Timber!!!

Stihli se on!

Reilun viikon päästä pitäisi lähteä reissuun, mutta en ole kyllä juuri htään ehtinyt niitä kuvioita järkeilemään tai jännittelemään. Osasyynä se, että ei ole tarvinnut kämppäasiaa sumplia itse kun brittiläinen koulukaveri Liz on hoidellut sitä koko suomalaisporukan puolesta. Nyt näyttäisi että meillä on 9 hengen kämppä. Nice!

Nyt olen Korviksessa muutaman päivän työlomalla ennen kuin palaan viikoksi Tampereelle ennen reissua. Eilen ja tänään on oltu iskän kanssa polttopuumetsällä ja huomennakin saatetaan mennä. Pakkasta oli tänään joku -15, mutta kun liikkui tarpeeksi ja pukeutui kunnolla niin no problem. Aika mukavaa tehdä tuotakin hommaa taas pitkästä aikaa. Nuorempana olin mettähommissa mukana silloin tällöin, mutta sen jälkeen kun muutin pois kotoa, on jäänyt vähemmälle Nyt pääsin viikolla kotiin ja hyvässä kelissä ja lumisessa metsässä työ on ihan mukavaa. Isäntä metsuroi ja meikäläinen vetää puut kasalle. Ei tarvitse illalla lähteä ainakaan puntille.


Jaksaa jaksaa

On muuten komean näköistä, kun iso puu kaatuu ja lumi pöllyää. Ja hipeille tiedoksi: metsä tykkää, että sitä hoidetaan ja harvennetaan.
Homma on myös niin täysin erilaista kuin oma duuni lehdessä tai koulussa, että tekee hyvää tehdä sellaistakin välillä. Kevään ehtii taas naputella läppärillä ja hankkia niska- ja hartiajumia.


Metsurin pojan isä

Eilen ja tänään olen käynyt myös haastattelemassa videokameralle paria sotaveteraania, jotka on mummun tuttuja (ja tunsi hyvin papan). On hienoa saada juttua talteen ja molemmat tuntuivat tykkäävän siitä, että kävin haastattelemassa. Kamera ei pienen alkutotuttelun jälkeen haitannut kumpaakaan ja se taisi jossain välissä unohtuakin. On se kyllä karua kuunneltavaa kun ysikymppinen kaveri muistelee Suursaaren takaisinvaltausta vuodelta 1942. Kaveri on silloin ollut 23-vuotias. Armeijan jälkeen kävi käsky suoraan rintamalle ja sotareissu kesti kaikkiaan n. 5 vuotta. Ikävuodet 20-25 lähinnä kärsien kurjuutta, peläten ja tapellen. Vähän toista kuin itsellä. Onhan meikäläisenkin ikäpolvella omat ongelmansa ja veteraanisukupolvella jotkut asiat ovat olleet helpompia (esim. ammatin- ja perhevalinnat, kun on tehty niin kuin on tavattu tehdä), mutta sota-aika on ollut varmasti sellainen rasti, että joistain erimielisyyksistäkin huolimatta veteraaneja pitäisi jaksaa kuunnella ja kunnioittaa. UGH!

Niin, huomenna ehkä metsään taas. Ja kmmipoikia voisi käydä morjestamassa. Ja mummuloissa voisi käydä. Eiköhän sitä jo siinä.