Juhlan aika

Maisemantynkää.

Pikkujoulukausi voidaan julistaa päättyneeksi. TT-Pikkuset saatiin siis juhlittua, lahjat vaihdettua, paljut lämmitettyä, saunat saunottua, avannot hakattua jen. Porukkaa saatiin hyvin paikalle, mitä ny yks ei kerenny viidakosta paikalle, toinen katteli Chris Simonia kämppiksen telkkarista, kolmas hoiti kissoja (?). Masan ja Santun kanssa mentiin mökille jo hyvissä ajoin lämmittämään paikkoja ja valmistelemaan iltaa.



Avanto? Todellakin.


Siinä se o.


Järvihirviö - se tulee päin!

Sää oli aivan mahtava (otin nolla kuvaa omalla kamerallani, mutta tässä on Masan ottamia tai Masan kameralla, itse asiassa Masan isän kameralla, otettuja, Masan käsittelemiä, kuvia), -25 ja täysi pouta ja auringonpaiste. Tuntui, että mökille olisi voinut viihtyä vaikka koko viikon(lopun). Pikkuhiljaa muutakin porukkaa alkoi saapua ja saatiin pörinä käyntiin. Toki piti myös heittää jääkävelyseko ja jättää jäähän tt-lukion allekirjoitus.
Itse vaihdoin pian pakkasvarusteet pukuun ja anopin 60-vuotissynttäreihin. Taas tuli mieleen, että sen kravattisolmun voisi opetella. Onneksi porukat oli kutsuttu samoihin bileisiin ja sain isännältä jelppiä. Pitäisköhän kuitenkin opetella se solmu? Vai vasta 30-vuotiaana?
Synttäreillä oli hyvä meininki, texaspöytä, ruokaa ja juomaa. Vähän jäi kuitenkin kaivelemaan oma itseni ja käytös tällaisissa päällekkäisissä menoissa. Lähdin nimittäin takaisin pikkujouluihin ja väkisinkin alkoi miettiä, millä tavalla näissä tilanteissa toimii. Aika paljon kun tulee päällekkäisiä menoja ja sitten pitää valita, missä on ja miten priorisoi. Nyt kyseessä oli kaksi juhlaa, joista poissaolo ei kummassakaan tapauksessa tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Niinpä suhasin molempia paikkoja illan mittaan ja kieltämättä jäi vähän sellainen suhaamisen maku. Ja siitä sitten miettimään, että miten paljon tällaisissakin tilanteissa pitäisi miettiä sitä omaa iltaa ja miten paljon sitä, mitä muut ajattelevat? Jos kaverit ilostuvat, kun palaan takaisin mökille ja saunaan? Olisiko kuitenkin kohteliasta viettää ilta rauhassa syntymäpäiväjuhlissa? Oliko yleisessä kuvassa paras ratkaisu kuitenkin se, että olin vähän joka paikassa? Miten paljon pitää ajatella muiden mukavuutta ja miten paljon omaansa?
Tunnistan itsessäni itsekkään ihmisen, mutta se luonteenpiirre on aika vaikea määritellä. Mielestäni otan kuitenkin myös toisia huomioon, väittäisin jopa saaneeni syntymälahjana hyppysellisen empatiaa ja kuuntelemisen lahjaa. Mutta mikään miellyttäjä en ole, enkä haluakaan olla. Ei elämää kannata niinkään elää, että tekee isolla stressillä asioita niin, että kaikilla nyt vain olisi mahdollisimman mukavaa ja ettei vain kenelläkään olisi mitään sanomista. Sillä ihminen, joka miellyttää muita ja jättää itsensä paitsioon, löytää tämänkin edestään. Ja sitten räjähtää tai kytee pitkään ja katkerasti.
Enhän minä tällä elämänkokemuksella, yhtään konkurssia ja sotaa kokemattomana tietenkään yhtään mistään voi mitään tietää, kunhan vain tuli mieleen.


Taidekuva by Masa.


Lenkkitouhut on menneet muuten viime päivinä ihan mukavasti, polvi ei ole pahemmin kuittaillut. Taisi olla hyvä tuo pyöräilyn jättäminen vähemmälle.

Kirjoittamispuolesta sen verran, että seuraava reilu kuukausi on aika haipakkaa. Varmaan pari seuraavaa viikkoa voi mennä ihan normaaleilla yöunilla, mutta jos edistystä ei ole tapahtunut siinä ajassa tarpeeksi niin niistä aletaan nipistää. Koska urheilemisesta, telkkarin vahtaamisesta, kitaroinnista, syömisestä ja juomisesta sitä en haluaisi tehdä.