keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

FINAL DRAFT

INT. PRINTING HOUSE - DAY

A quoin-piece penetrates between the type and the brace. Pair of old hands are working on some printing. The index-finger of the left hand is half missing. There's a golden ring on the ring finger. We can’t see the face.

Ylläolevalla tavalla alkaa mun lopputyökäsis. Se on ensimmäisen sivun ensimmäinen kappale ja sivuja on yhteensä 127.
Kappaleita on yhteensä 3143.
Sanoja on 19730.

Kun vuosi sitten pääsiäisen aikoihin lensin Suomeen lomalle, pyörittelin muistaakseni lentokoneessa tämän käsikirjoituksen alkuideaa. Sen jälkeen sitä on mullattu ja muokattu, mutta loppuviimeksi alkuperäinen idea on pysynyt aika hyvin. Silti nyt, kun olen tehnyt viimeisiä viilauksia, olen joutunut palaamaan niinkin perusjuttuun kuin tarinani teemaan. Olin päätynyt viime keväänä sellaiseen teemaan kuin "Can a friendship survive a war?/Voiko ystävyys voittaa sodan?" Olin myös pyöritellyt sanan "ystävyys" paikalle ihmisyyttä (humanity), suhdetta (relationship). Tänään huomasin, että vaikka koko ajan en ollutkaan tuota teemaa niin tarkkaan miettinyt niin jollain pohjatasolla ja varmaan synopsis- ja treatment-vaiheessa se on päässä vahvasti ollut, koska melko hyvin teema toistuu koko tarinan ajan. Kyseessä on sotaan ja vuoteen 1918 sijoittuva tarina, mutta sotatapahtumia tai lopputulosta tärkeämpää on tarkastella henkilöiden suhteita - ystävyys, isä-poika, nainen-mies, sotilas-sotilas, vihollinen-ystävä - ja yrittää tutkia, tallaako sota alleen nämä suhteet (ja ihmisyyden) vai ei.
Toisaalta voisin kirjoittaa havainnoistani tänne(kin) vaikka kuinka, mutta toisaalta se on siinä 127 sivussa, mitä olen reilu vuosi sitten alkanut työstämään. Kässärin saa toki lukea ja muodostaa oman mielipiteensä.

Dedis on ensi maanantaina, mutta tässä vaiheessa alkaa olla takki sen verran tyhjä, että mulla ei taida olla tarinalle enempää annettavaa - juuri nyt. Palautteen ja valmistumisen jälkeen alkaa uusi taistelu, kun tekstiä aletaan sorvata kotimaiselle kielelle ja katsomaan, kiinnostaako se ketään. Mutta se on toinen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti