Feel bad. Never too bad.

Es is gut, es ist schön!
On se vaan ihmeellistä, miten jokin numerosarja voi saada oman pään asettamaan tavoitteita omalle kropalle (ja päälle) ja suunnittelemaan palan elämäänsä sen ympärille. Joskus vuonna 2006 päätin harjoitella ja osallistua Tukholman maratonille (2007) ja juosta alle 3 tuntia ja 30 minuuttia. Treenasin tosissani ja hoidin valmistautumisen niin kuin piti. No, otin myös flunssan loppumetreillä ja sain kisakeliksi reippaan 30 astetta plussaa. Kunto oli kohdillaan, mutta loppua kohden tahti hidastui ja aika painui 3.40:n paikkeille. En osannut nauttia tuloksesta ja kokemuksesta, vaikka radan varrella oli mahtava kannustus ja olin rääkännyt itseni loppuun saakka.

Piti mennä kokeilemaan uudelleen, mutta into jotenkin lopahti.

Kunnes viime vuoden lopulla Santtu hullutti lähtemään Berliinin maratonille. Hetken sitä pohdin, koska tiesin sen rajoittavan treeneineen kaikkea muuta toimintaa. Mutta tammikuussa maksoin osallistumismaksun. Silloin päässä kilahti ja tavoite siirtyi kertaheitolla syyskuun lopulle ja Berliiniin. Tällä kertaa päätin aloittaa treenauksen myöhemmin kuin edelliskerralla ja ohjelman mukainen lenkkiseko alkoi kesäkuussa, alppivaelluksen jälkeen. Kesällä vedin itseni hellekelien pitkillä lenkeillä pieneen ylikuntoon, sitten vähensin kilometrejä ja vauhtia ja pääsin oikealle tielle. Syksyn juoksin sinnikkäästi, vaikka homma alkoi puuduttaa. Viimeiset pari viikkoa aloin jo odotella tapahtumaa, jotta saisi sen alta pois ja jotta pääsisi kokeilemaan, missä mennään. Berliinin nopea rata ja viileämpi keli antoivat aihetta positiivisuuteen, vaikka uskonkin kunnon olleen kovempi vuonna 2007.

No, hyppy Berliiniin. Matkalla saatiin reissukaveri Santun kanssa monet naurut, mutta erityisesti hymyilyttämään pisti halpismajoituksemme, jossa oli lämpöä n. 16 astetta. Muutenkin kun ollaan flunssakaudella liikkeellä ja pelätään pöpöä niin tuo ei ole ihan eka asia, mitä haluaisi. Onneksi löydettiin joku kaasulämminit, millä pattereihin sai pöhinää. Mutta vikan yön ennen kisaa nukuin pipo päässä.


Aamupalalla lämpiävän patterin vieressä n. klo 06.40.

Seuraavaksi jotain ajatuksia ja muistikuvia kilpailun ajalta:

0km: hyvä fiilis, porukkaa se vajaa 50 000 juoksemassa ja aivan järjetön määrä radan varrella seuraamassa. Rokki soi, juontaja esittelee Gebrselassie, Makaun, Radcliffen ja muut kärkipään menijät. Lämpöä kymmenisen astetta. Pääsis jo juoksemaan!

Pam!

1km: Lähden 3.30-vauhtia pitävän jäniksen kanssa samaa matkaa. Näen Santun ja tsempataan vielä nopeasti toisemme.

5km: upea fiilis. Bändejä ja rummuttajia tien varsilla ja koko ajan kovaa kannustusta. Porukka on vielä tosi tiivis. Saa varoa, ettei kaadu tai kaada toista. Pysyn tiukasti jäniksen jäljissä. Eka energiajuomapiste tulee näillä paikkeilla, taktiikkana on ottaa joka pisteellä nestettä. Syke on jo päälle 170. Onkohan liikaa? No, hyvältä tuntuu ja jäniksen vauhdissa pysyminen on ainoa vaihtoehto.

9km: Juomapisteen jälkeen huomaan olevani jänisten edellä. Päätän kiristää ihan pikkuisen vauhtia ja pelata aikaa vikojen kilometrien piiputusta varten. Järkeilen päässäni mantraa, jota voin loppuvaiheessa käyttää. "Feel good. Never too good" "Feel bad. Never too bad". Syke siinä 170 hujakoilla. Hyvältä tuntuu.

15km: En oikeastaan muista muuta kuin että hyvä fiilis. Ei hierrä, ei pistä. Tähän asti olen nauttinut ja ainoa huoli on korkea syke. Yritän malttaa. Vielä yli puolikas jäljellä.

21,1km: Puolikas takana, voimia jäljellä. Aikaa mennyt oman kellon mukaan n. 1.44.40 eli aikataulussa ollaan. Vähän ahdistaa se, että yhtään ei saisi himmata.

25km: syke nousee lähemmäs 180 ja vaikka olo on ihan ookoo, alkaa jo vähän tuntua. Tiedän, että 27 kilsan kohdalla saa energiageeliä ja pidän sitä välietappina. On jo aika kuuma, päälle 20 astetta.

28km: geeli vedetty vedellä alas, takana 2/3. Ihan tarkkaan en muista, mutta olisinko ollut 40 sekkaa edellä, poislukien se extra 200 metriä. Laskeskelin, että jos 35 kilometriin pystyn pitämään tätä vauhtia niin sitten voi vähän hiipuakin, kunhan vikan kilsan vetää lujaa.

32km: Nyt alkaa tuntua vaikeammalta. Ei niin pahalta kuin Tukholmassa, jossa alkoi tosi tuska. Mutta huomaan katsovani kelloa joka kilsapaalun kohdalla ja toivon, että vauhti ei ole hidastanut. Se ei hidastu kuin kerran, muuten olen sen 40+- muutama sekunti edellä.

35km: olen aikataulussa, mutta paukkuja ei tunnu olevan yhtään ylimääräistä. On se vaihe, kun miettii, miksi helvetissä tänne täytyi lähteä. Matka ei ole kuin Saarijoelle ja takaisin, mutta se tuntuu kovin pitkältä. Varvas hierää vähän, mutta sen kanssa pärjää.

38km: En paljon muista, mutta hyvältä ei tunnu. Kilometri kerrallaan, vaikka sekin tuntuu liian pitkältä. Jänikset takana saavuttavat ilmapalloineen. Vauhti siis hidastuu? Feel bad. Not too bad. Feel bad. Not too bad. Yritän lisätä vauhtia ja kroppa ihmettelee, mutta suostuu. Sykkeen ei ole enää väliä, nouskoon.

39km: ai saakeli.


Nää on mun teipit.

40km: lopu, lopu. Juokse. Vielä vähän. Kohta saa himmata. Jotenkin se lohduttaa, että on varaa himmata viimeisellä kilometrillä. Loppukiri ei ole suunnitelmissa, koska en jaksa.

41km: Noin 6 minuuttia aikaa ja reilu kilsa jäljellä. Jes! Tää onnistuu. En himmaa, vaan yritän pitää vauhdin ja haaveilen huippuajasta. Menee alle 3.29! Brandenburgin aukio on täynnä ihmisiä. Huumaava kannustus. Ei oikein tajua siitä enää mitään. Mutta loppukiri on onnistunut, ohittelen porukkaa ja siitä tulee virtaa. Menen portista läpi, se oli siinä.

42km: Tulen portista läpi. Se ei olekaan siinä? Yksi juoksija jo pysähtyy, mutta muut sata jatkavat. Ah, se vika 200 unohtui taas. Voimia ei ole jäljellä enää metriäkään, mutta pakko on painaa. Kelloa on pakko katsoa koko ajan. Pelottaa, että aika loppuu kesken. Ei lopu! Lopulta sitä jää oman kellon mukaan parikymmentä sekuntia (virallisen ajan mukaan puolisen minuuttia).

42,2: heikottaa, ei ole hyvä olo. On parempi olo kuin ehkä koskaan ennen. En liioittele tai hehkuta turhaan. Tuntuu niin mahtavalta. Feel good. Never too good!

ilta: lasketaan tappiot: puo hitsannut kiinni, ostetaan vaseliini. Varpaat tuusana, mitä uutta? Etureidet sellaisessa juntturassa, että kävelemisestä ei oikein tule mitään. Silti vaan hymyilyttää. On se vaan. On tämä vaan :)

Kaloreita muuten paloi päälle 4000, eiku tankkaamaan. Montakos kaljaa ja wingsiä se tekeekään?