Onhan ollut retkipäivä, ihan kaikilla tasoilla.
Pitkäaikaiset puheet pilkkeilyn koittamisesta toteutuivat, kun aikataulut osuivat ystäväni Mikon kanssa yhteen ja suhautin Merikarvialle. Touhu oli hienoa. Yhtään madetta ei saatu, mutta ei haitannut yhtään. Pakkasta lähemmäs 20, kuunvalo, hiljaisuus...
tykkään liikkua luonnossa ja rauhoittua ja osasin kyllä odottaa, että pilkkireissu hyvän kaverin kanssa toimii. Näin kävi. Pitää ottaa uudestaan joku kerta.
Pilkkimisen jälkeen otin vielä toisen tripin, henkistä laatua. Viikonlopun yksi tavoite oli käydä läpi mummulan tavaroita ja papereita. Kävin jo perjantaina tutkimassa jäämistöä, mutta nyt otin lepakkovuoron ja tutkin ajalla 22-04. Harvoin on mennyt 6 tuntia noin nopeasti. Ja harvoin tuntuu kuin eläis ite elokuvassa, mutta nyt melkein kyllä tuntui. On jotenkin niin maagista tutkia ja lukea vanhaa kamaa ja löytää uutta. Kun kattelee papan korsukirjoja ja mummun muisteluita niin tuntuu, että tuntee ne taas paremmin. Varsinkin papan kanssa tuntui käyvän näin. Pappa kuoli jo melkein 17 vuotta sitten ja papereita läpi käydessäni tuntui, että opin papasta koko ajan jotain uutta. Ja oudolla tavalla tuntee oppineensa myös itestään jotain, kun saa tietää suvustaan uusia asioita.
Melkein kyllä tuli hunajat housuun, kun löysin laatikon, missä oli papan kirjeenvaihtoa sota-ajalta (varmasti satoja kirjeitä). Lisäksi löytyi mm. julkaisematon romaanikäsikirjoitus (tän oon kyllä joskus nähnyt, mutta en oo lukenut vielä) ja suuria määriä henkilökohtaisia juttuja. Ja asioita, mistä voi oppia ja ottaa esimerkkiä tai tehdä toisinkin. Yks juttu, missä voisin ottaa oppia, on järjestelmällisyys. Kaikki laput ja systeemit on niin hienosti järjestyksessä, että niitä on ilo ihmetellä. Jos mulla on joskus lapsenlapsi, se saa tätä menoo palkata armeijan järjestämään mun jälkiä, sen verran on setit sekasin. Syytän pientä kämppää.
P.S. Paperiset kirjeet on niin paljo coolimpia ku e-mailit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti