Kolmen minuutin euforia

Loka-marraskuussa alkanut pitkän leffan käsisprojekti, kymmenkunta treatment-versiota, laskematon määrä työtunteja, pään lyömistä seinään, umpikujia, valoa tunnelin päässä, pieniä onnistumisia, jyräpalautetta, oppimista, takapakkia, vertaistukea, brainstormausta - käsikirjoittamista. Sitä on tullut tehtyä ja tänään tämä kaikki palkittiin noin kolmen minuutin hyvänolontunteella. Sain ekasta näytöksestäni (toka versio) tosi hyvää palautetta, sellaista mikä antaa todellista potkua jatkaa eteenpäin. Kun opet, joilla on ollut joka kerta paljon enemmän kehitysehdotuksia kuin kehuja, sanoi nyt, että olin onnistunut. Muy bien, onnistuminen. Toki nytkin tuli kehitysehdotuksia, mutta kuitenkin tuli selkeästi palautetta, että olen oikealla tiellä.
Euforiaa kesti ehkä kolme minuuttia, koska nopeasti tajusin, että ykkösnäytöksen jälkeen vasta vaikeudet alkavat. Ja niitä riittää. Perjantaina on kahdenkeskinen palautekeskustelu open kanssa ja voi olla, että silloin taas jyrätään. Mutta ainakin kolmen minuutin ajan tuntui siltä, että tämähän käy. Ja että työnteko kannattaa.

Eilen käytiin muuten vetämässä koulukaveri Lizin opastuksella oikein kunnon fish & chip-annokset. Otin pienen version ja silti jäi muutama ranskis kurkkimaan käärepapereista. Törkeen kokonen keko.

Lauantaina Newcastleen juttukeikalle, sitä ennen kouluhommia ja lehtihommia. Kovin paljon ei vapaa-ajanongelmia ole, mutta silti tuntuu, että pahin kiire ainakin treatmentin kanssa on mennyt helmikuun mukana. No, katotaan nyt kuinka käy perjantain palautteessa.