The Peli

Onko surullisempaa näkyä?

Korvaluomalla on oikein mukava puolilomailla muutama päivä. Santun kanssa lenkillä, viettää aikaa porukoiden kanssa. Käydä Kpäässä urheilemassa, vähä katella pesistä, moikata mummua ja nähdä kavereita. Nyt myös hienoja kikkoja oppinut pärinä(kummi)poika Niila (ei paikallaan hetkeäkään, kehenkähän lie tullut).

Kaikki siis hyvin.

Paitsi.

Pihapalstamme ulommassa reunassa sijaitseva hiekoitettu suorakulmainen alue lähettää jatkuvaa impulssia aivoihini. Sen pidempien sivujen puoliväliin vedetyn verkon pinkki huomioväri pistää silmiin kysyvästi: Koska pelataan?
Niin. Olen Korvaluomalla ja rantalepakausi pitäisi jo aloittaa.
On turhauttava tunne, kun aurinko paistaa ja itsellä on vapaata, mutta ei saa pelejä pystyyn. Joku on töissä, toinen ulkomailla, kolmannella on polvi paskana. Mutta minä haluan! Ja katson kentälle, mutta en mene kävelemään sen kuumalle hiekalle. Sitä en kestäisi.
Joskus pelit saadaan helposti. Jos kotona sattuu olemaan pari velipoikaa ja naapurin pikkuserkuista edes toinen kotona, tarvitaan enää pari kaveria (no joojoo, meneehän se kahdellakin). Isäntä valittelee kättään, mutta joka vuosi se kentällä muutaman kerran käy. Aika moni eri kaveri ja vieraileva tähti on meidän kentällä vuosien mittaan käynyt. Kuitenkin veikkaan, että itse olen järkännyt pelejä meille eniten. Siitäkin voi ottaa ressiä, vaikka ei saisi. Mutta tyhjä kenttä ja hieno keli, eihän sitä kestä. Erityisen kipeää tekee, jos kauden avaus siirtyy. Toinen on se, jos syksyllä olisi vielä pelikelejä, mutta kaikki ovat lähteneet takaisin opiskelemaan, pois lomalta tms. Ja jos kautta ei ole saatu pakettiin, itkettää sisältä.

Nyt olen erittäin tyytyväinen. Ennakkoasetelma ei ollut se helpoin, vaikka ei toivottominkaan. Sääennuste lupasi sadetta perjantai-illaksi. Illalla olisi saatu porukkaa, mutta sateen takia en uskaltanut järjestää mitään sinne. Päivällä ei ollut tulijoita niin paljon. Eilisen järkkäilyt olivat jo valuneet hiekkaan ja nyt oli kovat paineet. Jos kautta ei avata tänään, se ei tapahtu ainakaan viikkoon, sillä koko viikonlopun sataa.
Pari velipoikaa (Miika ja Jypä) olivat maisemissa ja lisäksi serkkupoika Joni oli varma tulija. 2 vs. 2, ok. Naapurin Olli on aina valmis, mutta pieni räkätauti piti jännityksessä. Jokerina hihasta vanha kaveri Pete, Ollin varmistus, HURAA!
Mutta voi, soittavat kohta Kpäästä, että sataa. Pelataanko edelleen? Minä ainakin pelaan, sanon ja katselen taivaalle. Parta jo putoaa, virkkoo isäntä. Oliko tämä jo tässä, pitääkö kuitenkin perua? Kyllä me täältä tullaan, ilmoittaa velipoika. Vielä viesti kaverille: ymmärrän jos et tule, täällä ripottelee. Muut kyllä tulee, mutta ne ei oo ihan terveitä, Ja tuleehan kaverikin. Mutta sataa. Mutta mitä siitä. Kohta on tiimit kasassa ja pelataan. Ja sade antaa respectit ja tulee hiljempaa, muistuttaa pienellä kuurolla voimastaan ja lopettaa sitten kokonaan. Kiitos siitä.

Kausi avattu. JES!


Pärinäpoika Niila, melkein 10kk.