitää punaisten valtaanoton jälkeenkin kirjapainonsa ja kuka on kaunis Katariina? Vasta nyt alan tajuta, miten tärkeää on tuntea hahmot, joista kirjoittaa. Hahmoilla on oltava motiivit, halut, tarpeet, pelot. Jos ei ole, ne ovat vain paperia. Ja sitähän minä en halua.

Huomenna ehkä kattomaan parit geokätköt. Ja vapaata vuodesta 1918.